"Siedättyykö" oman lapsen kitinään?

Niin ja siis en näe punaista jos lapsi itkee pahaa mieltä/kipua tms, silloin tarjoan syliä ja lohdusta, vain "turhasta kitinästä" näen sitä punaista.

Ei siihen totu. Mitä vanhemmaksi se lapsi tulee, sitä enempi ininä kitinä ja mankuminen ottaa päähän. Sitten vielä vastaat sen lapsen marinaan samoin kuin äitisi sinulle....niin sitä on valmis jojoon.

Ylipäänsä tuohon itkuun kyllä kummasti turtuu... Yllätyin siitä.

Lapsettomana vieraiden lasten huuto tuntui kovin kovalta tilanteesta riippumatta.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 23:44"]

Ylipäänsä tuohon itkuun kyllä kummasti turtuu... Yllätyin siitä.

Lapsettomana vieraiden lasten huuto tuntui kovin kovalta tilanteesta riippumatta.

[/quote]

Tarkoitan siis vauvan itkua.

Minulla on ainakin päinvastoin: Oman lapsen kitinä ärsyttää, muiden lasten ei läheskään yhtä paljon. Omaan lapseen joutuu reagoimaan, muilta voi sulkea korvansa (jos ei satu olemaan hoitamassa heitä), joten muut lapset eivät ärsytä minua oikeastaan ollenkaan. Eivät ärsyttäneet edes ennen kuin hankin oman lapsen.

Mutta kyllähän siihen kitinään ja kaikkeen on pakko tottua, kun lapsen kanssa jatkuvasti elää. Itse kyllä yritän toimia siten, että turha mankuminen vähenisi. Hermostuminen ei siihen auta erityisen hyvin, joten vältän sitä.

Ei, kyllä se ottaa välillä raskaasti pattiin. Mutta jos siihen vinkumiseen lähtis vanhemmat mukaan, niin ah autuutta, tilanne ei ainakaan helpittais. Vaatii kyllä välillä ihan himskatin paljon kärsivällisyyttä pitää itse nassu pokerina.

Jos on nukkunut hyvin, sitä jaksaa kuunnella (turtuu), mutta jos on huonot yöunet takana, se kitinä ärsyttää suunnattomasti.

Oman lapsen itku oli vauvana kuin hälytyskello. Jotain täytyi tehdä ja saada ääni loppumaan. Monesti auttoi rinta tai kuiva vaippa. Lasten kasvaessa ei halua kuunnella turhia ininöitä. Luottaa siihen, että lapsi pärjää hetken, vaikka huutaisikin. Huutaa saa hyvästä syystä aidon hädän äänellä. Esim jos on satuttanut itsensä, niin lohdutan.

Sitten kun kuulen vieraiden lasten itkua, olen tyytyväinen, että en itse ole vanhempana siinä tilanteessa. Tiedän, että äiti stressaa sekä lapsensa itkun syytä etsiessään, miten täyttäisi lapsen tarpeet ja kun lähellä olevat ihmiset kärsivät heidän lapsensa itkun vuoksi. Itse kärsin enemmän oman lapseni itkusta! Tosin rintani vastaavat vieraan vauvankin nälkäitkuun ihanana kihelmöintinä. Kyllä saisit maitoa, jos olisit minun! Imetykseni loppuivat viitisen vuotta sitten. Joskus tekisi mieli neuvoa tuoretta äitiä, kun itku kuulostaa selvästi kivulta, tai kun lapsella on sevästi kuuma tai kun on nälkä.

Sorry, mutta omien turha kitinä on paljon ärsyttävämpää. Vieraan lapsen huono käytös on aika se ja sama, omiensa toivoo olevan fiksuja, reippaita ja elämään tyytyväisiä. ...sinä ap varsinkin kun olet jo vieraita lapsia kohtaan tarkahko käytöksestä, niin entäs omia...

Ei siihen totu/siedäty, mutta pikkuhiljaa oppii kuulemaan itkun/mankumisen äänensävystä mistä on kyse. Esim oppii erottamaan kipuitkun, harmistusitkusta. Kipuitkuun reagoidaan nopeasti ja tarkistetaan riittääkö puhaltamien vai tarvitaanko varsinaista ensiapua, harmistusitkuun riittää, että antaa lapsen tulla syliin lohduteltavaksi. 

Elämä Suomessa on opettanut minulle, että lasten haluaminen ja lasten vihaaminen eivät välttämättä ole millään lailla toisiaan poissulkevia asioita.

Kyllä minunkin äitini kuvitteli mielivaltaisen räyhäämisensä ja raivoamisensa välissä mukamas hempeämpinä hetkinä olevansa kovasti rakastettu, vaikka inhosin sitä akkaa tauotta jo pikkulapsena. Siihen ei mitään teini-iän tunnekuohuja tarvittu, sillä olihan jo varhain helppo tietää olevansa oikeassa, jos oli oikeasti oikeassa.

Joku tuolla ylempänä kirjoitti, että hermostuminen ei auta lapsen kitinään. Kyllä sekin "auttaa", jos hermostumisien tiheys, intensiteetti ja toistuvuus ovat kohdallaan. Tietysti se aiheuttaa lapselle vakavaa vahinkoa pitkällä aikavälillä, mutta mitäpä se paikkansa yhteiskunnassa varsinaisella superäitiydellään validoinutta haittaa... Siinähän se aika kuluu penskan istuskellessa videopelin ääressä, ja täysi-ikäiselle voikin sitten jo saarnata omista valinnoista ja omasta saamattomuudesta. Kikkeliskokkelis, mitäs synnyit ja olit niin paska lapsi. Luonto on valitettavasti tai onneksi tullut hoitaneeksi eri ihmiset hieman erilaisiksi.

Ei siedäty.