Vaikea näyttää positiivisia tunteita, onko muita?

Outoja tyyppejä

Sama. Muistan miten turvakodilla ollessa meille pennuille tultiin kertoo et koko porukka pääsee heseen syömään, me ei siis ikinä käyty tai päästy minnekään, nii se oli tosi iso juttu meille. Kaikki pennut sekos, oisitte nähny sen. Koko osasto. Minä menin nurkkaan kädet silmille ja hymyilin itsekseni.

Kun sain kuulla saaneeni koulupaikan unelma-alalle, reaktioni oli jotain tyyliin "aha", vaikka sisäisesti kiljuin.

Jos vahingossa satun näyttämään jotain positiivisia tunteita, tai innostun jostain, niin häpeän sitä heti. En vain osaa käyttää tunteitani.

Kyllä. Ajattelen, että hymyilen ääliömäisesti. 

Kiva että muitakin. En ole koskaan tavannut ketään kaltaistani. Toisaalta, en välttämättä kuitenkaan haluaisi olla tämmöinen.

Tunnen jopa myötähäpeää niiden puolesta jotka kovaan ääneen vouhkaavat saavutuksistaan / onnistumisistaan.

ap

Kyllä, ajattelen, että kaikki menee kuitenkin pieleen tai jotain pahaa tapahtuu, minkä takia muut sitten pääsevät nauramaan minulle, kun kehtasin olla niin riemuissani.

Positiivisten tunteiden ilmaiseminen ei ole mulle yhtään vaikeaa, mutta positiivisten asioiden kertominen elämästäni ilmeisesti jotenkin on. En tee sitä tahallani, mutta minulle on joskus jopa sanottu että annan itsestäni harhaanjohtavan kuvan - ikään kuin olisin jotenkin ihan luuseri vaikken oikeasti ole. Kai minä sitten jotenkin pelkään että leimautuisin kehuskelijaksi?

Tosin negatiivisista asioista tulee helposti kiinnostavampia keskustelujakin. Ehkä siksikin tulee enemmän puhuttua asioista jotka eivät mene ihan putkeen kuin niistä jotka ovat kaikin puolin ok.

Joo.

Ja siis, mun on muutenkin vaikea ilmaista esim. riemua tai sympatiaa koska pelkään kuulostavani jotenkin todella imelältä tai leuhkalta ja ärsyttävältä, en tiedä miksi, mutta spontaanit ilo-reaktioni usein hävettää jälkeenpäin. Aika typerää :)