Pysytkö suhteessa vain, koska luopumis tuska on niin kamalaa?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 13:55"]

Minä juurikin kärvistelen tällaisessa "haista-paska-hevonvitun-perse" suhteessa! Minua kohdellaan kuin saastaa, nöyryytetään ja alistetaan.

Mutta lähteminen tuntuu vielä pahemmalta! Jos ajattelen, että nyt en enää mene kun mies soittaa ja pyytää luokseen, rinnasta puristaa, henki salpautuu, naaman keskiosa kihelmöi ja tulee kauhea itkukohtaus -pelkästä jättämisAJATUKSESTA!

Ongelma on myös se, että olen turtunut kaltoinkohteluun. Tämäkin viikonloppu menee yksin, koska mies on niin ihastunut duunipaikan uuteen harjottelijaan. On messuviikonloppu ja mies menee sinne vain, koska harjottelija on EHKÄ sinne tulossa. Hän soittaa minulle huomenna ja pyytää luokseen, koska työpaikkansa naiset ovat harjottelijalle varmaan kertoneet, että mies on säälittävä vonkaaja ja siksi miehelläni ei käy flaksi.

Minä menen hänen luokseen ja saan kuningattaren kohtelun, koska mies fantasioi sängyssä että olen se harjottelija..... Sitten hän jossain vaiheessa suivaantuu, koska olen vain korvike. Ja sitten kuulen kunniani. 

Olen tehnyt hänestä eroa jo vuoden. Pikkuhiljaa ero tuottaa vähemmän ja vähemmän tuskaa. Jos voisin häipyä jälkiä jättämättä. Mutta kun en voi. Tunnen kaikki hänen työpaikaltaan, koska olen siellä itsekin työskennellyt. Harjottelijana :( jonka tämä ihmishirviö iski.

Olenkö säälittävä? No olen. Olenko heikko? Kyllä. Olenko luopunut toivosta hänen suhteensa? Takuulla olen!

Miksi sitten en vain kävele tieheni. No olen senkin tehnyt, monta kertaa. Mutta mies tulee aina ja anelee takaisin. Halveksiakseen minua taas hieman lisää.....

Mutta jonakin päivänä......

[/quote]

JUOKSE!

No en luopumistuskan takia... Mutta eksän kanssa olin yhdessä vielä vuoden sen jälkeen kun tajusin että tyyppi vois vaikka kertoa lähtevänsä 3 vuodeksi tiibetiin mietiskelemään ja mä oisin vain helpottunut. Halusin erota mutta en uskaltanut koska mietin mitä muut ajattelevat. Vuoden jälkeen ihastuin toiseen ja päätös oli tosi helppo. En edes tuntenut huonoa omatuntoa.

En. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Jos en nyt tee kaikkea mahdollista oman onnellisuuteni eteen, tulen katumaan sitä myöhemmin.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:50"]

No en luopumistuskan takia... Mutta eksän kanssa olin yhdessä vielä vuoden sen jälkeen kun tajusin että tyyppi vois vaikka kertoa lähtevänsä 3 vuodeksi tiibetiin mietiskelemään ja mä oisin vain helpottunut. Halusin erota mutta en uskaltanut koska mietin mitä muut ajattelevat. Vuoden jälkeen ihastuin toiseen ja päätös oli tosi helppo. En edes tuntenut huonoa omatuntoa.

[/quote]

Just tuota mä en käsitä. Kärvistellään huonossa suhteessa niin kauan, että tulee vastaan joku uusi. Sitten vaihdetaan lennosta, mutta eipähän tarvinnut olla hetkeäkään yksin. Ulkopuolisellehan nämä näyttää siltä että "juu juu, siinä taas yh löysi uuden elättäjän...."

Pysyin suhteessa luopumistuskan vuoksi niin kauan, että pystyin muuttamaan sen hymyksi, kannustukseksi ja iloitsemiseksi uudesta elämästä erosurunkin keskellä. Halusin jättää exälleni päällimmäiseksi hyvät muistot itsestäni, uskon että hänkin oli hyvä ja kasvattavasta suhteestamme, että hän joskus muistaisi, että kyllä minä rakastin häntä ihan oikeasti!

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:21"]

Vertaistukea kaivataan...

[/quote]

Ainakin osittain. Välillä mietin,rakastanko miestä oikeasti vai olenko vain tottunut häneen.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:21"]

Vertaistukea kaivataan...

[/quote]

Ainakin osittain. Välillä mietin,rakastanko miestä oikeasti vai olenko vain tottunut häneen.

