Nyt puhuu ope asisa. (linkki)
Kommentit (17)
oppilasaines voi Kuusamossa olla hieman erilaista kuin eteläisessä Suomessa. Jo kaupunkien sisällä on isoja eroja - opettajan ammattitaitoon kuuluu, että hän kykenee ymmärtämään, ettei kaikki koulut ole samanlaisia ja että oppilasaines on hyvin heterogeenistä alueesta riippuen.
Sinänsä olen samaa mieltä, että liian moni opettaja on liian pumpulissa kasvanut (koskee sekä miehiä että naisia!) ja ettei kaikilla ole tarvittavaa auktoriteettiä. Haastattelun opettajan olisi hyvä tehdä muutama työrupeama jossain eteläisen Suomen isossa kaupungissa, vähemmän hyvämaineisen asuinalueen koulussa - oma mielipide muuttuisi varmasti :)
Vielä vasta valmistunuttakin surkeampi tapaus on eläkeikää lähestyvä nainen, joka on jo aivan kypsä työhönsä ja vähät välittää, mitä luokassa tapahtuu tai oppiiko kukaan. Retorikaan ei asiaan puuttuu, kun palvelus vuodet kohta täynnä.
Nuorena älykkäänä naisenalkuna vihasin tuon opettajan kaltaisia öykkärisovinisteja. Miehiä, jotka luulivat itsestään liikoja opettajana ja joille poikien suosiminen oli kaikki kaikessa...
Ne kasvatetaan pumpulissa jo kotona. Ainahan täälläkin uhkaillaan lasuilla jos joku kertoo vaikkapa antaneensa jäähyä tai luunapin kotona!
Samaa kieltä ne puhuu, sukupolvesta toiseen sama homma, on opettajia joilla homma hoituu ja sitten niitä, jotka pystyvät vain uhkailemaan ja huutamaan. (eli ei mitään auktoriteettiä)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:17"]
Vielä vasta valmistunuttakin surkeampi tapaus on eläkeikää lähestyvä nainen, joka on jo aivan kypsä työhönsä ja vähät välittää, mitä luokassa tapahtuu tai oppiiko kukaan. Retorikaan ei asiaan puuttuu, kun palvelus vuodet kohta täynnä.
[/quote]
Eläkeikää lähestyvä mies se vasta reipas onkin :)
Miesopet pääsevät koulun naispainotteisessa opettajakunnassa helpolla, jos vain vapaaehtoinen mies löytyy niin varma rehtorin paikka odottaa oli osaaminen sitten mitä tahansa. Työkaveri ihmetteli kun lapsen opettajaksi vaihtui mies ja kotiläksyt loppuivat lähes tyystin siihen... kiva ope kun ei anna läksyjä, eiks jee... vanhempia huolettaa lapsen saama opetus tai sen puute.
Miksi ne "takapulpetin pojat" pitäisi edes olla niitä jotka saavat eniten huomiota? Nuo sovinistiopet harvoin ymmärtävät sitten taas hankalia pissistyttöjä tai hiljaisia runotyttöhissukoita....
Ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien lasten opettaminen/säilöminen luokassa on kanssa ihan oma lukunsa, johon ei auta auktoriteetti tai jämäkkyys... Siihen päälle ad/hd tapaus, pari S2-oppilasta ja dysfaatikko, niin voi tulla kertomaan, miten homma hoidetaan.
Tuollainen eläke tapaus on Nurmeksen yläasteella ja lukiossa tuhonnut ruotsin kielen oppimisen osalta nuorista lopullisesti.
Me naurettiin parikin sijaistyttöstä ulos luokasta kun nämä tulivat minä olen opettaja ja te kunnioitatte minua ja minä saan olla täysi mulkvisti teitä kohtaan -asenteella. Oltiin ala-asteella. Luokanopettaja oli mies joka taisi toivoa että nämä sijaistyttöset vaihtavat oikeasti alaa, hän itse sai kaikkien meidän oppilaitten kunnioituksen. Osasi kohdata kaikki omana itsenään, myös pissistytöt ja hiljaiset hissukat, samoin sen aran pojan joka ei halunnut itsestään huomion keskipistettä. Myös meidät äänekkäät tytöt osasi kohdata ilman syyllistämistä että olemme jotenkin vääränlaisia. Itse en ainakaan osaa sanoa oliko opettajalla joku suosikki vai ei, kaikkia kohteli tasapuolisesti mutta oppilaan persoonan huomioiden.
Meidän luokka oli kaukana hyvämaineisesta, olenkin nauranut että varmaan 3 meistä ei saisi mitään erityislapsidiagnoosia jos olismme nyt niitä räkänokkia. Enkä itse kuulu noihin kolmeen. Terveisiä sisäsiittoisesta kylästä.
On niitä nysviä miesopettajiakin tullut vastaan, samoin niitä naisopettajia joilla oli enemmän munaa kuin Suomen nykyisellä puolustusvoimilla yhteensä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:20"]Nuorena älykkäänä naisenalkuna vihasin tuon opettajan kaltaisia öykkärisovinisteja. Miehiä, jotka luulivat itsestään liikoja opettajana ja joille poikien suosiminen oli kaikki kaikessa...
[/quote]
Niinpä. Ko. mies haukkuu naisopettajia pumpulissa kasvaneiksi kympin tytöiksi joilla ei ole käsitystä oikeasta elämästä eli siis pojista ja muusta jolla pitää tunteja ja kuria niin että pojilla olisi kuva olla koulussa. Miesopettaja ovat koulun kuin koulun heikoin lenkki.
