hulluin uni, jonka olette nähneet?
Itse näin unta että olin tyhjässä huoneessa jossa oli filosofiasta puhuva kilpikonna, yhtäkkiä lattia sortui ja putosin. Päädyin jotenkin kadulle, jossa oli vain kasvottomia ihmisiä. Heräsin siihen...
Kommentit (13)
Näin unta, jossa Jasser Arafat asui vanhempieni saunassa. Unessani hän muuttui pieneksi pitkäkuonoiseksi jyrsijäksi.
Pari yötä sitten unessa harrastin seksiä kahden eri naisen kanssa. (Olen heteronainen.) Jossain vaiheessa kutistuin aivan pieneksi ja putosin vesilasiin, tai oikeastaan lasissa oli kuplavettä. Lasiin putoamiselle oli unessa jokin järkevä syy, jota en nyt muista. Kuitenkin hätäännyin, koska pelkäsin hukkuvani.
Näin toissa yönä unta että salakuljetin joltain ulkomaan matkalta nyssäkän kannabiksen siemeniä. Äitini oli meillä kylässä, kuin myös tuttu poliisi. Jostain syystä meille tuli hyvin ylhäinen poliisivirkamies huumekoiran kanssa kylään. Piilotin nyssäkän kenkääni, sellasiin haiseviin lenkkareihini ja laitoin kengät jalkaani. Sain jotenkin takaoven kautta luikahdettua pihalle.
Kannabisilta oli liikaa ja siihen päälle Dallasin jakso, jossa kokaiinit oli kätketty korkokenkiin. En ole ikinä kokeillut, enkä kokeile.
Näin unta etten kirjoita kuin viisaita juttuja eivätkä muutenkaan tee kuin järkeviä keskustelunavauksia.
Onneksi se oli vain unta.
Philip Seymour Hoffmann yritti raiskata mut, mutta sillä oli vain sellainen sentin mittainen minipenis eikä raiskaaminen onnistunut. Mua alkoi naurattaa se tilanne ihan mahdottomasti. PSH käänteli mua eri asentoihin, jotta löytyisi asento, jossa se saisi mut raiskattua, ja minä vain nauroin.
Tästä unesta on aikaa jo vuosia, mutta on yksi unista, jotka muistan varmaan ikuisesti tosi tarkasti. Oli tunnelmaltaan tosi outo ja kohtalaisen häiriintynyt. :D
Näin myös sellaisen unen jossa varsinkin naiset keskustelivat viisaita. Eivät kyselleet toisiltaan millaiset pimppikarvat pitäisi olla, eivät sitä että antavatko miehelleen eikä muutakaan mikä kuuluu tietää eikä yleisesti kysellä. Miehiä ei myöskään kiinnostanut vain se.
Unen jälkeen oli tosi epätodellinen tunnelma, hieman kuin olisi nähnyt painajaisunen.
Näen usein myös unia, jotka liittyvät nolatuksi tulemisen tunteeseen tai likaisuuteen. Unissani tavarat putoavat vessanpönttöön ja lattiakaivoon, pöntöt tulvivat yli, kaikkialla on likaa jne.
Ollessani nuorempi yksi uni toistui melko usein. unessa istuin wc-pöntöllä, ja yhtäkkiä huomasin olevani jossain julkisella paikalla. Vessanpönttö saattoi olla esimerkiksi keskellä toria, ja istuin siinä housut kintuissa kaiken kansan nähden. Olen nähnyt myös sellaisia unia, että lähden jonnekin ilman housuja tai olen julkisella paikalla kokonaan alasti. Tuontyyppinen unihan on klassikko.
7
Siskoni tarjosi ruoaksi ihmislihaa joka oli kuin lampaankaretta. Luiden väliin ei saanut katsoa koska silloin olisi nähnyt suoraan sieluun ja joutunut seuraavaksi paistiksi. Ruokailuhuoneesta avautui ovi huoneeseen jossa oli kasattu sisäelimiä ja lihoja kasoiksi jonossa.
Hah, näitä riittää! Näen tosi paljon unia jotka on vain toista hullumpia. Aamusin on monesti tosi hämmentynyt olo.
-Nuorempana pahin painajaiseni oli Weetos-muroista oleva professori joka oli hullu lapsimurhaaja.
-Kerran näin unta että hieroin käsiini jonkun eläimen kuolaa niin pystyin kasvattamaan nuo eläimet ulos käsistäni.
-Minulla oli lapsi jonka isä oli saatana. Se saatana näytti ihan Al Pacinolta. Se tuli vaatimaan lasta omakseen yhtäkkiä ja jahtasia mua jossain pitkässä portaikossa. (Olin kattonut vissiin hetkeä aikasemmin Paholaisen asianajaja -leffan?)
-Näin unta että Samuli Edelman myi mulle vuohen.
-Kerran näin unta että minä ja Lauri Tähkä oltiin hävittäjälentäjäkoulutuksessa ja meidän piti kävellä kaltevaa lattiaa pitkin ja Tähkä huusi vaan koko ajan että "ei meit oo tehty tämmöseen, mollaan pohojammaalta!"
Emm... No, varmaan se kun unessa halusin ja söin maapähkinävoita, vaikka oikeasti inhoan sitä.
Olin raskaana, odotin herne-maissi-paprikapussia.
Keittiössäni oli kirahvi, joka työnsi päänsä ulos keittiön ikkunasta ja kurkisti katolle. Sen merkitys unessa on jäänyt arvoitukseksi. Samassa unessa oli myös ihanan värinen sitruunankeltainen kissa.
Ihmisiä haudattiin (rangasitukseksi?) elävältä kuumaan tervaan.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:08"]Olin raskaana, odotin herne-maissi-paprikapussia.
[/quote]tykkäät niistä?