Ketään kuka onnellisessä suhteessa 20v jälkeen

Medillä yhteiseloa 23 v, molemmilla toinen liitto, minun lapsia ja yhteisiä yhteensä 4. Monenlaisia vaikeuksia mahtunut näihin vuosiin, mutta ei pettämisiä, vaan yhdessä ollaan sinnitelty yli talousvaikeuksista, vakavasta sairastumisesta kuin yhden lapsen kuolemasta. Edelleen rakastetaan, tykätään, halitaan ja on kiva seksielämä, toivottavasti jatkossakin.

pian 21v yhdessä, ja yhäkin onni kukoistaa <3

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 10:33"]

Pakko myöntää, että itsekin nykyään mietin, voiko mikään kestää kun näitä juttuja lukee. Tai ihan typerästi alkaa miettimään, että tälläisiäkö ne kaikki miehet on.... vaikka tiedän, että idioottimaista yleistää. Se lähtisikö kaikki miehet nuoremman matkaan tjsp pisti kans miettimään.

[/quote]

Se on ainakin varmaa ettei sellaista pitkää suhdetta ole, jossa edes toinen osapuoli ei olisi pettänyt. Yleensä se kumppani ei vaan koskaan saa tietää tapahtunutta.

[/quote]

Mitä ei tiedä se ei satuta. Miksi murehtia ja vahtia turhia jos kotona on hyvä olla sen puolison kanssa, on onnellinen ja kunnollinen, seksi pelaa ja arki myös. Monet pilaa suhteensa epäilemällä kaikkea jo etukäteen - siinä voi käydä niin että siippa lähtee sivuraiteille "kun kuitenkin epäillään aina".

Yli 30 v avioliittoa takana, onnellisia ollemme.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 10:16"]

Onko täällä ketään kuka olisi onnellisessa ja rakastavassa parisuhteessa vielä 15-20 vuoden yhteiselon jälkeen? Ahdistaa ihan tosissaan lukea täältä näitä "mies ihastunut/rakastunut toiseen 20vuoden yhteiselon jälkeen"-juttuja. Tulee koko ajan mieleen, että pitäisikö nyt erota itsellä, ettei tarvitse kärsiä sydänsuruista 10v päästä :'( -8v yhdessä ja rakastan niin paljon..

[/quote]

Jos sydänsuruja ei oo valmis kestään niin sit pitää elää yksin. Jos mies ei petä, se voi kuolla. Elämä on arvaamaton ja töitä suhteen eteen kannattaa tehdä. Elämä on seikkailu joka tuo mukanaan niin iloisia, surullisia kuin tylsiäkin asioita.

Kannattaisi ap:n ihan treenata olemaan tyytyväinen yksinäänkin, niin ei olisi niin riippuvainen ukostansa. Ihmiset voi aina muuttua tai jotain voi tapahtua, joten ei kannata perustaa onnellisuuttaan kenenkään toisen ihmisen olemassaoloon.

Tapasimme mieheni kanssa 1982. Naimisiin menimme -84. Lapset syntyivät -85, -88, -89 ja -90. Viime kesänä tuli siis 30 vuotta avioliittoa täyteen. Alussa oli tietysti melko paljon hässäkkää lastenhoidon yms. takia, eikä siinä silloin paljon kahdenkeskistä aikaa ehtinyt viettämään. Mutta molemmat hoidimme yhdessä perhettä ja nyt kaikki lapsemme ovat jo olleet omillaan muutamia vuosia. Yhdessäolomme on lasten aikuistumisen jälkeen vain parantunut. Haluamme olla paljon kahdestaan ja nautimme nyt yhdessäolosta, kun mikään ei enää estä sitä. Ja se on todellakin mahdollista tässäkin iässä ja tuntuu, kuin olisimme vastarakastuneita !

Ihanaa lukea näitä onnellisia kirjoituksia <3
Nuo "kaikki pettää joskus"-jutut jätän nyt omaan arvoonsa.

