Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies raivoaa kotona. Puutteessa olemisen takiako?

Vierailija
24.11.2014 |

Olen kotona lapsen kanssa, mies käy töissä. Suurin ongelmamme on se, että nykyisin mies vain huutaa ja räyhää kotona. Pinna palaa sekunnissa.

Voiko se johtua siitä että meillä ei käytännössä ole seksiä juuri lainkaan?

Viimeisen kahden vuoden aikana meillä ollut seksiä ehkä noin 12-13 kertaa. Välissä oli 10 kk tauko ettei ollut ollenkaan yhdyntää (toki sen 10 kk aikana tyydytin miehen muulla tavoin muutaman kerran). Tänä vuonna ollut seksiä noin 8-9 kertaa, viimeksi syyskuussa.

Lapsi on reilun vuoden, ja synnytyksen jälkeen ei mennyt kauan kun mies lakkasi koskettelemasta minua, eli ei juurikaan halaillut, ei pussaillut, ei vapaaehtoisesti hieronut niskaa tms. Teki, ja tekee edelleen kotitöitä, ja tuo minulle kaupasta herkkuja. Sanoo kuitenkin rakastavansa. Fyysistä läheisyyttä ei käytännössä ole. Nukun lapsen kanssa.

Olisin halunnut tuntea olevani hyväksytty kaikkine raskauden tuomine muutoksineen, olisin halunnut että mies olisi hellästi kosketellut (ilman taka-ajatuksia seksistä) minua ja tutkinut "uutta" vartaloani. Olo tuntui pitkään kuin raiskatulta, raskauden runtelema vartaloni kaipasi hyväksyntää. Itku oli herkässä jatkuvasti. Riisuutuminen miehen edessä ennen sänkyyn menoa tuntui kuin olisin odottanut "tuomiota", odotin jotenkin sitä että mies pahoittaa jollain tavalla mieleni. Miehen mielestä en ole muuttunut juuri yhtään, isommat tissit kuulemma vaan.

Itse koen kyllä jääneeni jyrän alle. Realistisesti katsottuna olen kuitenkin toipunut lapsen saannista ihan hyvin, kilot on lähteneet, vatsan raskausarvet vaalentuneet, 75E kokoiset rinnat vähän riippuu (mikä on varmaan ihan luonnollista?). Haluaisin tuntea olevani rakastettu ja haluttu sellaisena kuin olen, äitinä ja naisena. Nyt en koe olevani :(

Mikä avuksi?

 

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
24.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö kukaan ole ollut samanlaisessa tilanteessa?

 

Vierailija
2/20 |
24.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi teette siitä tuollaisen valtataistelun ? En usko, että aloitteen tekijä on tällaisessa asiassa häviäjä.

Vierailija
4/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten olis irstasta ja  rietasta seksiä? Jos se laukaisis tilanteen

Vierailija
5/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puute Se on. Meniskö millään piiskallakaan ulkoilemaan tms.

Vierailija
6/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi omaan sänkyyn ja miehen kanssa saman peiton alle samaan sänkyyn. Siitä se lähtee, läheisyyden ja kosketuksen luominen. Ota ohjat käsiisi kun vielä on toivoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu noi asiat miehesi kanssa. Meillä oli han samat tilanteet. Nyt aikaa mennyt vajaa kymmenen vuotta ja tilanne toinen.

Mä en osannut oikein puhua. Vetäydyin.

Nykyään jo osaan.

 

Kysy sinä miehesi vointia ja hiero. Mies haluaa seksiä enemmän kuin nainen tuolloin...naisella vauvan hoivaamnen  ykkösenä.

hyvä olisi teidän kahden keskeinen aika.. Jos saisitte vauvan munille vaikka yhdeksi illaksi. Siitä voisi aloittaa. Ne lähentää.. Sitä helposti unohtaa itsensä ja toisen tuona vauva-aikana.

Vierailija
8/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onko se mikään ihme, jos on pina tiukalla???

Kuuntele itseäsi nainen. Nukun lapsen kanssa ja seksiä viimeksi syyskuussa????

