Lue keskustelun säännöt.
Äidin / vanhemman omasta ajasta
23.10.2014 |
Luin tuon miehen, perheen isän, aloittaman ketjun nykyäitien itsekkyydestä. Aihe on todella mielenkiintoinen ja halusin aloittaa uuden ketjun, jos vain löytyisi innokkaita keskustelijoita.
Tuossa ketjussa keskusteltiin siitä, että nykyäidit menevät uimahalliin ja pikkujouluristeilyille ilman lapsiaan eivätkä juuri näe heitä. Kuitenkin tuntuu, että toinen kääntöpuoli nykypäivän äitiydessä on se, että pohditaan erilaisia kasvatusmenetelmiä, tehdään luomuvegaaniruokaa itse ja todellakin ollaan läsnä ja lapsille annetaan mahdollisuuksia ja aikaa enemmän kuin koskaan. Lasten ehdoilla mennään paljon ja joissain perheissä varmaan liikaakin.
Odotan esikoistani ja huomaan pohtivani paljon näitä asioita. Mikä on "riittävästi" omaa aikaa, milloin ollaan liikaa pois lapsen luota? Minun lapsuuteni oli sellaista, että äiti ei niinkään ollut kiinnostunut minusta vaan minä synnyin ja sitten kuljin mukana töissä ja menoissa ja sitten vähän vanhempana jäin kotiin ja omien kavereideni kanssa. Tämän haluan omalla kohdallani korjata ja olla läsnä ja pitää huolta siitä, että lapseni kokee olevansa rakastettu. Mutta en haluaisi ajatella, että nyt olen vain äiti ja mikään muu osa-alue elämässäni ei enää kehity. Tämä tuntuu tosi haastavalta palikalta sovittaa yhteen.
Linkki keskusteluun:
http://www.vauva.fi/keskustelu/4302437/ketju/nykyaitien_itsekkyys_on_poyristyttavaa/sivu/3
Kommentit (7)
Minä olen kotiäiti, joka ei kaipaa "omaa aikaa". Sain kolmesta lapsestani ensimmäisen 36-vuotiaana, ja olin totisesti ehtinyt viettää omaa aikaa siihen mennessä ihan riittämiin. Olin kaivannut lapsia ja perhe-elämää tosi paljon enkä halua olla poissa lasteni luota, kun he ovat pieniä. Lisäksi oletan, että jokusen vuoden kuluttua, kun lapset ovat isompia, voin olla useammankin tunnin poissa kotoa. Minusta perheaika on vain kivampaa kuin mikään muu aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä keskusteluja lukemalla selviää ainakin se, että tarve omaan tekemiseen, sosialiseeraamiseen, harrastuksiin ja/tai yksinoloon vaihtelee erittäin paljon yksilöiden välillä. Jotkut eivät koe kaipaavansa lainkaan mitään harrastuksia tai sosiaalisia kontakteja perheen lisäksi, kun taas toisilla yksn olemisen tarve on niin suuri, että lapsen tai jopa parisuhteen hankkiminen on mahdotonta.
En usko, että tätä ominaisuutta voi muuttaa. Ei siis voi muuta kuin toivoa, että ihmiset tuntisivat itsensä ja omat tarpeensa ja tekisivät sen pohjalta fiksuja ratkaisuja.
Lähes totaaliyh:na oma aika on kortilla ja tunnusta sitä kaipaavani. Lapseni on noin 1 x kolmessa kuukaudessa yökylässä, jolloin minulla on "omaa aikaa". Silti koen huonoa omaa tuntoa jättäessäni lapsen hoitoon vaikka koen toisaalta olevani jaksavamppi äitinä kun joskus saan hengähtää. Työssä käyvänä ei arjessa juuri omaa aikaa ole, 1 h jumppaa 1 x vkossa lapsiparki avulla ja illalla hetki lapsen nukahdettua. Toisaalta lapsen kanssa on kiva olla ja tehdä kaikenlaista.
Eikö hyvä äiti huolehdi myös itsestään? Lentokoneessakin ohjeistetaan laittamaan happinaamari itselle ja sitten auttamaan toisia. Tietysti vauvan/lasten tarpeet menee monesti edelle, muttei äiti kauaa jaksa ilman "happinaamaria".
