Missä menee auttamisen raja?
Ystäväni erosi n. kuukausi sitten ja luonnollisesti minä ja hänen muut ystävänsä autoimme häntä tässä kohtaa. Autoimme muutossa, annoimme vanhoja huonekalujamme jne. Lisäksi olen esim. kuskannut tätä kaveriani asioille ja käynyt hänelle kaupassa.
Kuukausi on toki lyhyt aika, mutta hieman on alkanut mietityttää missä kulkee tämän avun antamisen raja. Ystäväni tuntuu nimittäin ottaneen tämän avun saamisen tavakseen ja itsestäänselvyydeksi. Lähes päivittäin tulee viestiä/puhelua, joiden sisältö on "hei tuotko purkin maitoa kun olet liikenteessä", "viitsitkö antaa kyydin Kelaan" jne. Olenkin alanut miettiä, että toisaalta eihän ystäväni arkielämä voi perustua minun ja muiden jatkuvaan auttamiseen.
Mietteitä? Kokemuksia?
Kommentit (5)
No just tuossa, että arki pitää pyörittää yksin. Ja Kela-asioinnit voi hoitaa netissä...
Aika on todella lyhyt, mutta auttamisen lajin ei tarvitse todellakaan olla päivittäistä. Voit sanoa ystävällle, että käytät häntä kaupassa kerran viikossa, jos tarvitsee kuskia ruokakasselleen. Hän pääsee nopeammin jaloilleen, kun tarttuu itse arkiaskareisiin ja ottaa elämän omiin käsiinsä.Tarjoa myös ihan vain ystävyyttä ja seuraa silloin tällöin.
Tuollainen auttaminen on mielestäni liiallista ystävältä. Esimerkiksi puolisolta voi ääritilanteessa tuollaista odottaa, kun kerran samassa osoitteessa asuu, mutta ystävältä nuo ovat jo melkoisia vaatimuksia.
Puhu hänen kanssaan asiasta hienotunteisesti. Tarjoa mieluummin vaikka keskusteluapua tai ehdota ammattiauttajan puoleen kääntymistä, jos ero on vienyt kaikki voimat?
Autoin ystävääni kerran 3000€ kun hän oli pulassa, mutta vain lainana eli hän maksoi takaisin kun pystyi mitään aikaa ei ollut. Eli avokätisesti lainaan rahaa, mutta aikuisia en ala syöttämään/juottamaan omilla rahoillani kuukausi tolkulla.8
Keskustelun paikka.