Olen kateellinen ihmisille, joilla on normaali sisarus

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 21:06"]Minua surettaa joskus ajatella lapsuuden perheeni tilannetta: Vanhemmat erosivat kun olin lapsi. Molemmilla on puolisot ja uusi elämä, silloin tällöin tapaan vanhempiani. Siskoni on eristäytynyt, elää yksin eikä pidä yhteyttä keneenkään perheenjäsenistä. On mielenterveysongelmaa ja muita ongelmia, joilla on rasittanut meitä muita ja kukaan ei enää jaksa yrittää auttaa. Veljeni kanssa soittelemme joskus. Mitään yhteisiä tapaamisia perheen kesken ei ole. Helpottavaa toisaalta on, että asun monen sadan kilometrin päässä. Mutta silti kun asiaa ajattelee, surettaa kovasti.
[/quote]

Mun mielestä tuo on vähän itseaiheutettu tila. Sinä voisit ihan hyvin kutsua perhettä koolle vuorovierain mm. Isä perheineen, ja veli. Meette syömään. Äiti perheineen ja veli tai ehkä tyttöjenilta: äiti ja sisko jos suostuu. Itse hlö kohtaisesti huomasin kun aloin olemaan yksinäinen ja suutahdin perheelleni asiasta että oon ite ollut itsenäinen ja perheestäni kiinnostumaton aina siitä kun lähdin terhakkana tyttönä maailmalle. Sulla on kaikki maailman mahdollisuudet isoon kaksinkertaiseen perheeseen mutta se tutustumisen ja ylläpidon vaiva on nähtävä itse kunkin.

Terveisin entinen perästä vedettävä reki.

Avauksesta ja viestistä nro 16 tulee mieleen erään tutun perhe. En tunne heitä kovin hyvin, tuttu on ystäväni ystävä, mutta hänellä tosiaan näin, että sisarukseen ei voi olla missään tekemisissä mm. väkivaltaisuuden takia. Aika karua, sekä äidille että tyttärelle, että tietenkin tälle, jonka kanssa ei voi olla tekemisissä.

Olen vielä kateellisempi sinulle, jos olet omistanut terveet vanhemmat. Vakavasti mielisairaat vanhemmat antoivat surkeat eväät elämään, jota nyt yritän opetella. Normaali sisko on tukenani joskus, mutta sisarukset ovat eri asia kuin vanhemmat. :( ymmärrän kuitenkin, mitä ajat takaa.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:32"]

Olen vielä kateellisempi sinulle, jos olet omistanut terveet vanhemmat. Vakavasti mielisairaat vanhemmat antoivat surkeat eväät elämään, jota nyt yritän opetella. Normaali sisko on tukenani joskus, mutta sisarukset ovat eri asia kuin vanhemmat. :( ymmärrän kuitenkin, mitä ajat takaa.

[/quote]

YH-perheestä olen, ei ole edes vanhempia ollut kuin yksi kpl.

t. ap

Mulla on sama tilanne. Vanhemapamme ovat ihania ja normaaleja, itseasiassa lapsuuden perheemme oli ns. hyvä ja onnellinen perhe. Iitse ole koulutettu, naimississa, työssäkäyvä, minulla on lapsia ja hyviä ystäviä. Ainoa veljeni on epäsosiaalinen, epäsiisti, rasisti, ikisinkku ja läheisriippuvainen vanhemmistamme. Hän oli jo lapsena itsekäs ja ilkeä, kiusasi minua koulussa ja kotona koko lapsuutemme. Hän käy kyllä toissä, mutta hänellä ei ole ystäviä emmekä pidä yhteyttä. Kuulostaapa tämä kauealle kirjoitettuna, surku. Ja kyllä, minäkin kadehdin läheisiä tai edes normaaleja sisarussuhteita.

Eiköhän sunkin veljessä ole jotain hyvää mistä voi iloita. Ei se ole maailmanloppu jos on yhteiskunnan elätti, jotkut ei vaan voi olla töissä eikä sille voi oikeen mitään, joten turha hävetä. Omakin sisko eläkkeellä kakskymppisestä lähtien mielenterveyssyistä, ja tästä maailmasta ei sellasta työtä lyödy jota hän voisi tehdä.

Sama kuin ap:lla, sekä vanhemmat vielä mt-ongelmaisia/alkoholisteja. Sillä mennään mitä on annettu. Selvinnyt olen ja järjissäni pysynyt ottamalla etäisyyttä, nähdään ehkä muutaman kerran vuodessa. Veljeni ei ymmärtänyt ottaa etäisyyttä. Itsekkäältähän se tuntuu, tavallaan haluaisin auttaa, mutta se suunnaton ahdistus ja paha olo joka tulee kun menee kotona käymään.... pelkään että menen itsekin rikki, lopullisesti. Itken yleensä koko paluumatkan kotiin. Kontrasti kotiolojen ja ns. normaalin maailman välillä on niin järkyttävän suuri.

Arkielämässä asia ei nykyään häiritse, olen opetellut itsekseni elämään niinkuin ns. normaalin perhetaustan omaavat. Vaikka kyllähän se vähän ahdistaa, kun joku kysyy jotain lapsuuden perheestä/kodista/veljestä... Joutuu aina vähän punnitsemaan sanojaan, ja mitä paljastaa ja kenelle, etenkin jos on puolituttu kyseessä.

