Kuka ja miten häädöstä ilmoitetaan?
Kommentit (9)
Ja jos et suostu lähtemään, niin lopulta poliisi tulee ulosottomiehen mukana.
Lisäyksenä kolmosen vastaukseen, että lisäksi tulee jätelava.
Olemme kerran joutuneet järjestämään tuollaisen häädön. Samalla kun vuokralaiset talutettiin pihalle, lukot vaihdettiin. Sen jälkeen kaikki sisällä oleva huonekaluista valokuviin lensi roskalavalle, jonka jäteauto haki pihasta parin tunnin päästä ja vei kaatopaikalle.
Lukuisista ilmoituksista huolimatta vuokralaiset eivät olleet laittaneet tikkua ristiin muuttonsa eteen, joten mitään ei ollut pakattuna. Istuivat jonkin aikaa ojan pientareella parin nuovikassin kanssa ja miettivät, minne pääsisivät seuraavaksi yöksi. Siinä kohtaa kaikkosivat kaikki kaverit, jotka olivat heillä yltä myöten remunneet.
Ei todellakaan kannata päästää omaa elämäänsä tuohon pisteeseen.
Ensin tulee vuokran purkamisilmoitun vuokranantajalta, vuokranantaja hakee kärjäoikeudesta häätöperusteen ja lopuksi ulostottoviranoamainen laittaa häädön käytäntöön.
Hyvä kuntoiset ja tavarat joissa on rahallista arvoa laitetaan myyntiin ja huonokuntoiset hävitetään, lakisääteisen säilytysajan jälkeen.
Edes häätötilanteessa isännöitsijä ei saa tehdä sille asunnossa olevalle tavaralle mitä tahansa, joten ei niitä voi välttämättä heivata kaikkia jätelavalle. Vielä vähemmän on lupa päästää hyviä kavereita sinne valkkaamaan tavaroista parhaat päältä ennen jätelavaa.
Itse asiassa ainakin meillä se meni niin, että ulosottomiehet pikakatsastivat asunnon ja antoivat luvan tavaroiden hävittämiseen ihan saman tien. Ei sellaisilla ladtulevymööpeleillä ja vaatteilla ole arvoa. Ei ulosottomiehet ota sellaisia riesakseen. Jos vuokralainen ei omista arvotaidetta, todella arvokkaita kodinkoneita tms, kaikki menee kaatopaikalle. Olen ollut läsnä tällaisessa tilanteessa vuokranantajana ja neuvotellut sekä ulosottomiesten ja käräjäoikeuden kanssa, joten faktat pitävät paikkansa.
Sen tuosta episodista opin, että pysyn todella kaukana wt-tyypeistä. En vuokraa heille asuntoa, vaikka vuokranmaksu olisi miten varma tahansa. Vuokralle otan vain työssäkäyviä pariskuntia tai korkeakouluopiskelijoita. Onneksi yksityinen vuokranantaja voi vapaasti valita, kenet ottaa. Wt:t ja luottotiedottomat voivat muuttaa jonnekin muualle.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 10:00"]

[/quote]
Niinpä. Onneksi on vuokrauksen voi ulkoistaa turvallisesti ja vaivattomasti tekemättä itse mitään. Ei tarvitse itse hätää ketään, eikä paljoa tarvitse kysellä perään, jos vuokrat on myöhässä tai maksamatta...
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 10:07"][quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 10:00"]

Meille kyllä tuli vuokrat ajallaan, mutta noiden ihmisten olisi pitänyt luolassa. Haimme ja saimme käräjäoikeudesta vuokrasopimuksen purkamista reilun kuukauden asumisen jälkeen. Perustelut olivat niin painavat, että ko hoiti kaiken mahdollisimman nopeasti, samoin ulosottomiehet. Kesti silti kuukauden saada tuo roskasakki pihalle. Sen jälkeen korjasimme ja tuuletimme asuntoa kaksi kuukautta. Asunnossa oli reikiä seinissä, putket irrotettu, huumeneuloja lattioilla ja paskaa seinissä. Että sellaista paskasakkia.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 10:56"]

ok
Kyllä kaikki nuo lappua pistää postitse. Vuokranantaja ekana, käräjäoikeudesta tulee päätös ja lopuksi ulosotto ilmoittaa milloin tulevat tekemään häätöä.