Se että tyttö on ns kympintyttö eli poissulje mitään päinvastoin. Tuo kympintyttö voi olla parikymppisenä taitava niin teoriassa kuin käytännön asioissa sekä elämää nähnyt.
Itse olin kympintyttö vaikka kotona suosittuun poikia ja meidän tyttöjen olisi pitänyt mennä keittäjäkouluun kun millä.sitä tyttö opiskelee. Olin taitava sosiaalisesti ja liikunnallisesti. Elämän ikävät puolet on perheessä jyllänneen pahan alkoholismin kautta koettu. Eli punpulissa en minä eikä suurin osa opettajakurssikavereista ole kasvanut. Mutta huonojahan me tietenkin ollaan kun ollaan vain NAISopettajia. Sydämen ja päänsivistys sekä vuosi vuodelta paremmaksi käyvät opettamisen ja kasvattamisen taidot ei ole mitään kun arvoisa MIESopettaja avaa suunsa"totuudesta".
Jokainen, myös miesopettaja, tietää omalta työpaikaltaan sen että nimenomaan miesopettajat ei monesti edes yritä hoitaa työtään hyvin. Sehän riittää kun rennosti vaan ottaa ja varmistelee toiminnallaan että on kiva huumoriveikko oppilaiden yleensä juuri niiden poikien silmissä.
Luokanopettajakoulutukseen haetaan nykyään ns. vakava- kokeen avulla. Eli kaikki arvosanoista riippumatta on samalla viivalla kunhan pärjää pääsykokeessa joka on hyvin helppo. Soveltuvuuskokeella sitten karsitaan sisäänpääsijät. Eli näin on jo romutettu entinen systeemi kun se "suosi" naisia.
Aika mielenkiintoista, että miehen pätevöittää opettajaksi sukupuoli: hän on joskus ollut nuori poika => hänymmärtää nuoria poikia. Miksi ei voisi ajatella niinkin, että se kympin tyttö ymmärtää oppilaita, jotka haluavat luokassa työrauhan ja joilla on motivaatiota opiskella. Ne takapulpetin voimaa odottavat nuoret miehet ei loppupelissä vie tätä yhteiskuntaa eteenpäin vaan sen tekevät ne, jotka opiskelevat ja oppivat. Elämän koulusta päädytään 95% varmuudella syrjäytyneiksi.
Koulussa pitäisi ottaa huomioon kaikki, ei vain niitä huutelijoita. Ja ainakin meillä 15v poika arvostaa opettajissa eniten motivointikykyä ja omaa innostusta opettamaansa aineeseen. Voima on täysin toisarvoista. Ai niin, tuo meidän poika on niitä kympin oppilaita hänkin.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:25"]Ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien lasten opettaminen/säilöminen luokassa on kanssa ihan oma lukunsa, johon ei auta auktoriteetti tai jämäkkyys... Siihen päälle ad/hd tapaus, pari S2-oppilasta ja dysfaatikko, niin voi tulla kertomaan, miten homma hoidetaan.
[/quote]niin, itsellä on kokemusta kaikista em mainituista yläkoulusta. Paitsi ettei vaan dysfasiaa vaan täyttä mutismia. Välillä on olo kuin avohoito-osastolla paitsi siellä on rauhallista kun sinne ei pääse kuin harvat ja valitut! Monennäköistä viheltäjää sitä on nähnyt, salassapito estää kertomasta.. Ja ihan sama mitä tukipapereissa ja palavereissa puhutaan.
Suomen menestys pisa-kokeissa johtuu hyvin pitkälti siitä, että suomessa on ihan erityisen pätevät opettajat. Joka ikinen peruskoulussa opettava on papereiltaan maisteri ja todellakin osaa opettamansa asian. Kyllä joku armeijan vääpeli varmasti saisi ala-asteen luokkaan kuria, mutta osaisiko huomioida erilaisia oppimistyylejä, osaisiko opettaa sekä matematiikkaa että käsitöitä? Ei ole kympin tyttöjen vika, ettei pojat pärjää pääsykokeissa tai ettei miehiä hakeudu yhtä paljon alalle kuin naisia, koska palkkaus on opettajalla varsin huono suhteessa työmäärään.
Suurin ongelma koulujen työrauhan suhteen on vanhemmat, jotka eivät ole yhteistyökykyisiä eivätkä vaadi lapseltaan mitään. Kasvatustyötä ei valitettavasti voi ulkoistaa koululle.
Tuollaisen öykkärimiehen kollegana minäkin olin monta vuotta. Hänen kaltaisensa sovinistipojat olivat ihastuksissaan, mutta sivistynyttä käytöstä ja kieltä arvostavat oppilaat olivat vaivautuneita. Joskus karkeuskin hetkellisesti voi olla ratkaisu, mutta jos se on ainoa keino pitää yllä työrauhaa, niin silloin on jotain vialla. Opettajan pitäisi myös olla esimerkki sivistyneestä käytöksestä ja kielenkäytöstä. Suomessa puhutaan juhlapuheissa koulunkäynnin arvostuksesta, mutta arjessa sitä arvostusta ei näy, ei oppilaiden eikä näiden vanhempien taholta. Kaikki pitäisi olla vaan kivaa, mutta mitään ei saisi vaatia ja elää pitäisi antaa kuin porsaat pellossa. Kasvata niistä sitten yhteiskuntakelpoisia.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:20"]
Nuorena älykkäänä naisenalkuna vihasin tuon opettajan kaltaisia öykkärisovinisteja. Miehiä, jotka luulivat itsestään liikoja opettajana ja joille poikien suosiminen oli kaikki kaikessa...
[/quote]
samoin
Asiaa. (näyttö säröillä:/. )