huostaanotto, vanhemmat sekä nuori vastustavat

Huomaatko, että harrastat kiristämistä, ihan niinkuin tautiisi kuuluu? Että sinähän yrität parantua, jos saat siitä palkkioita. Samaan aikaan julistat, että tilanne on ok koska paino ei laske. Ei se ole.

Sitä en tiedä, onko mahdollista pompottaa sossujakin, mutta taitaisit tarvita jonkun, jota ei voi hyppyyttää? Kotoa sitä ei taida löytyä.

Ihan perustellulta kuulostaa.

No sun vanhemmat eivät pärjänneet sun kanssa, ja nyt olet viimein alkanut panostaa muutokseen. Eli sijoitus on antanut vastiketta. Pääset kyllä kotiin kun sen aika on.

Mitkä ovat mittasi? Ehkä painon pitäisi lähteä nousuun jos olet alipainoinen?

Nykyhetki on laajempi käsite kuin tämä päivä. Minusta ainakin toukokesäkuun aikana tapahtuneet tekemisesi on ihan ajankohtaisia ja hyvä ottaa huomioon. Eikä olisi haittaa että otettaisi pidempikin aika huomioon.

Sosiaali- ja terveysviranomaiset eivät ole sinun vihollisia, he yrittävät auttaa sinua vaikeassa sairaudessa johon voi ihan oikeasti kuolla. Hoidon jättäminen kesken ei ole kestävä valinta. Vaikka sinulla on paras tieto omista tuntemuksistasi, niin hoitohenkilöstöllä on kokemusta kymmenistä ellei sadoista syömishäiriöistä teinitytöistä. Kokemus tuo ammattitaitoa.

Ja vähän sama fiilis jäi kuin kakkoselle, vanhempasi eivät pärjää kanssasi vaikka varmasti yrittävät. Ehkä äidillesi on helpotus että teillä on nyt yhteinen vihollinen (viranomaiset) sen sijaan että riitelisitte keskenänne.

Voisiko se johtua tuosta että siellä kotona se tilanne kuitenkin alkoi ja meni pahaksi eikä siellä ollut vanhemmilla kykyä pärjätä kanssasi? Vaikka olet nyt edistynyt niin kokevat ehkä että et ole valmis palaamaan kotiin ja tilanteeseen jossa sairastuit vaan turvataan ne olot joissa olit kun aloit tehdä parempia päätöksiä. 

Pääset kyllä kotiin kun sen aika on mutta muutama kuukausi on lyhyt aika noissa sairauksissa ja varsinkin kun et ole saanut painoasi nostettua niin sinulla on edelleen suuri riski sairastua uudelleen tai "tyytyä" tuohon tilaan uskotellen itsellesi ja ilmeisen voimattomille vanhemmillesi että kunhan paino pysyy tuossa niin olet ok. 

lisää mielipiteitä?

Mikä tää sun ehtojen-sanelemisjuttu oikein on? Oletko tosissas siinä? Eli et halua parantua tosissaan,  koska sossut ei tee kuten sinä tahdot. Että " ei ole motivaatiota". Mitä helkkarin kiristyssuunnitelmaa sä kehittelet?? Ei kait sun motivaatiot jostain sossujen tekemisistä voi johtua, kyllä sulla kuule pitää olla muita syitä parantua ja sitoutua hoitoon!!

Ihme juttua. Ota kaikki hoito vaan vastaan mitä annetaan, äläkä yritä pelata omia pelejäs ja kiertää ympyrää. Vielä on matkaa sulla kypsyä ja alkaa sitä aikuistumista lähentyä. Jutut vaikuttaa todella kypsymättömiltä että ota vaan aikaa itselles ihan rauhassa.

