Onko täällä muita jotka ovat melko köyhistä oloista lähtöisin?

Mä en oikeasti tiedä, mitä kaikkea miehen lapsuudenkodissa olikaan vinksallaan. Ei alkoholismia tms. mutta mun ei mun anopilla nykyäänkään ole koskaan rahaa ja samaa teepussia liottaa kymmenen kertaa, kun on niin köyhää, ja laskuja ei ole varaa maksaa, vaikka ihan normaalia eläkettä hän saa. En oikein tiedä, mikä mättää...



11

Ulospäin elämämme ei varmastikaan näyttänyt niin köyhäåltä kuin mitä se oli. Ruokaan ja vaatteisiin ei ollut aina rahaa. Laskut jäi usein maksamatta. Meiltä katkaistiin useampaan kertaan vesi ja sähkö maksamattomien laskujen takia. En vieläkään täysin ymmärrä miksi olimme niin köyhiä (vanhempani ovat edelleen). Alkoholismia tai sellaista meillä ei ollut.



Nykyisin minulla menee hyvin, olen ollut sinnikäs ja opiskellut sellaisen ammatin jonka aina halusin. Miehelläni ja minulla on rahaa sopivasti, laskut saadaan maksettua ajallaan ja ylimääräistäkin jää. Asumme omassa kodissa ja kaikki on hyvin. Olen erittäin tarkka raha-asioista, en halua joutua missään nimessä samaan tilanteeseen, jossa lapsuuden perheeni oli ja on.

Mun isä oli sairaseläkkeellä ja äiti kotiäitinä, joskus teki ompelutöitä tilauksesta. Aina oli kyllä ruokaa koska äiti kasvatti meidän pihassa itse vuodeksi perunat, porkkanat ja yrtit, omena ja marjapensaita oli runsaasti pihassa ja pieni mansikkapläntti. lisäksi tietysti marjoja ja sieniä ja kalaa meillä syötiin paljon, käytiin kaikki yhdessä ongella. vaatteet kuitenkin kiersivät neljällä lapsella ennne mua ja nekin oli yleensä alkujaankin jonkun sukulaisen vanhoja tai kirpputorilta. harrastuksiin ei juuri ollut varaa paitsi 10v mummuni maksoi minulle alkeiskurssin ratsastuskouluun ja siitä lähtien sain kerran viikossa käydä ratsastamassa puoli tuntia. kuitenkin lapsuusmuistot on ihan onnellisia, kaikkea mitä yhdessä touhuttiin:) nykyisin olen keskipalkkainen ja mieheni koti-isi seuraavat 2v, toimeen tullaan, on sitä vähemmälläkin pärjätty:)

Meillä vain isä oli palkkatöissä ja äiti on ollut ikänsä kotirouva. Meillä oli aina vähän rahaa. Uusia vaatteita sain vain joulujuhlaan ja kevätkauden päättäjäisiin. Muutenkaan en ikinä saanut mitään tavaraa ja leluja mulla oli tosi vähän, tyyliin yks palapeli ja muutama kynä ja paperia.



Kyllä mä ainakin koen kärsineeni sinänsä että en jouluna tai synttäreinä saanut yhtä hienoja lahjoja kuin kaverit. He saivat kameroita yms. minä jotain pikkukrääsää. Ja vaatteet teininä:((.



Kyllä mua ainakin surettaa ajatella että omilla lapsillani olisi yhtä vähnä kuin mulla. Meidän nykyinen tilanne ei nytkään oo hyvä, mutta silti parempi kuin mulla pienenä. Eli asumme ok-talossa ja meillä on parikin autoa ja paljon tavaraa.



Miehelläkin on ollut köyhää tosin paremmin kuin mulla eli hän on saanut kaikenlaista tavaraakin. Mutta molemmat olemme nykyään vähän sellaisia, että meidän pitäisi saada ostaa jotain emmekä todellakaan missään nimessä haluaisi olla ns. köyhiä!!! Mieskin suunnittelee miten alkaisi tehdä toista työtä että voisimme rakentaa omakotitalon...

että ne, joilla on ollut köyhyyttä lapsuudessa haluavat usein kompensoida sitä aikuisina ja toisinpäin eli materiaalisessa yltäkylläisyydessä eläneet eivät vältä rahasta juurikaan.



