Erityisherkät ja pienten lasten vanhemmuus

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 10:04"]

En ole erityisherkkä, mutta mieheni on. Se asettaa luonnollisesti erilaisia vaatimuksia ja haastavinta oli pikkulapsiaikana saada lapset pysymään aamuisin hiljaa. Mieheni ei siedä minkäänlaista meteliä tai lasten kiukuttelua, joten yleensä vain nopeasti syötin lapsille aamupalan ja lähdimme ulos. Satoi tai paistoi. Myöhemmin lapset oppivatkin, että jos isä on kotona, meillä ei saa möykätä. Kavereita kutsutaan vain silloin, kun isä on töissä tai jossain muualla. Lasten syntymäpäivien ajaksi mieheni lähti aina jonnekin pois kotoa. Muutaman vuoden päästä on esikoisen rippijuhlat ja jo nyt mietin, miten mieheni tulee niistä selviämään. Lähisivussa kun on paljon lapsia, joita ei oikein voi jättää kutsumattakaan, jos heidän vanhempansa kutsutaan. Mutta en jaksa stressata asialla vielä.

[/quote]Halusiko miehesi lapsia? Hoitiko lapsia ja puuhaileeko heidän kanssaan?

Tarvitsen paljon rauhaa ja omaa tilaa. Mieheni tietää tämän ja osaa ottaa huomioon. Hoitaa yöheräämiset vuoroöinä ja antaa joka päivä omaa aikaa kun tulee töistä. Harrastaa itse lasten nukkuessa. Hälinä ja meteli häiritsee ajoittain paljonkin, ohjaamme aika usein lapset leikkimään leikkihuoneeseen mistä kuulen mitä siellä tehdään, mutta kolina ja puhe ei kuulu samasta huoneesta kuitenkaan. Päiväuniaikaan istuskelen omassa rauhassa.

En itse ole erityisen herkkä mutta siskoni on. Lapsiperhearki on hänelle raskasta, mutta onneksi miehensä on tosi ymmärtäväinen ja erittäin hyvä isä ja aviomies. Siskoni ei kestä yövalvomisia, joten mies on aina hoitanut ne. Sisko saa joka ilta "omaa aikaa", jonka käyttää urheilemalla ja tapaamalla ystäviään. Siskoni on kotiäitinä, mutta mies tekee ruoat valmiiksi ja siivoaa iltaisin, lastenhoidossa on siskolleni riittävästi hommaa. Ja ei, siskoni ei voi hyvin, on kauhean stressaantunut.

Mieheni on päävastuussa arjesta ja lapsesta, se on henkireikäni. Ja arki sujuu silloin parhaiten.

up

Saatan olla erityisherkkä. Myös minun mieheni joutuu tekemään paljon. Luulen, että jaksaisin paljon paremmin, jos olisi vertaistukea.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:56"]

En itse ole erityisen herkkä mutta siskoni on. Lapsiperhearki on hänelle raskasta, mutta onneksi miehensä on tosi ymmärtäväinen ja erittäin hyvä isä ja aviomies. Siskoni ei kestä yövalvomisia, joten mies on aina hoitanut ne. Sisko saa joka ilta "omaa aikaa", jonka käyttää urheilemalla ja tapaamalla ystäviään. Siskoni on kotiäitinä, mutta mies tekee ruoat valmiiksi ja siivoaa iltaisin, lastenhoidossa on siskolleni riittävästi hommaa. Ja ei, siskoni ei voi hyvin, on kauhean stressaantunut.

[/quote]

Onko tässä taustalla joku oikea diagnoosi? Erityisherkkyyshän ei ole sairaus, mutta tämä kuulostaa jo niin erikoiselta että varmaan jotain muutakin kuin pelkkää herkkyyttä?

Lohdutonta luettavaa tämä. Siksi, että mieheni on tuolla Aronin asteikolla erityisherkkä, ja itsekin tunnistan itsessäni n.60-70% piirteistä. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta tällä otannalla ei kyllä näköjään kannata hankkiakaan. Olen kyllä aina ajatellutkin, ja miehenikin on todennut, että pikkulapsiaika olisi hänelle varmasti todella rankkaa.

Pitänee suorilta koettaa adoptoida joku 8-vuotias.

Herkkyys on hyvä asia lastenkasvatuksessa. Entä erityisherkkyys?

Olen erityisherkkä kolmen lapsen äiti, iät 8, 10 ja 12. Luovuin opettajan työstä ja siirryin toimistotyöhön vuosia sitten  jaksaakseni paremmin arjen hälinää lasten kanssa. Se oli ehdottomastimparas päätös jonka olen tehnyt perheen ja itseni hyväksi.  Pikkulapsiaika oli juuri unen puutteen takia raskasta, mutta niin olisi varmaan ollut ilman erityisherkkyyttäkin. Nykyisin ongelmallista on oikeastaan vain se, jos lapset riehuu ja metelöi. Olen todella huono kestämään taustahälyä.Onneksi pääsen joka ilta koiran kanssa luontoon lenkille. Siellä saan taas akut ladattua ja kertyneet jännitteet purkautuvat. 

Mies tietää, että jos sanon etten jaksa lasten meteliä, olen tosissani. Hän huolehtii vuorollaan lapsista.

Mä olen hiljattain tajunnut, että taidan myös olla erityisherkkä. Erityisesti vauva-ajat on olleet raskaita, ja meilläkin mies hoiti ne valvomiset joihin ei imetys riittänyt (eli vauva ei nukahtanut imetyksellä tai halunnut edes syödä).