Kotona eivät varmasti sun kans pärjää. Tarvitset apua.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 11:24"]

enballerine? onko tämä profiilisi

http://www.demi.fi/omademi/enballerine/albumi

[/quote]

Ei tarvitse olla mikään kummoinen taidoiltaan, kun itse annoit vinkin :)

*enballerine sairastaa vakavaa syömishäiriötä*

kyllä haluan parantua kaikista eniten juuri itseni vuoksi, mutta en ymmärrä huostaanoton tarpeellisuutta.

lapsellisesti ajateltuna, en ole kenellekään näin sanonut eli en suunnittele minkäänlaisia kiristystoimia, voisin kuvitella huostaanotettuna ja kotoani riistettynä että mitä väliä sillä oksennanko vai enkö, enää olisi? en kuitenkaan pääsisi kotiin vaikka olisin tervehtynyt.

en tiedä teistä, mutta mulla on ainakin niin ihana perhe että huostaanotto olisi ilman sairauttakin äärettömän kamala asia.

ja jos niin kävisi, että tilanne pahenisi kotona uudelleen (jota en kyllä antaisi tapahtua) eikö minut voisi huostaanottaa sitten? miksi nyt, kun kaikki on mennyt vain parempaan päin.

-ap-

OT, miksi et silloin toukokuussa ja jo suostunut hoitoon? Siitä syystä sä nyt olet uhan alla...

Toivottavasti tervehdyt ja saat olla kotona, mutta tee nyt lujasti töitä ja opettele käsittelemään pettymyksiä muutoin kuin luovuttamalla.

Ehkäpä sosiaaliviranomaiset ovat katsoneet, että vanhemmillasi ei ole riittävästi resursseja auttaa ja tukea sinua parantumisessa? Nyt  kun olotilasi on alkanut paranemaan, on äärimmäisen tärkeää, että suunta jatkuu ylöspäin eikä takapakkeja enää pääsisi tulemaan. Viranomaiset eivät missään nimessä tee päätöksiä kiusatakseen sinua ja perhettäsi, vaan tällä hetkellä heidän motiivinsa on pyrkiä ennaltaehkäisemään sairautesi uusiminen ja pahentuminen.

Mistä syömishäiriösi alkoi? Kotona asuit ja jotain tapahtui? Onko tämä tekijä poistettu kotioloistasi (kaveripiiristä, koulusta, jne.)

Minusta voit luottaa aikuisten päätöksiin, yritithän pari kuukautta sitten jopa vastustaa osastojaksoa, vaikka se oli henkiinjäämisesi kannalta välttämätöntä!

Sinänsä mitään estettä tehdä avohuollon sijoitus, siihen samaan paikkaan, ei pitäisi olla. Kysy tarkasti millä perustelevat huostaanoton, avohuollon tukitoimina sijoittamisen sijaan.

Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lasta/nuorta ei pidä sijoittaa kodin ulkopuolelle/ottaa huostaan vanhemmilta, jotka ovat perushyviä vanhempia. Ei silloinkaan, kun lapsi tai erityisesti nuori oirehtii pahastikin (kun siis syy oireiluun on jokin muu kuin huono koti). Tämä siksi, että lapsen kasvamiseen aikuiseksi kuuluu myös se, oppii tulemaan toimeen taustansa ja perheensä kanssa, oppii siis elämään tunteiden ja luontaisten ristiriitojen kanssa. Tämä silläkin uhalla, että elämä on joskus kipeää ja siinä on riskejä.

Mielestäni paras ratkaisu olisi, että lastensuojelu/perheneuvola/psykologi/psykiatri tai jokin kombinaatio näitä tukisi perhettäsi ja sinua hoitamaan tilannettasi yhteistyössä lääkärien kanssa.

Jos taas perheesi ja lääkäri pelkäävät sinun olevan akuutissa hengenvaarassa, ei mitään keinoja saa olla harkitsematta.

Paras ystäväni sairasti vakavan anoreksian 80-luvulla. Perhe soitti ambulanssinkin hakemaan hänet sairaalaan muutaman kerran. En usko, että lastensuojelu olisi pystynyt mitenkään auttamaan ystävääni. Hän on sanonut, että jos hän olisi ollut teini 2000-luvulla, todennäköisesti lastensuojelu olisi puuttunut hänen tilanteeseensa ja hän olisi vain kapinoinut sitäkin vastaan. Mielestämme parasta oli, että he perheenä selvisivät anoreksiasta yhdessä ja saivat lahjaksi vahvat siteet ja voiman tunteen.

Mieti itse mikä on sinulle parasta ja pyydä sitä.