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten ihmetellään miks mies käy vieraissa

Vierailija
10/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis kenen haluttomuudesta teillä on kyse?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulosta pelkältä puutteelta vaan siltä, että miehesi on elämäänsä tyytymätön. Tuo peruskiukku alkaa aina silloin, kun ei osaa verbaalisesti kertoa mikä oikeasti on hätänä. Se, ettei suhde tai perhe-elämä sen nykyisessä muodossa enää kiinnosta. 

Vierailija
12/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi nukut lapsen kanssa???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei auta muu kuin alkaa keskustella. Aina kun on tilaisuus otat puheeksi jonkun mieltäsi vaivanneen asian. Pala palalta ongelmat tulee näkyviksi ja niitä on helpompi käsitellä.

Voin sanoa, että vaikeaa se on ja monenlaisia tunteita herättää mutta keskustelu on ainoa tie siihen että saatte tietää suhteenne tilan ja sen miten jatkatte eteenpäin.

Vierailija
14/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies raivoaa vauva-aikana ja nainen miettii itku kurkussa ulkonäköään raskauden jäljiltä.

Kyllä ne lapset kannattais tehdä vasta aikuisena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä et anna miehellesi huomiota mutta vaadit sitä itsellesi? Onnellisessa suhteessa molemmat antavat ja näin myös saavatkin. Anna miehellesi huomiota niin kyllä se kohta osaa raivostumatta puhua. Sinä olet äiti ja myös nainen jota miehesi rakastaa raskauden tuomista jäljistä huolimatta. Ottakaa yhteistä aikaa kun parisuhde voi hyvin koko perhe voi hyvin

Vierailija
16/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 04:43"]

Lapsi omaan sänkyyn ja miehen kanssa saman peiton alle samaan sänkyyn. Siitä se lähtee, läheisyyden ja kosketuksen luominen. Ota ohjat käsiisi kun vielä on toivoa.

[/quote]

Juuri näin!! Olet eristänyt miehen itsesi ja lapsen ulkopuolelle.

Vierailija
17/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

juurikin näin...............

Vierailija
18/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko alusta lähtien nukkunut vauvan kanssa ja eristänyt isän ulkopuolelle. Peitellyt itseäsi mieheltä? Ehkä mies vain kyllästyi yrittämään ja koskettamaan, kun itse häpesit ja työnsit pois vaikka mies yritti kannustaa ja kosketella, että olet edelleen yhtä kaunis. Takes two to tango.

Vierailija
19/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies, mies ja mies, blaa blaa. Minä haluaisin, blaa blaa. Oletko peiliin katsonut. Parisuhde, kun on kahden kauppa, jossa pelkän yhden osapuolen syyttämisen sijaan tulisi miettiä olisiko KUMMASSAKIN vikaa!

Vierailija
20/20 |
25.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 04:49"]

Puhu noi asiat miehesi kanssa. Meillä oli han samat tilanteet. Nyt aikaa mennyt vajaa kymmenen vuotta ja tilanne toinen.

Mä en osannut oikein puhua. Vetäydyin.

Nykyään jo osaan.

 

Kysy sinä miehesi vointia ja hiero. Mies haluaa seksiä enemmän kuin nainen tuolloin...naisella vauvan hoivaamnen  ykkösenä.

hyvä olisi teidän kahden keskeinen aika.. Jos saisitte vauvan munille vaikka yhdeksi illaksi. Siitä voisi aloittaa. Ne lähentää.. Sitä helposti unohtaa itsensä ja toisen tuona vauva-aikana.

[/quote]

 

Meillä ei ole ketään joka voisi ottaa lasta hoitoon, emmekä haluakaan antaa vielä näin pientä hoitoon kenellekään.

Minua vaan ärsyttää kun tuntuu että on ihan minun vastuulla se onko meillä läheisyyttä tai seksiä tässä parisuhteessa. Kumpikin meistä haluaa ilmeisesti läheisyyttä, kosketusta, hellyyttä ja seksiä, mutta kumpikaan ei tee asialle mitään?

 

Ap

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi yksi