Lue keskustelun säännöt.
Neljänkympin kriisistä SELVINNEITÄ?
13.02.2014 |
Kuinka saada elämä tuntumaan mielekkäältä kun huomaa nelikymppisenä olevansa täysin onneton. Työpaikka irtisanottiin syksyllä YT-neuvotteluissa, kukaan ei ole kiinnostunut enää palkkaamaan töihin ja oman ulkonäön lopullinen rupsahtaminen on tosiasia. Lisäksi mies kommentoi enenevästi sitä kuinka näytin ihanalta vielä 10 vuotta sitten, mutta kuinka nykyisin naamani on rupsahtanut.
Kroppani on hoikka ja urheilullinen, mutta siinä ne hyvät puolet minussa onkin. Työttömyys vie itsetuntoa ja aviomiehen kiinnostus kaksikymppisiä kohtaan loputkin siitä.
Ainoa hyvä asia elämässä on ihanat lapset. Mutta mitään en enää odota omalta tulevaisuudelta.
Kommentit (6)
Minulla oli viisi lasta joista nuorimmat alle 1v ja 3v, lisäksi ostimme kesämökin joten ei ehtinyt kriiseillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on urpo.
Jos lapsesi ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät sairastuessaan yksin kotona, asemasi työmarkkinoilla on hemmetin hyvä. Meitä kaksvitosia ei palkkaa kukaan, kun pelkäävät, että pamahdamme paksuksi.
Ja mitä ikäisteni perään haikaileviin nelikymppisiin ukkoihin tulee, ei niillä seiso kuitenkaan, jos tositoimiin pääsevät, joten en edes harkitse :)
Ihan ensimmäiseks lemppaisin tollasen äijän pihalle.
Olen tehnyt parikymppisestä asti just niitä asioita kuin olen pitänyt hauskoina ja tärkeinä. Sillä lailla selvittää kaikki kriisit.
Minulla se meni aika kivuttomasti ohi, mutta toisaalta minulla ei ole sattunut siihen samaan saumaan työttömyyttä, joka ihan ilman ikäkriisiäkin on ihmiselle iso kriisi...
Mulla iski jo vähän ennen neljääkymppiä ihan kauhea paniikki ulkonäön rapistumisesta ja siitä, ettei enää voikaan ajatella että on rajattomasti mahdollisuuksia tehdä elämällä mitä vaan. Tajusin tuhlanneeni nuoruuteni, kun en esim. ollut hankkinut miestä enkä lapsia, vaikka oikeastaan olisin halunnut, mutta kun kuvittelin jotenkin taustalla, että aikaa on rajattomasti... Siinähän sitä sitten pari vuotta angstasin elämän merkityksettömyyden tunnetta ja omaa surkeuttani, mutta siihenkin lopulta väsyy, ja nykyisin olen ihan sinut sen kanssa, että minun elämäni meni näin, ja että vanha akka olen. Ei siinä ole minusta enää mitään pahaa.