Ap

Mä olen! Tottakai pitkässä suhteessa on aallonharjoja ja aallonpohjia. Haastavimmat vaiheet liittyneet muutenkin stressaaviin elämäntilanteisiin kuten työttämyyteen, lasten vauva-aikaan. Näistä on selvitty yhdessä. Puhumalla, puhumalla, puhumalla ja toista arvostamalla ja hyväksymällä toisen sellaisena kuin hän on. En voi väheksyä kyllä sitäkään, että aidosti hyvä seksielämä auttaa pitämään suhteesta huolta. Toki henkinen yhteys vähintään yhtä tärkeää. Meitä vaan kiinnostaa samat asiat, vaikka ollaankin erilaisia luonteiltamme. Vakka ja kansi tms. Samanlainen huumorintaju, samanlainen kasvatusote ja elämänasenne. Teemme paljon asioita yhdessä, vaikka molemmilla on myös omat kaverit ja omat harrastukset.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 13:24"]

Ihanaa lukea näitä onnellisia kirjoituksia <3 Nuo "kaikki pettää joskus"-jutut jätän nyt omaan arvoonsa. Ap

[/quote]

Onnellisiin suhteisiinkin liittyy toisinaan pettämistä. 

Saanko tähän samaan ketjuun esittää lisäkysymyksen pitkään yhdessä olleille:

Puhutteko te asioista? Jääkö teillä isoja asioita hampaankoloon, vai saatteko asiat aina selvitettyä?

Minä olen ollut mieheni kanssa 20 vuota, ulospäin näytämme varmaan oikein onnellisilta. Mutta meillä ei puhuta. Miehen halusta. Vaikka kaikenlaista on hänen puoleltaan tapahtunut, pettämistä ym. Niistä ei vaan puhuta. Hän ilmoittaa minun olevan sairas ja tahallani kiusaavan häntä, jos koitan saada puhuttua.

Mullakin on haaveena, että hautaan saakka yhdessä, mutta voin jo henkisesti tosi pahoin. Tuntuu, että nämä aviovuodet revitään minun selkänahastani.

Onko tästä ulospääsyä avioliittoa rikkomatta, jos toinen vain ei koskaan suostu puhumaan?

36, meidän liittomme kipein asia puhuttiin puhki ja siitä selvittiin. Vaikeeta oli, koska mies ei ymmärtänyt mitä kävin läpi, mutta siitä selviäminen hitsas meidät lähemmin yhteen, eikä sen jälkeen voi olla asiaa josta ei pystyis puhumaan. Sinuna kyllä miettisin että haluaisinko tosissani jatkaa.  t: 11

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 13:47"]

Saanko tähän samaan ketjuun esittää lisäkysymyksen pitkään yhdessä olleille:

Puhutteko te asioista? Jääkö teillä isoja asioita hampaankoloon, vai saatteko asiat aina selvitettyä?

Minä olen ollut mieheni kanssa 20 vuota, ulospäin näytämme varmaan oikein onnellisilta. Mutta meillä ei puhuta. Miehen halusta. Vaikka kaikenlaista on hänen puoleltaan tapahtunut, pettämistä ym. Niistä ei vaan puhuta. Hän ilmoittaa minun olevan sairas ja tahallani kiusaavan häntä, jos koitan saada puhuttua.

Mullakin on haaveena, että hautaan saakka yhdessä, mutta voin jo henkisesti tosi pahoin. Tuntuu, että nämä aviovuodet revitään minun selkänahastani.

Onko tästä ulospääsyä avioliittoa rikkomatta, jos toinen vain ei koskaan suostu puhumaan?

[/quote]

Meillä ei parisuhteeseen liittyviä ongelmia ole ollut, mutta kaikista muista asioista puhutaan aina suoraan ja rehellisesti. Mitään asioita ei jätetä muhimaan vaan kissa nostetaan aina pöydälle. Vaikeita aikoja on ollut mm. molempien lähiomaisten kuolemat ja sairastumiset, niinäkin aikoina kaikesta puhuttiin ja tuettiin toista kaikin mahdollisin tavoin. En tiedä, pystyisinkö elämään suhteessa jossa asioita ei käsiteltäisi. Tämä ei siis tarkoita jatkuvaa, turhanpäiväistä vatvomista.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 13:47"]

Saanko tähän samaan ketjuun esittää lisäkysymyksen pitkään yhdessä olleille:

Puhutteko te asioista? Jääkö teillä isoja asioita hampaankoloon, vai saatteko asiat aina selvitettyä?

