onko kenelläkään niin huonot välit ex-mieheen/naiseen, jonka kanssa lapsia
että ette pidä ollenkaan yhteyttä? Omasta erostani 5 vuotta ja exä ei vastaa viesteihini juuri koskaan, vaikka meillä kuitenkin 2 lasta. Toki voi johtua uusista kumppaneista.
Kommentit (10)
Joo. Ja joka kerta kun sovimme aikatauluista, niin lapsen isä sanoo jossain vaiheessa, että kaikki on hyvin,kunhan sen ei tartteis nähä mua eikä kuulla musta mittään.
Vähän ihmettelen tätä, kun en ole edes viime aikoina mitenkään erityisen provosoiva ollut, vaan mulle on käynyt sellaisenaan kaikki. Enkä edes väliaikoina pidä mitään yhteyttä ja isäviukonloppujen aikaan kysyn tekstiviestillä vaan kellonajan monelta haen lapsen. Mut noikin on ilm miehen mielestä liikaa, kun jopa ehdotti, että lapsi muuttaisi hänen luokseen ettei tartteis pitää yhteyttä ees tuon vertaa.
Meillä on ihan ok välit, mutta emme silti mitään yhteyttä pidä. Miksi pitäisi?! Tapaamiset hoituu x paikasta x aikaan ihan rutiinilla ja sitten vaihdetaan kuulumiset.
Tappelu rahasta meni niin pitkälle, että lapset eivät ole tekemisissä etävanhemman kanssa.
Soitellaan joskus ja puhutaan lapsista, vähän muita kuulumisia. Yleensä ennen lasten vaihtoa. Välillä ollut taukoa.
Sähköpostilla ex laittaa ehdotelman tapaamisista kerran kuussa ja minä vastaan siihen. Siinä se vaikka välit on ihan kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 15:08"]
Mut noikin on ilm miehen mielestä liikaa, kun jopa ehdotti, että lapsi muuttaisi hänen luokseen ettei tartteis pitää yhteyttä ees tuon vertaa.
[/quote]
Ehdota takaisin, ettei enää isätapaamisia tai -viikonloppuja, ettei hänen vaan tarvitse sitä vähääkään yhteyttä pitää lasten asioista ja hakemisista. Jos ei siitä tajua, miten ääliö on, niin ei sitten tajua.
Ei mitaan valeja. Itse siis se isa. Ero oli liian torkea ja ahne.
Kun lapsen edulla ratsastetaan ja hyötyjä onkin joku muu niin turha kuvitella mitään välejä olevan.
Kun lapsen edulla ratsastetaan ja hyötyjä onkin joku muu niin turha kuvitella mitään välejä olevan.
ei mitään välejä