KHO tuomitsi persujen syrjinnän
"Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö hylkäsi perussuomalaisten nuorisojärjestön avustushakemuksen vuonna 2013 osaksi väärin perustein.
Perussuomalaisnuoret saivat toimintaansa avustusta huomattavasti haettua vähemmän. Ministeriö on perustellut tuen epäämistä muun muassa sillä, että järjestön näkemysten monikulttuurisuusasioissa on katsottu olevan ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa.
Perussuomalaiset Nuoret ry. valitti päätöksestä KHO:een, koska järjestö katsoi tulleensa poliittisesti syrjityksi.
Ministeriö myönsi perussuomalaisille avustusta 20 000 euroa, kun järjestön hakemus oli 55 000 euroa. Esimerkiksi kokoomusnuoret saivat avustusta 650 000 euroa.
KHO:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö yliti päätöstä tehdessään harkintavaltansa. Sen mukaan päätös oli myös lainvastainen.
Avustuspäätös valmisteltiin ministeriössä virkamiestyönä. Kulttuuri- ja urheiluministerinä toimi Paavo Arhinmäki (vas.)."
http://yle.fi/uutiset/kho_perussuomalaisten_nuoria_syrjittiin_rahanjaossa/7637692
Oli odotettu ratkaisu noilla perusteluilla. Jännä nähdä, miten linja muuttuu. Yrittääkö virkamiehet edelleen ohjata politiikkaa, vai palasiko virkamiehet ruotuun ja antaa politiikan ohjata virkamiehiä?
Virkamiehetkin tuppaavat ottamaan valtaa, jos heitä ei aika-ajoin muistuta työstään... Yksikään virkamies ei taida olla mielipiteetön, vaikka heidän omat mielipiteensä eivät saisi vaikuttaa työhön, jossa edellytyksenä on objektiivisuus.
t. Ei perussuomalainen