Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla jo vanhempia lapsia, oisko jälkikatsauksen paikka?
26.02.2014 |
Lapsettomana mua pelottaa ajatus omien geenien jatkamista, siitä, että just ne pahimmat piirteet ja heikkoudet periytyy niille omille lapsille.
Mietittekö ikinä - pelottiko teitä ennen lasten saamista, että millasia tyyppejä niistä sitten muovautuu?
Mitä pelkoja sulla oli ennen lapsia? Mitkä niistä toteutuivat/eivät toteutuneet?
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:45"]
Ovat onneksi kuin isänsä: ruskeat silmät, pitkiä, hoikkia ja kympin koulumenestyksellä varustettu. Oneksi eivät tulleet minuun :)
[/quote]
Mikä sinussa vikana? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän muksusta on tullu kaunis, sopusuhtainen ja fiksu. Ja sillä on tosi outo huumorintaju :) En mä oikein mitään osannu toivoa, toki pelkäsin että siitä tulee vammanen tjs. Tuli terve ihana tyttö ja ihanuus vaan lisääntyy vuosi vuodelta.
4 lasta ja voin olla ylpeä. Kaikista kasvanut fiksuja koululaisia. Harrastuksia ja kavereita riittää ja usein saan myös kuulla miten kauniita meidän ipanat on.
Mun lapsistani tuli aivan erilaisia kuin minä, aivan erilaisia kuin isänsä (mekin olemme hyvin erilaisia) ja keskenään vielä aivan erilaisia. Meissä on korkeintaan vähän samaa näköä, mielestäni oikeasti hyvin vähän, eivätkä niin lahjakkuutemme, heikkoutemme kuin kiinnostuksenkohteemmekaan ole samanlaisia.
Tämä on tullut yllätyksenä, sillä jotenkin kyllä kuvittelin että lapset olisivat ainakin suurin piirtein yhdistelmä isänsä ja minun ominaisuuksia, varsinkin kun kasvavat meidän kasvattamana sen lisäksi että muodostuvat meidän geeneistä.
Onneksi minulle ei ole ollut erityisen tärkeää lasten kautta monistaa itseäni. On jotain ominaisuuksia joiden olisin toivonut periytyvän, mutta toisaalta lapsilla on myös vahvuuksia joita en olisi odottanut heillä olevan.
Enpä juuri pelännyt. Tiedostin toki esimerkiksi vammojen riskin. Lapseni ovat ihania, ja hyväksyn heidät vahvuuksineen ja heikkouksineen. Keneltäkään en vaadi täydellisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on ollut suuri ilo nähdä eri yhdistelmien toteutuminen 4 lapsessani:) Samoja piirteitä, eri värejä silmissä ja hiuksissa, eri vartalonmallit - perimää tullut niin meiltä vanhemmilta kuin isovanhemmiltakin:) Ainoa mitä pelkäsin oli likinäköisyyden periytyminen mutta kukaan ei tarvitse laseja, itse olen käyttänyt 4v lähtien.
Yllätyksellisintä on varmaan se miten upeita, empaattisia ja täysipäisiä noista on tullut:D 3 jo aikuisia ja omillaan, alakoululainen vielä kotona. Täydellisiä mulle!
Vanhin on vasta sen ikäinen että voi puhua "jälkikatsauksesta". Mutta ottaen huomioon, millaiselta isältä sai geenit, hyvin meni, vaikka adhd painolastina onkin. Poikkeuksellisen luova, lahjakas, lisäksi älykäs ja ajatteleva nuori. Vaikka kukaan teini ei ulkonäköönsä olekaan tyytyväinen, ihan kivan näköinen heebo siitä äidin mielestä kasvoi :)
Ja tuo adhd, se on vain ominaisuus jonka kanssa oppii elämään. Omat haasteensa se toki tuo. Eli vaikka ei täydellistä pakettia tulisikaan, uskon ap että et pois vaihtaisi ;)
Ovat onneksi kuin isänsä: ruskeat silmät, pitkiä, hoikkia ja kympin koulumenestyksellä varustettu. Oneksi eivät tulleet minuun :)