Olet kuin veljeäsi ei olisikaan. Aika monella on suvussa joku "musta lammas", teidän suvussa se vaan sattuu oleen lähisuvusta. Meidän suvussa se on eno :/

Mä ymmärrän teitä! Mun perhe on ollut aina ihan normaali, mutta miehen sisko on narkkari. Pahalta tuntuu seurata läheltä :(

Minä olen kateellinen ihmisille keillä ei ole sisaruksia

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:27"]

Minulla on vain mielenterveysongelmainen veli, joka ei ole koskaan ollut töissä. Yhteiskunnan elätti, joka syyllistää kaikesta aina muita. Häpeän häntä enkä koskaan kerro hänestä kenellekään. Kateellisena sitten katson kuinka muilla on normaalit sisarukset.

Muita kohtalontovereita?

[/quote]

juu ihan samaa kastia siskoni kanssa. saan aina kärsiä hänen takiaan.. ei vaan jaksa ylläpitää välejä...

Minua surettaa joskus ajatella lapsuuden perheeni tilannetta: Vanhemmat erosivat kun olin lapsi. Molemmilla on puolisot ja uusi elämä, silloin tällöin tapaan vanhempiani. Siskoni on eristäytynyt, elää yksin eikä pidä yhteyttä keneenkään perheenjäsenistä. On mielenterveysongelmaa ja muita ongelmia, joilla on rasittanut meitä muita ja kukaan ei enää jaksa yrittää auttaa. Veljeni kanssa soittelemme joskus. Mitään yhteisiä tapaamisia perheen kesken ei ole. Helpottavaa toisaalta on, että asun monen sadan kilometrin päässä. Mutta silti kun asiaa ajattelee, surettaa kovasti.

Mitä tuohon nyt sanoisi. Minulla ei ole sisaruksia, joten ehkä olen jäävi sanomaan mitään. Minulla on kuitenkin muuten läheinen sukulainen, joka on kai palstan määritelmän mukaan mielenterveysongelmainen sossuelätti, mutta olen hänestä ylpeä ja kerron mielelläni ihmisille, että hän on tosi hyvä tyyppi. Reilu ja empaattinen. Normaalius on suhteellista.

Olen kateellinen ihmisille joilla on sisaruksia elossa.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:32"]

Olen vielä kateellisempi sinulle, jos olet omistanut terveet vanhemmat. Vakavasti mielisairaat vanhemmat antoivat surkeat eväät elämään, jota nyt yritän opetella. Normaali sisko on tukenani joskus, mutta sisarukset ovat eri asia kuin vanhemmat. :( ymmärrän kuitenkin, mitä ajat takaa.

[/quote]

YH-perheestä olen, ei ole edes vanhempia ollut kuin yksi kpl.

t. ap

[/quote]

Minulla on sisko, jonka kanssa lämpimät välit (riitoja totta kai välillä, mutta hädän tullen tukeudumme aina toisiimme).

Mutta hän on ainoa perheeni. Vanhempamme ovat sellaisia, ettei heihin pidetä enää yhteyttä.

Että tilanteensa kullakin.

Tuntui jotenkin pahalta lukea tämä aloitus. Minulla on sisarus, jolla on vakava mielenterveysongelma. Tottakai jos saisin valita hänelle terveyden tekisin sen, mutta en itseni takia vaan hänen vuokseen. Hän tosin ei ole mitenkään ikävä ihminen millään tavalla, päinvastoin.

Minä kärsin äitinä siitä että tytölläni on veli jota tavallaan ei olekaan kun hän ei osaa elää niinkuin ihmisen pitäisi. Eivät voi olla yhteyksissä tai käydä kylässä toisillaan ei mitään. Toista lasta toivoessamme ajattelimme nimenomaan että heillä on sitten toisensa sisaruksina mutta toisin kävi. Poika on pilannut kaiken.

Veljeni on kehitysvammainen ja siskoni ns. väliinputoaja. Itse olen keskimmäinen ja koko lapsuuden saanut olla vara äitinä sisaruksilleni. Siskooni en pidä yhteyttä ja näen vain sattumalta. Hän on 27v. ja asuu yhä kotona vanhemmillamme, on työtön, ei omaa ajatustakaan muuttamisesta omaan kotiin, isäni maksaa bensakuluja myöten aivan kaiken ja jos sattuu kesätyön saamaan niin kaikki rahat käyttää ruokaan ja elektroniikkaan eikä todellakaan säästä tai tarjoa vanhemmille yhtään mitään kiitoksena ylläpidosta. Kehariveljeeni olen lämpimissä väleissä. Hän asuu arkisin oppilaitoksen asuntolassa, on ystävällinen, suunnittelee omaa elämäänsä ja osaa olla empaattinen. Hän on läheinen ystäväni. Silti toivoisin että minulla olisi yksi tavallinen sisarus jakamassa taakkaa joka vanhempieni ikääntyessä siirtyy minulle tai vaihtoehtoisesti yksi sisarus vähemmän huolta (tarkoitan siskoani). Ja joskus mietin miten onnellinen saan olla että minusta tuli tavallinen asuntovelallinen duunari.