Väliaikainen kaukosuhde -APUA
Olen mustasukkainen ihminen, se taas tässä uudessa suhteessa on tullut esille. Taistelen sitä vastaan, mutta sitoutumiskammonikin johtuu varmaan loppujen lopuksi siitä, enkä tiedä enää, mitä tehdä.
Miesystäväni muutti pitkän matkan päähän opiskelemaan ja hän on alunperin ollut tässä suhteessa se, joka esim. tahtoi julkistaa tämän ja oli loukkaantunut, kun olin vähän hidas etenemään tms. Keskustelimme paljon lähtemisestä ja siitä, seurustellaanko vai ei (väliaikainen juttu kuitenkin) ja molemmat totesimme, että parempi kuitenkin seurustella kuin pitää esim. taukoa sen aikaa jne. Hän ehkä oli vielä vahvemmin tuon seurustelun kannalla, itse sisäistän tämän mustasukkaisuuteni ja olisin ollut valmis "antamaan vapauden"...
Nyt miehellä on siellä opiskelijapippaloita ym. ja kaikkea uutta, olen kauhulla lukenut juttuja kaukosuhteesta ja siitä, että toisella lakkaa kiinnostus. Itse en pysty muita katselemaan, jos seurustelen ja toisaalta sinkkuna ollessani olen huomattavasti flirtimpi ym. Jotenkin ahdistaa tämä tilanne nyt, kun toisaalta luotan pmiesystävääni, toisaalta en todellakaan tiedä, pystyykö pitämään hyvännäköisistä misukoista näppinsä erossa jos alkoa on mukana (selvinpäin kyllä!).. Hän on jollain tapaa flirtti ja silti sellainen oman tiensä kulkija, että tietynlaiset ihmiset kyllä kiinnostuu.. En ensin olettanut hänen olevan suosittu (esim. omaan silmääni ei ollut yhtään hyvännäköinen tai seksikäs alkuun), mutta tässä ajan mittaan on mieli muuttunut herran suhteen ja ehkä toiset ovat sen huomanneet jo ennen minua/huomaavat aiemmin kuin itse huomasin.
HUOH. ONGELMA: minusta on alkanut tuntua, että kestäisin tämän ajan paremmin, jos olisimme erossa. En tiedä, mitä siitä tulisi jatkossa, mutta en kestä näitä mustasukkaisia ajatuksia ja jos minulla saisi olla jokin laastarimies täällä, kestäisin paremmin sitä ajatusta, että hänelläkin saattaisi olla joku nainen.. Sanottakoon, että avoimesti voimme kyllä kaikesta puhua ja hän kertoi mm. jonkun hyvännäköisen misukan yrittäneen, mutta ei tietenkään lämmennyt neidille.. Ja minä tietenkin kerron sitten, minkälaisia fiiliksiä herää ym. mutta ei auta asiaa. Tai välillä normaali olo, välillä mietin aivan hulluja (esim. että puhuu vain ja oikeasti höylää muita minkä kerkeää).
Mitä tässä oikein nyt tekisi??
Kommentit (12)
Oletko vähän epävarma? Luota nyt siihen kumppaniin tai sitten eroatte. Ei mitään teennäisiä taukoja.
Olen epävarma, sehän on selvää..
Enkä aio sallia mitään seksiä, koska silloin myös minun on saatava olla täällä vapaasti! Eikä siinä taas olisi mitään järkeä.. Sama olisi erota.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 15:14"]
Enkä aio sallia mitään seksiä, koska silloin myös minun on saatava olla täällä vapaasti! Eikä siinä taas olisi mitään järkeä.. Sama olisi erota.
[/quote]
Eihän se nyt ole mitenkään sama asia.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 15:14"]
Enkä aio sallia mitään seksiä, koska silloin myös minun on saatava olla täällä vapaasti! Eikä siinä taas olisi mitään järkeä.. Sama olisi erota.
[/quote]
Eihän se nyt ole mitenkään sama asia.
Ai miksei?? En osaa kuvitella meitä vaihtamassa ajatuksia toisen panoista.. Hän ei ehkä ainakaan kestäisi sitä :O
Olen aiemmin seurustellut tällaisten joko pelimiesten tai muuten vain hieman epäluotettavien kanssa (eräästä olen 99% varma, että petti minua ainakin jollain tasolla -petti myös uutta kumppaniaan minun kanssani??) joten traumoja on.
Ai miksei?? En osaa kuvitella meitä vaihtamassa ajatuksia toisen panoista.. Hän ei ehkä ainakaan kestäisi sitä :O
Olen aiemmin seurustellut tällaisten joko pelimiesten tai muuten vain hieman epäluotettavien kanssa (eräästä olen 99% varma, että petti minua ainakin jollain tasolla -petti myös uutta kumppaniaan minun kanssani??) joten traumoja on.
Asennoidu siten, että jos mies oikeasti rakastaa ja arvostaa, hän ei petä. Mustasukkaisuus ja panikointi ei auta, pikemminkin tuo vain huonon olon. Tai sitten vain eroat, jos et voi elää asian kanssa.
Niin ja itse siis en ainakaan pystyisi jättämään ajatuksen tasolle noita panojuttuja, vaan joko ne joko kuuluisivat minulle tai sitten eivät..
Niin :( Ei kai se auta kuin vielä vähän aikaa kokeilla, kestääkö pääni tätä hommaa..
Annapas kun arvaan, ap. Et ole saanut elämässäsi mitään vähänkään ihailatavaa aikaan, eikä sinulla toisaalta ole kykyjäkään mihinkään. Nämä "kuka petti ketäkin ja pani kenenkin kanssa"-jutut ovat isointa ja hienointa, mitä elämässäsi tapahtuu. Et saa osaamisen ja kokeneisuuden tunnetta mistään muualta kuin jakamalla itseäsi monille. Luulet, että seksin harrastaminen on jokin saavutus ymmärtämättä, että kaikki naiset voivat panna niin monen kanssa kuin haluavat. Miehelle suhdesopissa kiehuminen vielä jostain vinkkelistä voikin olla saavutus, naiselle ei koskaan.
Mistä helvetistä sellaista sait päähäsi -siitäkö, että mainitsin eksäni pettäneen kanssani?! Se oli vain todiste siitä, että vaistosin miehen olevan kusipää. En edes tiennyt hänellä olevan vakavampaa menossa, sen unohdin mainita. JA itselläni ei ole yhdenillansuhteita juurikaan, olen vain kokeneempi siinä mielessä, että olen seurustellut ennenkin.
Hyvänen aika, mikä analyysi minusta yhden lauseen vuoksi!
Sallisin kyllä satunnaisen seksin tuossa tilanteessa. Kuuluu melkeinpä siihen vaihtarikokemukseen.