Lapsia on hyvin pienestä asti ohjattu myös rauhalliseen puuhailuun, ja meillä on ihan tuttua sekin, että sanon lapsille, että nyt tarvitsen hetken rauhaa, menkää omaan huoneeseen, ulos, keksikää joku leikki mikä ei aiheuta meteliä. Ja lapset osaa sen. He saavat jatkuvasti kehuja siitä, miten osaavat käyttäytyä ja ovat rauhallisia. Päiväuniaikaan (vain yksi kolmesta nukkuu enää päiväunet) koko talo hiljenee - isommat saavat pelata, lukea, leikkiä, mitä tahansa mistä ei synny ääntä. Illat, kun lapset nukkuu, on ihania, ja erityisesti ne illat kun mies on iltavuorossa, saan olla ihan vain omassa rauhassani.

Oman ajan tarve on suurempi kuin mitä tässä tilanteessa on mahdollista saada. Se aiheuttaa riitaa ja epäsopua, koska valitettavasti minun mieheni ei ymmärrä mun tarvetta omaan aikaan ja rauhaan, ei edes kun sanon tarvitsevani sitä. Lopulta päädytään massiivisiin riitoihin, joiden takia toisinaan mietin jopa avioeroa (jota en kuitenkaan ota, koska en todellakaan usko selviäväni yksinhuoltajana). Yleensä minä järjestän tai keksin sitten jonkun tapahtuman tmv., jonne pakotan miehen lähtemään lasten kanssa.

Näiden kuvausten perusteella 90% väestöstä on eritysherkkää... ;-) Kyllä, yövalvomiset ovat olleet todella raskaita, ja kyllä, en jaksa lasten meteliä, ja kyllä tarvitsen omaa aikaa, ja kyllä, miehen täytyy tehdä vähintään oma osansa. En tosin ole tämän Aronin teorian mukaan erityisherkkä. ;-)

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 23:10"]Näiden kuvausten perusteella 90% väestöstä on eritysherkkää... ;-) Kyllä, yövalvomiset ovat olleet todella raskaita, ja kyllä, en jaksa lasten meteliä, ja kyllä tarvitsen omaa aikaa, ja kyllä, miehen täytyy tehdä vähintään oma osansa. En tosin ole tämän Aronin teorian mukaan erityisherkkä. ;-)

[/quote]

Sitten sinulla ei ole tästä asiasta mitään käsitystä. Et pysty ikinä käsittämään mikä siinä yöheräämisessä ja hälinässä on se ongelma. Kiva toki, että tulit kantasi kertomaan.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 23:21"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 23:10"]Näiden kuvausten perusteella 90% väestöstä on eritysherkkää... ;-) Kyllä, yövalvomiset ovat olleet todella raskaita, ja kyllä, en jaksa lasten meteliä, ja kyllä tarvitsen omaa aikaa, ja kyllä, miehen täytyy tehdä vähintään oma osansa. En tosin ole tämän Aronin teorian mukaan erityisherkkä. ;-)

[/quote]

Sitten sinulla ei ole tästä asiasta mitään käsitystä. Et pysty ikinä käsittämään mikä siinä yöheräämisessä ja hälinässä on se ongelma. Kiva toki, että tulit kantasi kertomaan.

[/quote]

No meinasin oikeasti seota etenkin esikoisen yövalvomisen kanssa, olin paranoidi, hyvin ahdistunut, kätilökin joka kävi meillä kotona (emme asu Suomessa) ajatteli että olen seköpää, mies joutui selittämään että normaalisti olen ihan täyspäinen. En usko että se paljon tuosta huonommaksi menee. Tarvitsen täysin tyhjää aikaa jossa voin tuijottaa seinää, tai yksinäistä urheilua päivittäin, se on minulle normaaliuden ehto ja pidän sitä lääkkeenäni. On aika jännä tämä erikoisherkkien kokemus omasta ainutlaatuisuudestaan.

Erityisherkkyys, ihan keksimällä keksitty juttu taas. Onpahan vain jälleen jotain uutta johon vedoten äidit saisivat laiskotella. "Kun mä tarvitsen niin paljon omaa aikaa ja rauhaa". Pelkkä tekosyy!

Mä olen kai erityisherkkä. Ainakin hyvin moni lukemani asia kolahtaa täysin ja testien mukaan olen. Minulla on kolme pientä lasta. Mun lapset on onneksi nukkuneet hyvin 1-vuotiaasta alkaen. Unenpuute ei tosin mulle se pahin vaan meteli ja riehuminen. Päivisin mennään ulos huutamaan. Sisällä yritän ohjata lapsia hiljaisempaan toimintaan. Jos menee kamalaksi meno, laitan lastenohjelmat päälle ja saan hetken rauhan. Säännöllinen syöminen on mulle myös tosi tärkeää. Se tosin ei ole ongelma lapsiperheessä. Töissä olen hiljaisessa toimistossa, joten jos metelin sietäminen käy vaikeaksi, voin aina palata töihin ja saan päivässä monta tuntia hiljaisuutta. Vielä ei tosin tunnu siltä. :)

No eipä ole tekosyy, vaan aivan totta.

Itse aikoinaan luulin, että olen vain laiska ja mukavuudenhaluinen kun lapset oli pieniä.

Kärsin melusta, kovista äänistä sekä kirkkaista valoista.

Nyt vasta kun lapset ovat jo aikuisia olen lukenut tästä, että muillakin on tällaistä.

Silloin en kehdannut edes kertoa ympäristölleni näistä vaikeuksista joita koin silloin.

Nyt on elämä rauhallista ja voin hyvin.

En ole erityisen herkkä melulle ja oon pä'iväkodissa töissä ja viihdyn. 

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 23:42"]En ole erityisen herkkä melulle ja oon pä'iväkodissa töissä ja viihdyn. 

[/quote

Vahingossa alapee.