Aviolittokriisi - miehen näkökulma

Luin kaiken, koska tämä liippaa aika läheltä, vaikka tilanne meillä ei noin paha olekaan. En nyt halua hirveästi tylyttää, koska selvästi elämäntilanteesi on tosi vaikea, mutta mielestäni tuo viimeisin postaus oli vähän väärillä jäljillä. 

Miehelläni on taustalla masennusta, päihdeongelmaa, itsetuhoisuutta, velkoja. Itselläni masennusta. Tiesin kaiken tämän, kun muutimme yhteen. Tällä hetkellä kaikki on hyvin, miehen velkoja lukuunottamatta.  Mutta niitä en ole maksamassa,  ne ovat miehen vastuulla. Toki tuen häntä siinä, mutta en rahallisesti. Mun mielestä on tärkeää, että mies ottaa itse vastuun törttöilystään ja hoitaa ne velat pois. Ja jos mies alkaisi tenuttaa sohvalla kaiket päivät kun minä olisin töissä, niin suhde olisi ohi ERITTÄIN äkkiä. Ihan sama, vaikka mies ei ole kännissä väkivaltainen.  Mies tietää tämän hyvin. Mulla ei masennukseen itsekin taipuvaisena kerta kaikkiaan ole rahkeita toimia tukihenkilönä alkoholistille. Vastuuni on ensisijaisesti pitää huoli itsestäni. Lisäksi se, että jatkaa elämää alkoholistin kanssa mahdollistaa alkoholismin jatkumisen ja pahenemisen. Nämä asiat oli pakko tehdä selviksi sekä itselleni että miehelle jo suhteen alussa, koska muuten en olisi uskaltanut ryhtyä koko suhteeseen. 

Tee selvä ero syyllisyydentunteen ja vastuuntunteen välille. Syyllisyyttä ei kannata tuntea, vaimosi on ihan itse vastuussa elämästään ja valinnoistaa, myös siitä että on kanssasi suhteeseen ryhtynyt. Mutta kannattaa kyllä ottaa vastuu omasta elämästäsi ja lopettaa heti ensi alkuun vaimosi syyttely siitä, ettei hän tukenut sinua tarpeeksi alkoholismisi ja velkojesi kanssa.