Ongelmana ainakin anoreksiapotilaiden kanssa on se, että he oppivat manipuloimaan saadakseen tahtomansa ja jopa parannusprosessin aikana yritetään koko ajan löytää niitä porsaanreikiä, jotka tosiasiassa vaarantavat terveyden. Hoitoprosessiin kuuluu myös romahdukset ja jos vanhemmat eivät ole pärjänneet lapsensa kanssa jo alunperinkään, miten he voisivat havaita riittävän ajoissa romahdusvaarat. Vaarana on, että koko perhe menee mukaan anorektikon salailumaailmaan, ja asioita muka tapahtuu perheen tietämättä, kun tosiasiassa heillä ei riitä voimavarat vastustaa sairastunutta lastaan. Tässä ollaan sitten jo sydänpysähdyksen tiellä.

Ymmärrän kyllä, että Suomessa syömishäiriiöiden hoito on aivan alkutekijöissä. Tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta. Tarvittaisiin oikeaa asiantuntevaa apua, mitä ei tällä hetkellä ole tarjolla muuta kuin yksityisillä asiaan perehtyneillä lääkäreillä. Ymmärrän siis senkin, että tapauksessasi ei takuulla sijoitus ole yhtään parempi vaihtoehto. Ongelmana vain on se, että hoitohenkilökunta ei uskalla nyt luottaa edes vanhempiisi. Olisiko mahdollista, että vanhempasi voisivat siirtää hoitosi yksityiselle sektorille, anoreksiaan erikoistuneelle lääkärille, joka voi antaa lähetteen yksityiselle klinikalle? Nämä ottavat paremmin huomioon perheen tilanteen ja suosittelevat apua myös koko perheelle. Anoreksiaan kun sairastuttaa myös läheiset mutta heille ei ole tarjolla apua. Tällaiset yksityiset paikat ovat joustavampia, hoitojaksot ovat lyhyempiä ja jos kaikki sujuu hyvin, niin pelkät päiväkäynnitkin riittävät. Mutta tämä tietysti maksaa rahaa.

Jotkut ovat jopa puoli vuotta pakkohoidossa anoreksian takia suljetulla osastolla siis. Eli yritä ajatella asiaa laajemmin ja suhteellistaa. Olet niin nuori, ettei muutama kk merkkaa mitään pitkässä juoksussa. Sinua yritetetään auttaa parhaan mukaan. Halutaan, että parannut ja olet onnellinen.

Hyviä kommentteja olet saanut. Olen samaa mieltä noista kommenteista että kyseessä on koko perheen sairaus ja vuorovaikutuksesi perheen kanssa on osa ongelmaa ja ratkaisua. Valta, vallankäyttö ja manipulointi on myös osa sairautta.

Sinuna ottaisin vastaan kaiken avun mitä on tarjolla. Alaikäisenä olet etuoikeutettu sinusta on perheesi lisäksi vastuussa koulu, lastensuojelu ja terveysviranomaiset. Kun täytät 18-vuotta, olet oikeasti perhettäsi lukuunottamatta omillasi. Kukaan ei tule tyrkyttämään tai pakottamaan aikuista anorektikkoa hoitoon. Sitä muuttuu kulueräksi joka saa ihan rauhassa kuihtua hengiltä.

Mukavaa kesää sinulle ja perheellesi!

nosto

Samaa mieltä kuin ylläolevat, uskon, etteivät sun vanhemmat pärjää sun kanssa vieläkään, vaikka oletkin nyt tosissasi yrittämässä parantua...

Sun tilanteeseen en oikein osaa mitään sanoa, mutta itsekkin olen huostaanottettu vasten omaani tai vanhempieni tahtoa. Huostaanotolle ei edes ole mtn syytä, sillä poissaoloja multa on 0 viimeisen kahden vuoden aikana (en koskaan ole lintsaillut, mutta kipeänä olen joskus ollut), en hatkaile, en röökää, en juo, en liiku hämärissä porukoissa, en kapinoi, en tee yhtään mtn. Koskaan. Istun vain huoneessani, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia.

Ehkä sossut katto ettei tämmöstä nuorta oo olemassa. Et pakko sillä jokin on olla vikana. Sijoittivat sit henkisesti sairaaseen paikkaan, minne joutumisen jälkeen mulle on mm jouduttu hakee paniikkihäiriöön lääkitys (paniikkikohtauksia tai lääkitystä ei ollut ennen sijoitusta pois kotoa) yms. Jei, kivaa. Suomen lastensuojelun huipputasoa.

t. huostaanottettu teini