Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva huoli ja murhe lapsista, mikä on normaalia?
14.02.2014 |
Tuntuu, etten jaksa enää tätä ainaista huolta ja pelkoa, onko lapsillani kaikki hyvin, kehittyvätkö he normaalisti, onko heillä kenties jotain vakavia sairauksia tai kehitysvammoja joita en vain "huomaa". Kolme alle 5-vuotiasta, olen kotiäitinä, pakahdun tähän ahdistukseen. Missä kulkee raja, milloin huoli on jotain muuta, ahdistusta tai jotain sellaista? Paljonko on "lupa" huolehtia ja pelätä? Aina kun huomaan jotain, joka kenties saattaisi merkitä jotain vakavaa, tuntuu että voisin itkuun purskahtaa, että taasko jotain joka saa minut pelkäämään.
Kommentit (14)
Mä luulen että olet melko vakavasti uupunut pienten lasten äiti. Uupumus voi oireilla juuri noin. Äiti pelkää lastensa puolesta, joku muu saattaa alkaa pelätä hysteerisesti sairastavansa itse syöpää tai muuta vakavaa sairautta (varsinkin kun uupumus usein aiheuttaa moninaisia fyysisiäkin oireita).
Mielestäni sinun kannattaisi hankkia apua ja miettiä, onko elämäsi vähän liian raskasta ja liian paljon lapsiin kietoutunutta. Kannatko yksin kaikkia murheita ja huolia lapsista? Jaatko kasvatus- ja hoitovastuun ihan oikeasti lasten isän kanssa?`Otatko vastaan apua lasten hoidossa? Otatko omaa aikaa? Kolme alle 5-vuotiasta talossa on aika rankkaa.
t. viiden äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samanlaista kun olin ollut kotiäitinä pari vuotta. Luulen että päivässä oli vaan liikaa aikaa omien ajatusten kanssa. Kun palasin töihin niin turhat huolet jäi.
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 20:58"]
Mä luulen että olet melko vakavasti uupunut pienten lasten äiti. Uupumus voi oireilla juuri noin. Äiti pelkää lastensa puolesta, joku muu saattaa alkaa pelätä hysteerisesti sairastavansa itse syöpää tai muuta vakavaa sairautta (varsinkin kun uupumus usein aiheuttaa moninaisia fyysisiäkin oireita).
Mielestäni sinun kannattaisi hankkia apua ja miettiä, onko elämäsi vähän liian raskasta ja liian paljon lapsiin kietoutunutta. Kannatko yksin kaikkia murheita ja huolia lapsista? Jaatko kasvatus- ja hoitovastuun ihan oikeasti lasten isän kanssa?`Otatko vastaan apua lasten hoidossa? Otatko omaa aikaa? Kolme alle 5-vuotiasta talossa on aika rankkaa.
t. viiden äiti.
[/quote]
Kieltämättä, saatat olla oikeassa. Hoitoapua en saa. En myöskään ota sitä vastaan, koska ajattelen että lapsistani nyt vain on liikaa vaivaa. Kukaan ei koskaan edes tarjoudu hoitamaan kaikkia lapsiani. Mieheni osallistuu, mutta emme jaa huolestuneisuutta, mieheni mielestä höpötän turhaan tällaisia. Olen uupunut. En suoraan sanoen enää edes ymmärrä, mitä minun pitäisi kodin ulkopuolelta saada, haluta tai hakea. Se ehkä on osa ongelmaa, kun mies sanoo että mene, en todellakaan tiedä minne menisin, mitä tekisin? Kertokaa te.
ap
Lyhyt vastaus eli ei ole normaalia. Sinun tulisi saada lapsista iloa eikä kantaa murhetta koko ajan.
Jos et halua yksin lähetä johonkin niin tehkää perheenä/lasten kanssa jotain joka tuo iloa ja naurua, se saa asiat uuteen suuntaan. Menkää elokuviin tai mihin hyvänsä joka saa suupielet ylöspäin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle oma äitini sanoi, kun saat lapsia kasvatat samalla myös "uuden sydämen", se sydän huolehtii hamaan hautaan saakka. Täysin totta.
Lapsesi ovat aina lapsiasi, olivatpa ne pieniä tai suuria, huolien laatu vaan muuttuu.
Mielestäni lapsista huolehtiminen on normaalia välittämistä ja vastuunkantamista. Se on osa äitinä olemisen "riemua".
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 21:17"]
Minulle oma äitini sanoi, kun saat lapsia kasvatat samalla myös "uuden sydämen", se sydän huolehtii hamaan hautaan saakka. Täysin totta.
Lapsesi ovat aina lapsiasi, olivatpa ne pieniä tai suuria, huolien laatu vaan muuttuu.
Mielestäni lapsista huolehtiminen on normaalia välittämistä ja vastuunkantamista. Se on osa äitinä olemisen "riemua".
[/quote]
Huolehtiminen on eri asia kuin elämää rajoittava ja masentava murehtiminen. Ap:n tapauksessa on kyse muusta kuin normaalista huolethtimisesta, lähentelee ahdistuneisuutta.
Ota ap puheeksi neuvolassa tai varaa lääkäriaika tai psykologiaika. Ongelmasi on yleinen mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sitä kannattaisi yrittää hoitaa. Voi olla että ongelma verhoutuu lapsista huolehtimiseen, oikeasti syy saattaa olla syvemmällä, sinun omissa traumoissasi ja käsittelemättömissä elämänkupruissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalia ei ole esim se, että pikkukoululaisen äiti ajelee omalla autolla koulutaksin perässä varmistaakseen, että matka sujuu hyvin. t. ope
Onko sulla ystäviä? Menkää vaikka naisporukalla Tallinnaan ja ottakaa jotain hemmotteluhoitoja yhdessä, tai kylpylään ihan Suomessa. Viinilasin ääressä voi olla vapauttavaa päästää ulos vähän tuota tuskaa ja murhetta ja huomata, että muilla voi olla samanlaisia huolia. Jaettu tuska on helpompi kantaa. Ja samalla huomaat että mies pärjää lasten kanssa ja sinun on lupa myös mennä yksin ja nauttia siitä. Lapsillekin se on pelkkää plussaa. On tärkeää antaa hyvä äidin ja naisen malli; malli naisesta jolla on oma elämä ja joka huolehtii itsetsään, vaikka on myös äiti ja pitää huolta lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia. Kuinka vanha on nuorin? Voisiko olla synnytyksen jälkeistä masennusta?
Omalla vaimollani samaa taipumusta. Nyt helpottaa kun nuorimmainen on yli vuoden ikäinen ja vaimo alkanut taas liikkua ihmisten ilmoilla ja kodin ulkopuolella. Lepo, aikuisen seura, harrastukset ja liikunta auttaa meillä.
no ei ole normaalia. Tuohan tarttuu lapsiinkin kun äiti pelää elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on jo aikuiset lapset. Molemmat jo muuttaneet kotoa pois. Silti aina tulee joku huolen ongelma. Mutta se kuuluu äitinä olemiseen.
Mielestäni on normaalia pelätä kaikenlaista silloin kun lapsi on vauva ja erityisen altis esim monille tartuntataudeille. Kätkytkuolemaakin on normaalia pelätä sen verran, että tarkistaa hengittääkö se vauva. Ehkä sinun olisi jo aika hellittää pelkäämästä noin kovin? Uusia pelonaiheita tulee kun lapset kasvavat, mutta ei sitä koko elämäänsä voi vain pelätä tai menee oma terveyskin.