En ole äiti, mutta oman ajan tarpeeni on useita tunteja päivässä. Esimerkiksi viikonloppumatkat ylisosiaalisten sukulaisten luo ovat usein todella stressaavia ja ahdistavia. Olen ollut tällainen lapsesta saakka. Lähdin esimerkiksi seurakunnan kesäleiriltä kesken pois, koska toiminta siellä oli niin aikataulutettua aamusta iltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mummini sanoi vielä eläessään loistavasti: Lapsen pitää saada olla myös yksin. Oppia leikkimään itsekeen ja keksimään viihdykettä itsekseen. Unohtamata tietenkään sitä yhteistä aikaa. Mutta sanoma oli siis se, ettei lapselle tarvitse kokoaikaa olla keksimässä yhteistä touhua ja virikettä ja leikkiä ja touhua. Eikä lapsen jokaiseen mielihaluun tai oikkuun todellakaan tarvitse vastata. Normaalilla empatiakyvyllä varustettu vanhempi tajuaa kyllä kokemuksen kautta tässä sen kultaisen keskitien.
Tätä olen pyrkinyt noudattamaan omien lasteni kasvatuksessa. Myös vanhemmilla on oikeus omaan aikaan, ihan lasten ollessa valveillakin eikä leikki vaadi aikuisen osallistumista. Silti lapsen tarpeet ovat ykkössijalla ja ihan siinä arjessakin se lapsi on mukana touhuissa, vaikkei se olekaan mikään erikseen järjestetty leikkituokio.
Olen aina käynyt lenkillä ja salilla myös yksikseni, lasten ollessa pieniä. He olivat isänsa kanssa kotona. Jos tämä on itsekkyyttä, niin olkoot. Ja nyt 8 v ja 9 v tytöt tulevat välillä mukaan rullaluistimilla ja muutenkin alamme nauttia pienistä yhteisistä tyttöjen jutuista. Mutta isä on yhtä tärkeä ja vie heitä pelaamaan jalkapalloa ja tennistä ja uimahalliin. Olemme myös käyneet silloin tällöin jossain viihteellä itseksemme, olkoot se nyt sitten vaikka näitä tyttöjen tai poikien iltoja. Sen verran ikää oli kuitenkin jo ennen lapsia, että ei enää kauhesti baareissa notkuminen innostanut. Kyllähän vanhemmuus ihmistä muuttaa, väistämättä ja ihan hyvä niin. Olemme myös vastaavasti käyneet paljon ravintoloissa syömässä myös lasten kanssa ja matkustaneet lähes aina lasten kanssa. Nähtynä on yhdessä Kiinan muuri ja Niagara, Japani ja Borneo. Se, että välillä otan aikaa ja käyn ystävieni kanssa Lontoossa tai risteilyllä, tai miehen kanssa vaikka Varsovassa kahdestaan ei ole lapsilta pois. He eivät siitä kärsi, koska ovat joko isänsä kanssa tai mummolassa.
Myös oma isäni oli todella osallistuva ollessani lapsi. Pikemminkin äiti oli enemmän omissa jutuissaan, osteli itselleen kalliita vaatteita, minkkiturkkeja ja koruja ja meille sitten alesta jotain. Hyvä ja rakastava isoöiti hänestä kuitenkin jollain ihmeen kaupalla tuli. Mieheni isä taas ei todellakaan osallistunut mihinkään, tuskin oli kotona koskaan. Silti tuosta miehestäni kasvoi ihan hyvä isä lapsille ja minusta hyvä äiti, vaikka kummankin kotoa opitut sukupuoliroolit ovat oikeastaan sitä vastaan.
Mä olen pitkän linjan kotiäiti. Olen sitä mieltä, että mun tapauksessa kuntosalilla käynnit, huvittelut sun muut vain parantavat mun äitiyttä. Asia olisi eri, jos kävisin töissä ja lähtisin joka ilta kuntosalille. Silloinhan lapsille ei jää pahemmin aikaa.