Menkkojen myöhästymisen syitä?
Tiedän, ettei av ole lääkäri, mutta lähinnä haluaisin tietää teidän muiden kierroista ja niiden mahdollisista myöhästelysyistä. Meillä on siis ehkäisynä kondomi, ja otin lokakuussa jälkiehkäisypillerin. Sen jälkeen menkat olivat reilun viikon myöhässä ja kestivät pari viikkoa (testi ennen menkkojen alkua nega). Seuraavat menkat tulivat ihan ajallaan (mun normaali kierto ollut 28–30 pv) ja kestivät jo sen normaalin ajan.
Nyt mulla olisi pitänyt alkaa menkat sunnuntaina, mutta ei vielä näin perjantaina ole alkanut. Kävin ostamassa apteekista testin, jonka teen sitten vasta huomenna aamulla. Lähinnä haluaisin nyt tietää, että onko teillä kuukautiskierto heitellyt, vaikka aiemmin olisikin ollut hyvin säännöllinen, ja jos on niin mistä se on saattanut johtua (hormonit yms.)?
Kommentit (3)
JE-pilleri voi sekoittaa pitemmäksikin aikaa menkkoja. Stressi on yksi syy. Testaa vielä huomenna/ensi viikolla, kyllä se raskaus jo silloin testissä näkyy jos on näkyäkseen.
Joo siis kun mulla tosiaan tuli tuon je-pillerin jälkeen kahdet kuukautiset, eikä mulla tunnu olevan mitään raskausoireita, eli ennemmin uskoisin hedelmöittymisen tapahtuneen tässä kierrossa, jos se ylipäätään olisi tapahtunut.
Ja mulla oli pari viikkoa sitten ovulaatio. En huomannut muuten kuin, että valkovuoto oli sellaista kirkasta munanvalkuaista muistuttavaa limaa. Eli ei kai voisi ovuloidakaan, jos olisin tullut jo raskaaksi tuon lokakuun je-episodin jälkeen. Eli toisin sanoen, voiko raskaana ovuloida?
Tuntuu vaan hassulta, kun en omasta mielestäni ole stressannut tässä lähiaikoina ainakaan normaalia enempää. Mutta noh, huomennahan se ehkä selviää, kun teen testin. Kiitos kuitenkin teille, kun olette vähän rauhoitelleet ja kertoneet omia kokemuksianne! :) -AP
Tiedän, että stressaaminen voi myöhästyttää menkkoja pari viikkoa. Menkat voivat myös jäädä välistä. Menkkojen tuleminen ei poissulje raskautta, mutta negatiivinen ei liian aikaisin tehty raskaustesti sulkee. Kuukautiset voivat jatkua raskaanakin, mutta yleensä nikempina kuin normaalisti ja esim neljä ekaa raskauskuukautta. Muuten voi olla säännöllinen kuukautiskierto! Jälkiehkäisypillereistä ei ole kokemusta.