Antti, 22, hakattiin rajusti puistossa Helsingissä - julkaisi kuvan kasvoistaan
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288777036232.html?pos=ok-nln
Sikiöasento suojasi nuorukaista pahemmilta vammoilta.
22-vuotias Antti Turunen oli lauantai-iltana juhlimassa kavereidensa kanssa baarissa. Valomerkin jälkeen hän lähti yöbussilla Kallioon, josta jatkoi matkaansa kävellen Pengerkatua pitkin Viidettä Linjaa kohti.
Turunen kertoo, että kadun varrella olevan puistoalueen kohdalla häntä vastaan käveli viiden miehen porukka, joista yksi lähti yhtäkkiä juoksemaan häntä kohti ja hyökkäsi hänen kimppunsa.
- Löin häntä itsepuolustukseksi, jonka jälkeen myös muut kävivät päälle. Jossakin vaiheessa olin jo maassa, mutta miehet jatkoivat hakkaamista ja potkimista. Siitä eteenpäin en muistakaan enää juuri mitään, koska menetin tajuntani, hän sanoo.
Kun Turunen heräsi maasta, hän huomasi lompakkonsa kadonneen. Puhelimensa hän oli ehtinyt sujauttaa jossakin vaiheessa boksereihinsa jemmaan.
- Apua en silti pystynyt soittamaan, koska puhelimen akku oli loppunut. Olin todella heikossa kunnossa ja jouduin etenemään ryömimällä. Sain apua ystävällisiltä ohikulkijoilta, jotka taluttivat minut kotiin.
Kommentit (5)
Yllättävää. Miksi tummaihoisten tuntomerkkinä ei kerrota ihon väriä mutta tavallisesti kitjoitetaan tuntomerkeiksi esim. vaale suomalainen mies
Mä niiiin arvasin että kyseessä oli tietyn väriset henkilöt kun ei mainittu tuntomerkkejä. Tai oikeastaan arvasin jo kun luin otsikon,
Ja mistä vetoa että tämä kommentti poistetaan ettei palsta vain leimaannu rasistiseksi, se kun näyttää nykyään olevan synonyymi realismille.
Järkyttävää ja pelottavaa. Ahdistaa ihan hirveästi kun omat nuoret liikkuvat myöhään ulkona pk-seudulla. Toivottavasti poliisi saa noikin kiinni ja telkien taakse. Ja koko ongelman lopetettua. Onko tässä käymässä nyt niin, ettei nuoret aikuisetkaan enää uskalla liikkua yksikseen ulkona? Helsingissä ainakaan.
Iltasanomat unohti kertoa tuntomerkit. Antaa Antin itse kertoa:
"Eli voin tässä nyt tämän kuvan julkaista. Eilen tossa n. 4.30-5.00 olin kävelemässä kotiini viidennelle linjalle. Kävelin "puiston" poikki (en nyt oo ihan varma, että millä nimellä kyseinen puisto kulkee). Viisi tummaihoista miestä käveli mua vastaan ja yks niistä hyökkäs kimppuun ilman minkäännäköstä varotusta. Itsepuolustukseksi löin sitä ja loput neljä hyökkäs mun kimppuun samaa aikaa. Putosin maahan ja ne jatko hakkaamista ja potkimista. Taju lähti ja heräsin maasta ilman lompakkoa. Ryömin todella heikossa kunnossa eteenpäin ja sain apua muutamalta erittäin kiltiltä ihmiseltä. Ne talutti mut himaan josta lähdettiin Venlan kanssa taksilla päivystykseen. Olin lopputyön tiputuksessa ja mulla on nyt aivotärähdys ja huterat muistikuvat kaikesta. JOS KUKAAN on tätä tilannetta nähnyt niin voi ottaa yhteyttä muhun. Kiitos tuntemattomille taluttajille. Ja tietenkin rakkaalle Venlalle, joka oli mun vieressä koko yön sairaalassa ja piti musta huolta.
Saa jakaa."
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10152832948567436&set=a.10150765773987436.431018.532977435&type=1&permPage=1