Mitä tunteita sinussa herättää jos muut surkuttelevat elämääsi?

Elämämme on aineellisesti hyvin vaatimatonta, mutta olemme onnellinen perhe. Jos joku meitä surkuttelee, ajattelen että raha ja omaisuus on saanut tuon ihmisen ajatusmaailmassa liian ison roolin, ja säälin häntä siitä hieman.

Vähan niinkuin 2. Tosin mun elämää ei surkutella aineellisen materian puutteen vuoksi, vaan koska mulla ajatellaan olevan hyvin rankkaa. olen 3:n lapsen yh. lapsilla terveydelisiä ongelmia.Surkutellaan mun valintoja, oman ajan puutetta ym. Muytta mä en kaipaa sellaista, ja vaikka mun elämä saattaa näyttää surlkealta selviytymistaistelulta, se on mielekästä, näen pienet kauniit asiat ja mekin olemme onnellinen perhe. meillä on siis se tärkein, vaikka se ei ulkopuolisille näykkään.

Meitä pikemminkin kadehditaan kuin surkutellaan.

Ei kukaan surkuttele mun elämää ainakaan mulle, selän takana varmasti senkin edestä, ja se on ihan ymmärrettävä.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 09:31"]

Meitä pikemminkin kadehditaan kuin surkutellaan.

[/quote]

Olet väärässä ketjussa.

Ärsyttää, jos surkutellaan. Muutenkin ärsyttää valittaminen ja vatvominen. Siksi en kerrokaan isommista ongelma-tilanteista, kuin pakosta tai hyvin valikoiduille ystäville.

En pidä surkuttelusta. Yleensä kerronkin vain hyvää asiat, enkä valita. Valitusta on maailmassa ihan tarpeeksi, eikä se vie asioita eteenpäin.

Ärsyttää. En minäkään surkuttele niitä jotka ovat tehneet erilaisia valintoja kuin me, vaikken itse samanlaista elämää haluaisikaan viettää.

Yksinäisyyden paradoksi. Jos joku tietäisi kuinka yksinäinen olen, niin hän varmaan surkuttelisi. Toisaalta, jos joku tietäisi sen, niin silloin hänen täytyisi olla ystäväni, jolloin en enää olisi yksinäinen.

Mutta kun on niin yksin, ettei sitä kukaan edes tiedä, niin kukaan ei surkuttele elämääni, en edes minä itse.

Se on vähän hämmentävää, tulee semmonen olo että joutuu kamalasti puolusteleen että meillä on kyllä asiat oikeasti hyvin. Meillä on meneillään tosi iso remontti, ja asutaan aika karmeen näkösessä talossa vielä tällä hetkellä. Siis kaikki perusasiat on kohdallaan, mutta ulkoasu on vaan vielä aika karu. Mä olen niin onnellinen silti, mulla on ihana mies ja ihana pieni vauva. Jotenki tuntuu silti et kaikilla muilla on kamala stressi meidän talosta että kun ei oikein oo kunnollista keittiötä jne. 

En tykkää surkuttelusta. En ole mikään charity case, vaikka elämässä on aika paljon selvittävää - haluan ajatella ja haluan muiden ajattelevan, että selviän kyllä.

Ja tosiasiahan on, että kyllä jokaisen elämässä on sekä kadehdittavaa että surkuteltavaa, kun tarpeeksi monesta näkökulmasta katsotaan. Kyllä mullekin riittää sekä kadehtijoita että ruskuttelijoita ja vielä enemmän erilaisia ihmettelijöitä ja taivastelijoita.

Sitä että ruikuttaja haluaa sanoa, tavallisetkin asiat ovat niin vaikeita ja saavuttamattomia ruikutuksen kohteelle.  Kuin pikkulasten "eka istumassa, eka ..."

Kiusaantuneisuutta  ja tarvetta vähätellä uupumista, surua ja koettelemuksia.

Mulla on lääketieteellisistä syistä tietty ruokavalio ja sitä usein surkutellaan ja kauhistellaan, että onpa varmasti tosi hankalaa vja voi sua reppanaa jne. Tämä jotenkin ärsyttää, koska itse en koe asiaa mitenkään kamalan hankalana. Mulla on paljon vaikeampiakin juttuja ollut elämässä ja tuntuu, että nuo surkuttelijat ei ymmärrä mitään.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2014 klo 08:06"]

Elämämme on aineellisesti hyvin vaatimatonta, mutta olemme onnellinen perhe. Jos joku meitä surkuttelee, ajattelen että raha ja omaisuus on saanut tuon ihmisen ajatusmaailmassa liian ison roolin, ja säälin häntä siitä hieman.

[/quote]

Meillä tilanne on päinvastainen. Meitä surkutellaan ja meitä säälitään koska luullaan, että elämämme on henkisesti köyhää ja raha liian isossa roolissa, koska meidän ei tarvitse jokaista senttiä laskea.