Onko tämä uupumusta?

Asumme ulkomailla. Mieheni matkustaa todella paljon ja minä olen hoitovapaalla yksivuotiaan ja kolmevuotiaan kanssa. Isompi lapsi käy aamupäivät paikallisessa kerhossa ja minä olen pienen kanssa kotona. Minulla on täällä suomalaisia ja muunkin maalaisia äitiystäviä ja meillä käy siivooja. Isovanhemmat ja muut sukulaiset, samoin kuin ystävät, kävivät meillä ennen pienemmän syntymää. Emme ole kauheasti kutsuneetkaan ihmisiä käymään, koska vauva on valvottanyt tosi paljon ja jotenkin kuvittelin selviäväni ilman sukulaisten apua, palkkaamalla esimerkiksi hoitajan tms.

Tilanne on se, että yksivuotias on juuri oppinut nukkumaan. Koska mieheni työ on hyvin vaativaa, olen ihan vapaaehtoisesti hoitanut kaikki yöheräämiset koko vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, etten ole vuoteen nukkunut yhtään yötä ilman 3-7 herätystä. Lisäksi esikoinen tuo kerhosta jatkuvasti viruksia ja olemme olleet tosi kipeitä. Minä en ole koskaan pystynyt lepäämään, olipa sitten kyseessä vatsatauti tai flunssa, koska olen aina vastuussa lapsista ja sairastamme suunnilleen aina silloin, kun mies on työmatkoilla. Viimeksi miehen tullessa kotiin olin niin huonossa kunnossa, että lähdin suoraan sairaalaan.

Jotenkin tässä on kai käynyt niin, että olen elänyt tunnelissa ja ajatellut, että pärjään kyllä kesään asti, jolloin tulemme pidemmälle lomalle Suomeen. En ole pystynyt harrastamaan mitään (meillä on ollut välillä sovittuna lapsenvahti, mutta huonoa tuuria, koska hekin ovat sairastelleet tai joutuneet välillä peruuttamaan tulonsa viime hetkellä), minulla on omaa aikaa tunti tai pari joinakin viikonloppuna viimeisten kahden kuukauden aikana. Tämä siksi, että mieheni on myös sairastellut ja tehnyt niin viikonloppuna, jolloin olen kantanut vastuun lapsista ja kodista yksin sekä arkena että viikonloppuisin. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen ollut todella kovilla.

Nyt vauva on juuri oppinut nukkumaan kokonaisia öitä. Lisäksi meille tuli mahdollisuus palkata kodinhoitaja muutamaksi päiväksi viikossa. Tukeuduin tuohon ajatukseen ja jaksoin, kunnes kuulin, että eräs tuttavaperheemme oli ehtinyt jo palkata tuon hoitajan. Heillä mies ei matkusta niin paljon kuin minun mieheni ja jotenkin tuo oli minulle liikaa. Olen sen jälkeen itkenyt öisin ja päivisin, kun lapset eivät näe. Itken ja itken enkä saa lopetettua. En jaksa nähdä tuttujani, koska pelkään romahdusta. Enkä oikein voi pyytää apua, koska muillakin on lapsia ja kiire heidän kanssaan. onko tämä uupumusta jo? Mitä nyt sitten pitäisi tehdä?