Minä olen ollut mieheni kanssa 20 vuota, ulospäin näytämme varmaan oikein onnellisilta. Mutta meillä ei puhuta. Miehen halusta. Vaikka kaikenlaista on hänen puoleltaan tapahtunut, pettämistä ym. Niistä ei vaan puhuta. Hän ilmoittaa minun olevan sairas ja tahallani kiusaavan häntä, jos koitan saada puhuttua.

Mullakin on haaveena, että hautaan saakka yhdessä, mutta voin jo henkisesti tosi pahoin. Tuntuu, että nämä aviovuodet revitään minun selkänahastani.

Onko tästä ulospääsyä avioliittoa rikkomatta, jos toinen vain ei koskaan suostu puhumaan?

[/quote]

Meillä kyllä puhutaan. Näen jo miehen otsaluun asennosta että joku asia painaa ja sitten otetaan aikaa ja selvitetään. Molemmat sellaisia luonteita ettei voida antaa asioiden muhia kovin pitkään, tiedetään kokemuksesta että usein ne pahimmat asiat paisuu vielä pahemmiksi kun niitä yksin murehtii. Heti selvitetään ja hoidetaan järjestykseen.

Sun tilanne kuulostaa pahalta - mies kuvittelee ettei ongelmia ole jos ei niistä puhuta.... ja pahentaa tilannetta

Me ollaan tavattu 6.12.1985, mentiin naimisiin 1991 ja ollaan edelleen onnellisesti naimisissa.

Me vuodesta 1993 alkaen ja ihan hulluina toisiimme edelleenkin <3

En ole itse ollut kuin vasta 14 vuotta, mutta vanhempani juuri juhlivat 40-vuotishääpäiviään ja onnellisia ovat. On heilläkin omat kriisinsä vuosien varrella ollut mutta sanovat että niistä yli pääseminen on aina vaan vahvistanut suhdetta lopulta ja johtanut uudistuneeseen rakastumisen tunteeseen.

Yli 18v onnellisesti yhdessä.

Kaveripareista suurin osa on olleet yhdessä jo 16-26 vuotta ja ihan onnellisia edelleenkin:) Kyllä meitä on paljonkin. Tärkein yhteinen piirre meissä on se että parisuhde perustuu kumppanuuteen ja toisen arvostamiseen fyysistä puolta unohtamatta. Paljon naurua ja yhdessä tekemistä, toisen sparraamista heikkoina hetkinä, vilkas sosiaalinen elämä - tapaamme usein ja aina lapsetkin mukana.

Ja yksi selkeä yhteinen piirre myös: meillä ei koskaan "lasketa" mitä sinä tai minä olemme tehneet (mä tein/ostin/maksoin tän viimeksi, nyt on sun vuoro. En tee kun et sinäkään, sä et koskaan jne...)

Älä huolestu !  Itse onnellisesti ( todella vieläkin rakastunut ) naimisissa ja yhdessä 18 vuotta. Päivittäin pussailemme, sanomme rakastavamme, nauramme ja seksi edelleenkin ihanaa. Ei kaikki ole kertakäyttösuhteita.

Minäkin vakavasti uskon siihen, että kunnes kuolema meidät erottaa.

Ja silloinkin - ei tule koskaan enää ketään hänen veroista. Eikä tarvitsekaan tulla, voin olla yksinkin. Olen onnellinen silloin, siitä, että sain tämän kokea mitä joku toinen ei saa koskaan.

Täällä! Tavattiin parikymppisinä ja nyt 20 v yhdessä. Sain hyvän miehen, joka vain paranee vanhetessaa.

Olemme onnellisia!