Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyydestä pysyvä olotila
17.12.2013 |
Tässä lähestyn kolmeakymmentä ikävuotta ja olen alkanut aprikoimaan mahdanko jäädä sosiaalisessa mielessä lopullisesti "hylkiöksi". Minulla oli vielä lukioaikoina kymmenisen hyvää kaveria, joiden kanssa oltiin tekemisissä päivittäin. Osan kanssa edelleen lämpimät välit, mutta juuri ne samanhenkisimmät ovat asuneet jo vuosia toisella paikkakunnalla tai ulkomailla. Jäljelle on jäänyt neljä kaveria samalle paikkakunnalle ja heistä kahden kanssa alamme vieraantua toisistamme pikkuhiljaa lähes kokonaan (kiinnostuksen kohteet erilaisia ja lopullinen aikuistuminen vienyt eri suuntaan ihmisinä).
Jos siis haluan kysyä jotakuta kaveriksi esim. kahville, syömään tai istumaan lauantai-iltaa, on minulla periaatteessa enää kaksi vaihtoehtoa puhelimeni puhelinluettelossa. Toki heitä pyydänkin aina silloin tällöin - ongelmana on vain se, että heistä toinen pystyy aniharvoin poistumaan kotoa koska on totaalisen tossun alla ja joutuu toimimaan lapsenvahtina kaiken vapaa-aikansa. Toinen heistä taas haistaa yksinäisyyteni ja sen, että elämässäni ei tapahdu yhtään mitään ja on alkanut melko varmasti sen vuoksi vähentää yhteydenpitoa kanssani.
Olen jo pitkän aikaa sitten heittänyt ennakkoluuloni roskiin ja yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin, mutta hyvin vähän on mitään tapahtunut. Ystäväpariskuntia meillä ei kumppanini kanssa ole. Työelämä ei auta asiassa myöskään koska teen itsenäistä työtä, jossa ei juuri tapaa ihmisiä eikä varsinaisia työkavereita ole kuin yksi ja hänkin aivan eri ikäinen kuin minä.
Voisin hyväksyä osani ehkä helpommin jos kavereita ei olisi koskaan ollut. Minulla niitä kuitenkin oli riittävästi tuonne 20 ikävuoteen saakka. Nyt tämä tuntuu päivä päivältä rankemmalta menetykseltä. Eräässä lehtiartikkelissa minunlaista kehotettiin myöntämään julkisesti yksinäisyyden tunne. Tässä vaiheessa tietysti vielä varjelen ulkokuortani ja esitän ulkoisesti hyvinvoivaa, mikä on erityisen rankkaa tehdä omia vanhempia ja sukulaisia kohtaan.
Rakentavaa ja asiallista keskustelua aiheesta, kiitos!
ps. olen mies, jos sillä on aiheen käsittelyn kannalta jotain merkitystä.
Kommentit (2)
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 17:36"]
Usko pois, eipä se yksinäisyys kovin helpolta tunnu vaikka kavereita ei juuri olisi koskaan ollutkaan.
Tuli mieleen, oletko masentunut tilanteesi takia, vaikutatko kyyniseltä, ilkeältä tai kireältä?
[/quote]
En ole mitenkään masentunut, ehkä pikemminkin loputtoman harmistunut. Sen takia halusin kirjoittaa aiheesta, että pelkään muuttuvani kyyniseksi, ilkeäksi ja katkeraksi. Jos elämänmeno jatkuu samanlaisena, olisi se melko outoa jos oireita edellämainituista ei joskus hamassa tulevaisuudessa ilmenisi. Haluan ehdottomasti tehdä asian eteen jotain! Jotenkin on kuitenkin sellainen pelko, että suomalaisessa kulttuuriperimässä tällaisiin asioihin voi olla hankalampi vaikuttaa kuin uskoisi.
Monestihan yksinäisiä kehotetaan hankkiutumaan ihmisten pariin harrastamaan. Onkohan tuonkaan neuvon keksijä miettinyt asiaa useammalta kuin yhdeltä kantilta. Tuo nimittäin varmasti kyllä toimii, mutta vain kahdessa tapauksessa:
1. lapset tai lasten vanhemmat ystävystyvät lasten harrastusten parissa
2. jo valmiiksi laajan kaveripiirin omaavat sosiaalisesti taitavat ihmiset ovat niitä, jotka sieltä uusia tuttavuuksia solmivat.
Mene ja kokeile - minulla kuitenkin on jo aikaa vievä harrastus, josta nuo muutamatkin kaverit tunnen.
En ole mitenkään pahoissa riidoissa oikein koskaan ollut kenenkään kaverin tai tuttavan kanssa. En pidä itseäni mitenkään hankalana ihmisenä. Työelämässä ja harrastuksissa tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Sen takia pelkäänkin johtuuko tilanteeni siitä, että alitajuntaani on joskus nuoruudessa jo lyöty heikomman sosiaalisen aineksen leima. Järkyttävän monelle nuorelle aikuiselle tai ihan yli 30-vuotiaallekin kuitenkin ihmissuhteet on jotain kummallista suosituimmuuspeliä (minä kun olen aina kuvitellut, ettei kavereiden kanssa tarvitse olla muuta kuin oma itsensä). Olen huomannut kuinka joillekin on äärimmäisen tärkeää se mitä teet ja kenen kanssa ja vasta sen jälkeen ollaan kiinnostuneita seurasta. Sitten kun on päässyt tällaiseen noidankehään, jossa seuran vähäisyys ruokkii ihmisiä kaikkoamaan seurasta, on tilanne todella hankala.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko pois, eipä se yksinäisyys kovin helpolta tunnu vaikka kavereita ei juuri olisi koskaan ollutkaan.
Tuli mieleen, oletko masentunut tilanteesi takia, vaikutatko kyyniseltä, ilkeältä tai kireältä?