Itsekseen puhuminen, tasapainottoman mielen merkki?
Jos puhut itseksesi, millä tavalla? Puhutko itsellesi, vai selitätkö asioitasi kuin joku kuuntelisi?
Itse esim. saatan "komentaa" itseäni tai ääneen huokailla jotain nolo kämmejä jotka tulevat elävinä mieleen, mites teillä?
Kommentit (19)
Yleisimmin autossa, ohjaan tai moitin itseäni. Joskus tosi rumastikin tyyliin "koita nyt kattoo ympärilles", joskus taas kannustan tiukassa paikassa "nyt ihan rauhallisesti, kyllä se kääntyy tarpeeksi".
Mä keskustelen lähinnä "kyllä mä voisin tappaa itteni" tai "tapan itteni" tai "olen kyllä ihan loppu". Ja silti olen suurinpiirteen tasapainoinen mielestäni. Tai ainakin kykenen esittämään tavallista työssäkäyvää perheenäitiä.
Minä juttelen itseni kanssa pitkin päivää,kyselen,vastailen,väittelen.Eipä ole koskaan yksinäinen olo kun voi tarinoida itsensä kanssa:). Ja ihan tasapainoinen olen.
Jupisen välillä itsekseni ruokakaupassa, varsinkin silloin, kun en löydä tarvitsemiani tavaroita.
Joskus autolla ajaessa juttelen itsekseni ja lauleskelen biisien mukana.
Mä saatan selittää asioita ääneen yksin ollessani kuin puhuisin jollekulle. Saatan siis vaikka selostaa suunnittelemaani sisustusmuutosta ääneen ihan vaan huvikseni. Ja sitten just tollasia "Keskity nyt" tai "Äh, mitä sä sekoilet" -juttuja puhun itselleni. Mun mies taas höpöttää huomaamattaan ääneen, kun pohtii jotain asiaa intensiivisesti ja samaa tekee anoppi. Me kaikki kolme ollaan mielestäni ihan normaaleita ja tasapainoisia.
Kissalle pitääkin puhua ja paljon. Kissa tykkää siitä.
Joskus ajattelen ääneen. En keskustele itseni kanssa.
Muistutan itseäni: muista avaimet, kukkaro, bussilippu, särkylääke. Toimii.
Ei ole tasapainottomuuden merkki.
Vahvistan päänsisäisissä fantasioissani kokemista/kokemusta puhumalla ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vahvistan päänsisäisissä fantasioissani kokemista/kokemusta puhumalla ääneen.
Niin, ja tutkitusti en hullu.
Joskus saatan kieliä opiskellessa lukea ääneen tekstejä, tai harjoitella ääntämistä.
Minä aloin puhumaan itsekseni nelikymppisenä. Kun muutamat huomautti siitä, ripustin kaulaan kameran ja liimasin siihen youtuben nuolen. Sen jälkeen eivät ihmettele että puhun itsekseni. Muutama video tubessa jo ja jo yli 10 seuraajaakin.
Puhuminen auttaa selkeyttämään asioita mielessä, laittamaan ne oikeaan järjestykseen ja luomaan hallintaa kaaoksen keskelle. Vielä kun tekee mielessään tubeen, osaa pysyä perusasioissa ja koko arki rullaa paremmin.
Eli kyllä, itsekseen puhuminen on merkki mielen kaaoksesta, itsekseen puhuminen auttaa joitain ihmisiä pitämään päänsä toimintakykyisenä. Siksi tubettajista varmaan 40% suomessa on jotenkin mielenterveyspotilaita tai vastaavia.
Vierailija kirjoitti:
Käyn itseni kanssa hyvinkin syvällisiä ja pitkiä debatteja pitkin päivää, pidän itseäni todella tasapainoisena.
Siis oikein ääneen?
Tottakai mielessä saattaa debatoida, mutta ääneen on aika harvinaista.
Asun yksin, siis myös puhun yksin, nauran, laulan, päivittelen, kritisoin, kommentoin tv-ohjelmia yksin jne. Puhun myös Jumalalle, johon uskon, yksin. Minulle on ihan sama, pitääkö joku yksinpuhelemista tasapainottomana.
Olen tavannut ihmisiä, jotka puhuvat yksin ja ovat lisäksi esim. alkoholisoituneita tai mielenterveysongelmaisia. Annan heidänkin puhua yksin.
Täällä vankilassa oli eräs melkoisen kuuluisa vanki joka oli jotakuinkin ikänsä ollut jossain laitoksessa.Vähän päälle 40-v alkoi keskustelemaan itsensä kanssa eli kertoi juttuja, kysyi ja vastasi. Oli koko ajan äänessä ja hänen selli tutkittiin moneen kertaan kun kaikki luulivat että hänellä on puhelin.
Kyllä vaan, keskustelen ääneen yksikseni pitkiäkin dialogeja. Olen tavallinen terve perheen äiti.
Käyn itseni kanssa hyvinkin syvällisiä ja pitkiä debatteja pitkin päivää, pidän itseäni todella tasapainoisena.