Lue keskustelun säännöt.
Inhoan sitä miten välinpittämättömäksi olen tullut ihmissuhteissa
11.11.2014 |
Kaverisuhteet yms. on aina olleet vaikeita. Vaikeita tutustua, pitää yhteyttä, harvoin tunnen löytäväni samanhenkisiä ihmisiä ja muutenkin olo usein se ulkopuolinen, joka ei pääse porukoihin ja jonka kanssa yhteydenpito hiipuu kun ei jakseta enää vastata viesteihin. Nyt sitten vähäisetkin ihmissuhteet alkaa loppumaan kun en jaksa enää välittää muistakaan :( Mitä väliä vaikka en koskaan vastaa kaverin vikaan viestiin. Mitä väliä vastata kieltävästi miehen viestiin jos pyytää ulos. Olen järkyttävän kyyninen ja katkera enkä ole edes keski-ikäinen vielä.
Kommentit (12)
Sama täällä. Eikä mulla enää ole edes oikein kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja olen vasta 23-vuotias. Parikymppiseksi asti olin tosi sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Parissa vuodessa kaikki kaikonneet ja minusta on tullut erakko. T.3
sama täällä, vaikka tämä johtuukin huonosta itsetunnosta t. nuori
Olen sua vuoden vanhempi. Osaatko sanoa miksi sulla on tää alkanut? Mä haluaisin jollain tavalla olla muiden kanssa, mutta kun eteen tulee tilanne niin ei vaan jaksa jostain syystä kun pelkää taas sitä koska tää kuitenkin loppuu. Yksin on jotenkin helpompi kummallisella tavalla. ap
Oon ihan samanlainen. Mulla ei ole koskaan ollut laajoja sosiaalisia verkostoja kun en osaa niitä luoda. Aina yks hyvä ystävä/kaveri kerrallaan on ollut ja kaikista niistäkin elämä erottanut. Tai mun hankala luonteeni? Yksinäisyys joskus ahdistaa, toisinaan taas ei.. Näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 09:30"]Olen sua vuoden vanhempi. Osaatko sanoa miksi sulla on tää alkanut? Mä haluaisin jollain tavalla olla muiden kanssa, mutta kun eteen tulee tilanne niin ei vaan jaksa jostain syystä kun pelkää taas sitä koska tää kuitenkin loppuu. Yksin on jotenkin helpompi kummallisella tavalla. ap
[/quote]
Exäni musersi minut kokonaan. Esitti minulle siis täydellistä miestä, mutta selän takana oli haukkunut minua mm. huoraksi, tyhmäksi ja levitellyt henkilökohtaisia asioitani kavereilleen ja minun työkavereilleni. Lisäksi petti minua useamman vuoden työkaverinsa kanssa ja tästä tiesivät KAIKKI muut paitsi minä. Tunsin sen jälkeen itseni niin nöyryytetyksi, rumaksi, tyhmäksi ja pelleksi etten kehdannut naamaani missään näyttää pitkiin aikoihin. Aloin olemaan todellaa varautunut kavereideni seurassa, mietin että hekin nauravat minulle, minusta tuli vainoharhainen ajatuksissani ja se varmasri heijastui käytökseeni.
Nykyään haluaisin olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta minulla ei ole enää mitään puhuttavaa kenenkään kanssa ja sosiaalisissa tilanteissa tulee tunne että haluan olla yksin.
Esimerkiksi työpaikalla en jaksaisi tauolla istua kahvihuoneessa ja jutella työkavereiden kanssa. Ei vaan kiinnosta, vaikka ihan mukavia tyyppejä ovat. Otan aina kahvin ja poistun työpisteille. Ja ne muutamat kaverit jotka soittelee ja tekstaa joskus, ei vaan kiinnostaisi vastata
Olen siis tuo 3 ja 4
Sosiaalisuuden vaatimus on usein tullut sisäistettyä mallioppimisen kautta (koti, koulu, vertaiset) turhankin hyvin introverttiä luonnetta ajatellen. Kun ystävyydet eivät toimi vaan aiheuttavat ahdistusta ja/tai katkeavat, on hyvä miettiä ovatko ne ystävyydet olleet sellaisia joista oikeasti nauttii, vai ovatko ne muodostuneet jonkin sosiaalisen tavan kautta. Mitä sinä oikeasti haluat? Mihin tarpeeseen olet etsinyt ystävyyttä ja oletko saanut ystävyydestä sitä mitä halusit, jollei lasketa ystävyyden katkeamista mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tuo nyt haitallista? Itse olen rajannut tietoisesti yhteydenpitoa ihmisiin, kun ei meillä ole mitään yhteistä. Mielestäni on ok olla toisista riippumaton ja näyttää se. En ole kenellekään mitään velkaa.
8: Voi ei :(
Mulla on vähän samoja kokemuksia miesten suhteen :/ Ei noin suuressa mittakaavassa, mutta miesasiat on menneet täysin päin helvettiä ja olen tullut nöyryytetyksi ja huonosti kohdelluksi. Oma vikahan se on tietysti ollut kun olen sietänyt sellaista, mutta kun en paremmasta tosiaan tiedä. Jotenkin etenkin miehiä nykyisin pelkään tietyllä tavalla, koska aina hyvän alun jälkeen ne alkaa kohdella paskasti.
En tarkoita, että tää miesasioiden takia on alkanut. Muistan olleeni pari vuotta sitten enemmän innostunut uusiin ihmisiin tutustumisesta ja se kipinä on jotenkin laantunut. En koe ketään kiinnostavaksi enkä usko muiden pitävän mua kiinnostavana myöskään. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsestäni tuntuu etten kelpaa kenellekkään ystäväksi. on varmasti joku joka on hauskempi ja parempaa seuraa kuin minä niin miksi edes yrittää. toki aina yritän, mutta ystävyys ei kehity
[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 09:26"]
Niin ja olen vasta 23-vuotias. Parikymppiseksi asti olin tosi sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Parissa vuodessa kaikki kaikonneet ja minusta on tullut erakko. T.3
[/quote]Minulle kävi samalla tavalla samassa iässä. Jotenkin vain ajauduin ulos porukoista/seuraani kyllästyttiin ja vetäydyin masentuneena oman pääni sisään eristyksiin ja potkin pois nekin jotka vielä yrittivät pitää yhteyttä. Nyt olen yli 30 ja elänyt ilman kavereita tai muitakaan ihmissuhteita miltei koko aikuisikäni. En olisi teininä tai vielä parikymppisenäkään ikinä uskonut että elämäni menee näin.
.