[/quote]

Eikö pitkässä suhteessa rakastaminen aina muutu tottumukseksi?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:50"]

No en luopumistuskan takia... Mutta eksän kanssa olin yhdessä vielä vuoden sen jälkeen kun tajusin että tyyppi vois vaikka kertoa lähtevänsä 3 vuodeksi tiibetiin mietiskelemään ja mä oisin vain helpottunut. Halusin erota mutta en uskaltanut koska mietin mitä muut ajattelevat. Vuoden jälkeen ihastuin toiseen ja päätös oli tosi helppo. En edes tuntenut huonoa omatuntoa.

[/quote]

Just tuota mä en käsitä. Kärvistellään huonossa suhteessa niin kauan, että tulee vastaan joku uusi. Sitten vaihdetaan lennosta, mutta eipähän tarvinnut olla hetkeäkään yksin. Ulkopuolisellehan nämä näyttää siltä että "juu juu, siinä taas yh löysi uuden elättäjän...."

[/quote]

Olin tuolloin nuori, 20v (ei lapsia) ja erittäin huonolla itsetunnolla varustettu. Uskalsin tehdä päätöksen vasta kun ihastuin toiseen. En muuten alkanut seurustelemaan tuon ihastukseni kanssa, se vain sai tajuamaan että en voi olla yhdessä ihmisen kanssa josta en välitä. Huonolla omatunnolla tarkoitin sitä että en tuntenut huonoa omatuntoa erosta enkä ihastumisesta. Nyt 20 vuotta vanhempana ja viisaampana tiedän että tilanteen olisi voinut paremminkin hoitaa.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:21"]

Vertaistukea kaivataan...

[/quote]

Ainakin osittain. Välillä mietin,rakastanko miestä oikeasti vai olenko vain tottunut häneen.

[/quote]

Eikö pitkässä suhteessa rakastaminen aina muutu tottumukseksi?

[/quote]

Voi olla,lähinnä tarkoitin että rakastanko juuri tätä miestä jonka kanssa olen,vai onko vain mukavaa kun ei tarvitse nukkua yksin.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:49"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:04"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:21"]

Vertaistukea kaivataan...

[/quote]

Ainakin osittain. Välillä mietin,rakastanko miestä oikeasti vai olenko vain tottunut häneen.

[/quote]

Eikö pitkässä suhteessa rakastaminen aina muutu tottumukseksi?

[/quote]

Voi olla,lähinnä tarkoitin että rakastanko juuri tätä miestä jonka kanssa olen,vai onko vain mukavaa kun ei tarvitse nukkua yksin.

[/quote]

Kyllä sen tietää kun ei enää rakasta. Joku päivä huomaat että sinua ei kiinnosta mitä toinen tekee tai sanoo. Sinua ei haittaa jos jokin yhdessä suunnittelemanne juttu ei onnistukaan. Tosin se on jo varoitusmerkki kun sinun pitää miettiä rakastanko vai en.

Minä juurikin kärvistelen tällaisessa "haista-paska-hevonvitun-perse" suhteessa! Minua kohdellaan kuin saastaa, nöyryytetään ja alistetaan.

Mutta lähteminen tuntuu vielä pahemmalta! Jos ajattelen, että nyt en enää mene kun mies soittaa ja pyytää luokseen, rinnasta puristaa, henki salpautuu, naaman keskiosa kihelmöi ja tulee kauhea itkukohtaus -pelkästä jättämisAJATUKSESTA!

Ongelma on myös se, että olen turtunut kaltoinkohteluun. Tämäkin viikonloppu menee yksin, koska mies on niin ihastunut duunipaikan uuteen harjottelijaan. On messuviikonloppu ja mies menee sinne vain, koska harjottelija on EHKÄ sinne tulossa. Hän soittaa minulle huomenna ja pyytää luokseen, koska työpaikkansa naiset ovat harjottelijalle varmaan kertoneet, että mies on säälittävä vonkaaja ja siksi miehelläni ei käy flaksi.

Minä menen hänen luokseen ja saan kuningattaren kohtelun, koska mies fantasioi sängyssä että olen se harjottelija..... Sitten hän jossain vaiheessa suivaantuu, koska olen vain korvike. Ja sitten kuulen kunniani. 

Olen tehnyt hänestä eroa jo vuoden. Pikkuhiljaa ero tuottaa vähemmän ja vähemmän tuskaa. Jos voisin häipyä jälkiä jättämättä. Mutta kun en voi. Tunnen kaikki hänen työpaikaltaan, koska olen siellä itsekin työskennellyt. Harjottelijana :( jonka tämä ihmishirviö iski.

Olenkö säälittävä? No olen. Olenko heikko? Kyllä. Olenko luopunut toivosta hänen suhteensa? Takuulla olen!

Miksi sitten en vain kävele tieheni. No olen senkin tehnyt, monta kertaa. Mutta mies tulee aina ja anelee takaisin. Halveksiakseen minua taas hieman lisää.....

Mutta jonakin päivänä......