Minä kuulun ensiksi mainittuun ryhmään eli olimme melko köyhiä lapsuudessani. Siis aina oli koti ja sähköt ja ruokaakin (vaikka tietty ruoka-aine kuten voi tai sokeri saattoi loppua ennen seuraavan rahan tuloa) ja vaatteita vähintään käytettyjä. Silti koen, että olimme köyhiä ja erityisesti ahdisti se, että vanhempien tili meni aina nollille joka kuukausi. Meitä oli todella suuri perhe ja äiti kotona, joten vanhempani osasivat mielestäni käyttää rahaa, mutta sitä oli yksinkertaisesti liian vähän liian monelle.



Itselleni on tärkeää, että tileillä on koko ajan rahaa ja että voimme elää mukavasti - siis vähintään keskivertoelämää - myös taloudellisesti. Emme ole luksusihmisiä, mutta esimerkiksi tulevalle vauvalle haluan ostaa kaiken uutena. Eli lapsuuteni on vaikuttanut siihen, että olen ehkä hiukan materialistinen ja varsinkin siihen, että olen tarkka siitä, että meillä on aina rahaa tileillä. (Emme osta sellaista, johon meillä ei ole varaa.)

Vastaan minä 17 joka tulen köyhistä oloista. Tileillä pitää aina olla rahaa tai ahdistaa. Ostan myös mielelläni uutta vaikka koluan minä kirppareitakin.



17

Kotitalo oli ja ruokaa, koska oli maapläntti jota viljeltiin sekä pari lehmää. Vaatteita sain vain tosi tarpeeseen, leluja en juuri koskaan. Mulla taisi olla 1-2 kirjaa, joista toinen oli veljen vanha aapinen. Askartelu ja piirrustusvälineitä ei tainnut ollakaan. Nukkeja pari, vähän hiekkaleikkikaluja.



Meillä ei ollut telkkaria eikä autoa. Olin jo niin iso, että muistan, kun kumpikin meille hankittiin. Kotiin ei ollut tietä perille vielä sittenkään, kun auto hankittiin.



Vain isä kävi töissä. Äiti oli kotona, mutta minun olisi ollut parempi olla päiväkodissa, sillä äitini purki kaiken ahdistuksensa minuun. Veljeni oli tuolloin jo teini-iän yläpäässä (meillä 14v. ikäeroa). Minä en voi sanoa, että lapsuus olisi ollut lämmin ja mukava, vaikka rahaa ei ollut :((



Omalla perheelläni on hyvä toimeentulo. Olemme molemmat niukoista oloista kotoisin, opiskelleet omin kustannuksin ja maksaneet itse velkamme. Nyt on iso asunto, joka jo maksettu omaksi, mökki, 2 autoa ja paljon muuta. Materian lisäksi pidän myös huolta siitä, että lapsille olen läsnä, vaikka käynkin töissä kuten miehenikin. Meidän perheen juttu, on tehdä hyvin paljon asioita yhdessä kokonaisena perheenä.

ja muutenkin kun menin kotiin niin piti pusikossa tiirailla ettei tuttuja näy ja sitten rynnätä äkkiä sisään. Nyt aikuisena asumme kaupungin parhaalla paikalla upeassa talossa.

meitä oli 7 lasta ja äiti yksinhuoltaja. Isä oli juoppo ja äiti sai kunnalta jotain elatusapua ja lisäksi joskus vaatteisiin rahaa. Mutta muistan 80-luvun alussa, kun pyysin farkkuihin rahaa, niin äiti antoi 15 mk ja eihän sillä summalla farkkuja löytynyt :(

Meillä oli vielä ulkohuussi ja sanomalehteen takapuolemme pyyhittiin. Televisiota ei ollut ja muistan kun ala-asteella piti piirtää charlien enkeleiden kuvat ja opettaja ei uskonut kun sanoin, etten ole koskaan sitä sarjaa nähnyt.

Mutta pahinta ei ollut se köyhyys vaan äidin jatkuva ivailu ja ankaruus. Koulutusta ei arvostettu, halusi vain että menen jonnekin töihin ja muutan kotoa pois, eikä avustanut yhtään jälkeenpäin. Kouluttauduinkin vasta myöhemmin kun nuorena en voinut.



