Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten yksinäinen kestää kaveriporukoiden katsomisen
22.11.2014 |
Minulla ei ole ollut ystäviä sitten ala-asteiän. Ystäviä kyllä kaipaisin, mutta jotenkin en vaan onnistu niitä saamaan. Kai minussa on jotain erilaista. Aina uudessa koulussakin aloittaessa kaikki muut löytää kyllä ne uudet tärkeät ystävät, mutta minä jään piirien ulkopuolelle. Tekee aina niin pahaa katsella oman ikäisten nuorien koulututtavien kuvia ja päivityksiä Facebookista. Heillä on kuvia kavereidensa kanssa kotibileistä. Iloisia nuoria ihmisiä hymyilemässä kuvissa. Tämä sama näky kesäisin esim. uimarannoilla masentaa. Ystäväporukoita pitämässä hauskaa. Minäkin tahtoisin niitä ystäviä, joiden kanssa pääsisi nauttimaan yhdessä auringosta ja mukavista illoista. Mutta kaikki nämä yksinäiset vuodet lienevät tehneen minusta jotenkin epäsosiaalinen. En keksi mitään muuta syytä siihen, miksi muut ystävystyvät keskenään, mutta minä jään aina ulkopuolelle. Minussa täytyy olla jotain vikaa. Ehkä en osaa käyttäytyä sosiaalisesti normaalisti ja siksi muut mieluummin kokevat ystävyyden tunteita toisten kanssa.
Kommentit (11)
Täällä av:llä kun käy välillä lukemassa kuinka toiset haukkuvat kavereitaan selän takana, niin tulee aina olo, että yksin on sittenkin ihan hyvö olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et menetä mitään. Harvassa ystäväporukassa on oikeasti lojaaliutta ja välittämistä. Enemmän vain hengailua, kun ei yksin haluta olla. Eikä koulujen kaveriporukat perustu mihinkään sen kummempaan kuin siihen, että aletaan vain liikkua jonkun kanssa, jotta ei jäädä yksin. Sinun vain pitää mennä aktiivisesti johonkin jengiin ja pysyä siinä. Ei ne muutkaan mitään sielunkumppaneita ole.
Yksinäisyys on stigmatisoivaa. Omalla kohdallani pyrin salaamaan sen, sillä on täysin turhaa, että esimerkiksi työkaverit saisivat tietää totuuden.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:21"]
Yksinäisyys on stigmatisoivaa. Omalla kohdallani pyrin salaamaan sen, sillä on täysin turhaa, että esimerkiksi työkaverit saisivat tietää totuuden.
[/quote]
Sunkin oma käytöksesi on se syy leimaamiselle. Jos yksinäisyys nähtäisiin tavallisena, ei häpeällisenä asiana niin yksinäisten asema itseasiassa paranisi ihmissuhteita ajatellen.
Mä itse olen yksinäinen mutten jaksa enää sitä häpeillä, jos joku jättää sen takia muhun tutustumatta niin sille ei voi mitään. Introverttina on kuitenkin suhteellisen helppoa vaikkei kavereita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuteni elin koulukiusattuna ja sosiaalisesti eristettynä. Tämä jätti jälkensä niin, että olen sittemmin ollut arka lähtemään sosiaalisiin tilanteisiin tai tekemään aloitteita. Siksi olen eri vaiheissa jäänyt kaikkien mahdollisten porukoitten ulkopuolelle. En hahmota, miten yksinäisten leimaamista lisää se, että en tähdennä minua mahdollisesti normaalina pitäville, että olen muuten yksinäinen ihminen. Olen introvertti luonteeltani, mutta kyllä se nyt silti ajoittain kaivelee, että ei ole ketään ihmisiä elämässä.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:31"]
En hahmota, miten yksinäisten leimaamista lisää se, että en tähdennä minua mahdollisesti normaalina pitäville, että olen muuten yksinäinen ihminen.
[/quote]
Sinulle pohdittavaa, että miksi jaottelet ihmiset "normaaliin" kategoriaan ja itsesi sekä muut yksinäiset "epänormaaliin". Mä en todellakaan ole epänormaali vaikka olen yksinäinen enkä suostu myös täten siihenkään, että antaisin muille vallan jaotella tuolla tavalla ihmisiä.
Leimaaminen on sitä, että yksilöstä vedetään johtopäätöksiä yhden yksittäisen seikan takia ja yksinäisyys nähdään outona koska se on harvinaista. Siksi, koska suurin osa yksinäisistä ei sitä edes kellekään paljasta. Eikä paljastaminen tarvitse olla mitään yksinäisyyden korostamista tai edes sen sanomista. Jos vietät perjantai-illat yksin kotona niin ketä vittu kiinnostaa niin paljon, että koet egoistisuudessasi hyväksi jutuksi valehdella olleesi kaveriporukan kanssa saunomassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:31"]
Lapsuuteni elin koulukiusattuna ja sosiaalisesti eristettynä. Tämä jätti jälkensä niin, että olen sittemmin ollut arka lähtemään sosiaalisiin tilanteisiin tai tekemään aloitteita. Siksi olen eri vaiheissa jäänyt kaikkien mahdollisten porukoitten ulkopuolelle. En hahmota, miten yksinäisten leimaamista lisää se, että en tähdennä minua mahdollisesti normaalina pitäville, että olen muuten yksinäinen ihminen. Olen introvertti luonteeltani, mutta kyllä se nyt silti ajoittain kaivelee, että ei ole ketään ihmisiä elämässä.
[/quote]
Lapsuudelle et enää voi mitään, mutta kun tiedostat ongelman, voit lähteä sitä muuttamaan. Muuta tietä ei ole kuin se, että alat tietoisesti ottamaan kontaktia muihin, lähdet aina porukan kanssa kahville tai syömään, menet illanviettoihin mukaan jne. Kukaan ei hae sinua mukaan, jos itse vetäydyt syrjään. Pahimmassa tapauksessa muut pitävät sinua ylpeänä ja ylimielisenä, mikä vaikeuttaa porukkaan pääsyä entisestään.
Siinä mielessä mulla on helppoa kun ei ole fb:ssä niitä tuttavia joiden yhteisiä rientoja seurata, muuta kuin sukulaisia.
Sitä kun on ollut ulkopuolinen aina, ei muista kaverinkeräilijätkään olemassaoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
No mua kohdeltiin usein porukassa huonosti, joten en käytännössä kaipaa kaveriporukkaan.