Te, joilla tuli seinä vastaan ja vaihdoite maisemia,

auttoiko se ihan oikeasti?

Ahdistaa, vituttaa, olen, eronnut (lue hylätty), työyön ja muutenkin epäonnistunut tässä kaupungissa. Olin koulukiusattu ja aloin oireilemaan mikä poiki osastokäyntejä ja käytin päihteitä holtittomasti ja käyttääydyin sitten sen mukaisesti, joten mulla on täällä tietty "leima". En kestä että kaikki muistuttaa menneistä. Kuljen pää painuksissa ja katselen varpaitani, hiippailen mielummin syrjäkujia pitkin. En kestä paremmilla eväillä varustettujen katseessa kuvastuvaa ihmetystä, sääliä ja inhoa. Olen jäänyt koska täällä on vanha äitini ja melkein koko suku. Harrastus ja pari kaveria. Asuntoni on ihana joten sekin on ollut syy jäädä. Ja se, että pelkään lähtemisen vaan pahentavan oloani ja menetän nämäkin rippeet mitä minulla on.

Kertokaa.