Nyt on asunto, mies ja lapset, 3 autoa, kesämökki, yksi asunto vuokralla... kaiken puolin hyvin menee kun rahasta ei ole pulaa. Silti en ole tuhlaileva luonne, päinvastoin pihi.

Lapsuudessani meillä ei ollut aina ruokaa syötäväksi ja olimme asunnottomia hetken n.6kk (tätä ei monikaan usko, eihän nyt Suomessa!). Nyt elän elämää joka on vastakohta lapsuudelleni ja olen onnellinen, että pystyn tarjoamaan lapsilleni ruuan ja katon pään päälle.

ja nyt elämme köyhyysrajan alapuolella, tosin osittain omasta vapaasta tahdostamme enkä valita. Maksamme omaa edullista taloamme joten joskus tämä helpottaa, apua vanhemmiltani emme saa ja vaikka saisimmekin emme ottaisi vastaan, haluamme pärjätä omillamme.



Ehkä siksi että olen lapsena saanut lähes kaiken mitä olen sormellani näyttänyt en arvosta materiaa millään tavalla. Vastapainona minulla ei ole koskaan ollut läsnäolevia vanhempia joten arvostan enemmän sitä että olen läsnä omille lapsilleni kuin sitä että kiitäisin uraputkessa tienaten heille samanlaista materiaröykkiötä kuin olen itse saanut.



Eihän maailma varmaankaan näin mustavalkoinen ole enkä tarkoita sitä että töissäkäyvä vanhempi ei voisi olla läsnä.

Vanhemmat oli pitkäaikaistyöttömiä, isä alkoholisti. Nyt mulla on hyvätuloinen aviomies, onhan se ihana että on rahaa käytössä ja ostan mielelläni laadukasta ja haluan tarjota lapsille kaikkea mistä olen itse jäänyt paitsi. Mutta tuhlaamisesta tulee aina kamala syyllisyyden tunne, eikä se välttämättä ole pelkästään huono asia.

Lapsuudessa en muista saaneeni uusia vaatteita kuin harvoin ja silloinkin ne oli jostain halpakaupasta ostettuja. Harrastuksia ei voinut olla mitkä maksoi, mutta onneksi oli ilmaisia liikuntakerhoja yms.



Itse olen kustantanut opiskeluni aina lukiosta lähtien, käynyt töissä koulun ohella.



Nyt minulla on vakitunen työ ja mies joka myös hyvässä työssä. Rahaa on sopivasti. Siis niin, että ei mitään rikkaita olla, mutta ei esim tarvii miettiä jos haluan vaikka puseron ostaa tai käydä kampaajalla, että onko tilillä rahaa jne. Omistusasunto on ja kaksi autoakin.



Menneisyys vaikuttaa niin, että ajattelen aina huolissani lapsia, joiden näen olevan vähävaraisesta perheestä. Että riittäkö heillä oma tahto ja sinnikyys luoda oma elämä, kun vanhemmat ei voi rahallissti tukea.

Lisäksi menneisyys vaikuttaa niin, että haluan ostaa lapselleni usein laadukkaita ja merkkituotteita, vaikka monesti halvempikin versio välttäisi. Jotenkin kai haluan, että lapseni ei tarvis kokea sitä mitä itse, kun aina oli ulkoisesti asiat huonommin kuin monella ikätoverilla.



ap

Meillä oli köyhä yh-äiti, joka oli kotona siihen asti kunnes olin 5-vuotias.

Mieleeni on jäänyt se, että ei ollut koskaan kunnon ruokaa (se ei tosin johtunut pelkästään köyhyydestä),

aina oli wc-paperiloppu, eikä ikinä ollut mitään hyvää leivän päälle.

Vaatteet olivat kaameita, minulla oli isoveljeni vanhat sukat yms käytössä. Asuimme samassa huoneessa veljeni kanssa todella pitkään ja sen jälkeen äiti nukkui olohuoneessa.

Välillä asuimme isovanhemmillanne..

Ei autoa, ei kunnon harrastuksi tms.

Nämä em. asiat eivät kuitenkaan johtuneet vain köyhyydestä, koska me olemme nytkin melko köyhiä, mutta silti pidän huolen siitä, että vessapaperit riittää, on uusia ikiomia sukkia, sekä leivänpäälle jotain hyvää :)

Nautin nyt tästä ylellisyydestä, ja aina mennessäni kylään äidilleni vien jotain perustarvikkeita, jotka sieltä nykyäänkin on aina lopussa..

rahaa ei ollut juuri muuhun.



Tällä hetkellä olen onnellinen yhden lapsen äiti. Asun ihanan mieheni ja lapseni kanssa isossa, uudehkossa omakotitalossa. Meillä on uusi auto. Mökkikin on ja moottoripyörä.



Kaikki itse työllä hankittu. Ja olen ylpeä siitä!



Ikää mulla on 32v.

Meilläkin aina ruokaa oli ja hyvä huolen pito muuten.



Vanhempani kyllä kävivät töissä melkein aina, välillä oli työttömyysjaksoja. Mutta siis kotiäidistä emme saaneet nauttia ja siltikin oli tiukkaa.



Eli asiat ei todellakaan ole aina niin mustavalkoisia, että vain kotona lapsiaan hoitavien perheissä oltais köyhi.



ap

Siis niin köyhistä, että joskus ei ollut joulunakaan muuta ruokaa, kun perunoita, mitä mun on aika vaikea käsittää. Ja usein ei ollut niin paljoa ruokaa, että kasvavalle pojalle olisi oikeasti tullut maha täyteen. Kaikki vaatteet tuli melkeinpä aina jostakin vanhoina jo isoveljelle ja häneltä sitten mun miehelle. Mitään muotijuttuja ja -leluja ja -härveleitä ei ollut koskaan varaa ostaa. Luulen, että häntä kiusattiin koulussa osittain tän takia.



Mies kouluttautui pitkälle työtä tekemällä ja lainaakin ottamalla, ja on nyt ihan mukavasti menestyvä ihminen. Mitään rikkaita ei tosiaankaan olla, mutta siis ihan kiva asunto, aina ruokaa, kaikkea normaalia. Mä olen huomannut, että hänelle on jotenkin tosi tärkeää, että vaikka rahaa ei olisikaan kamalasti, voi aina joskus ostella jonkun uuden tekniikkajutun ja vaikkapa kalliimmat hyvät kengät aitoa nahkaa, tai muuta pientä " luksusta" . Olen ajatellut, että hän varmaan tahtoo vähän kompensoida sitä, että lapsena ei koskaan saanut mitään. Ei ole mikään hirveän käytännöllinen raha-asioiden suhteen valitettavasti, niin että minä hoidan perheen kirjanpitoa ja pidän mielessä, milloin mitkäkin laskut tulee taas maksettaviksi.



Minkään valtakunnan ihannoivia ajatuksia maallisesta köyhyydestä hänellä ei ole, tyyliin " meillä oli vaan vähän, mutta oltiin sitäkin onnellisempia" , vaan tuntuu inhoavan lapsuuttaan. Omille lapsilleen tahtoo mukavan, vakaan kodin (itse joutuivat muuttelemaan vuokrapaikoista toiseen rahan takia) ja hyvälaatuisia ruokia ja vaatteita ja matkoja ja leluja ja kaikkea pientä kivaa.

Niinä aikoina, kun meillä on rahaa vähän vähemmän, mies ahdistuu siitä, kun itselleni ei ole juttu eikä mikään ostella edullista ruokaa ja olla shoppailematta jonkin aikaa yms.



Ja itse toivoisin lapsilleni mieluummin perheen yhteistä aikaa ja läheisyyttä kun isoja kasoja lahjoja jouluna tms. kun omat vanhempani olivat " aina" töissä.

eli on muitakin ongelmia. Suomessa toimeentulotuki takaa kaikille olot joissa ei tarvitse kärvistellä ELLEI se raha mene hölmöyksiin(viina tupakka pelit jne). Ruokaa ja vaatetta ja persutarpeet sillä saa tyydytettyä jos haluaa!



Itse en ihannoi köyhyyttä, mutten tavaraakaan ja yltäkylläisyyttä.

Oma lapsuudenystäväni (joka oli vaatimattomista oloista) aina jaksaa mainita kuinka minä SAIN kaikkea. Juu sain tavaraa kyllä, mutten raukkautta tai vanhempieni aikaa. Ne kaikki tavarat olisi vaihtanut siihen. En edes lapsena osannut iloita niistä tavaroista ja annoinkin paljon tavaroitani pois jos joku niitä himoitsi.