Mitä haittaa siitä muka on teinille, jos ei ole kavereita?

en tiedä. Minulla oli kavereita joista en edes pitänyt mutta piti joidenkin kanssa olla, kun yksin oleminen oli kuulemma huono asia.

Kyllä mun kaikki parhaat teini-iän muistot on koettu kavereiden kanssa, ja samat kaverit ovat nykyäänkin tukena kaikissa tilanteissa.

Minä olin yksin hyvin viihtyvä erakkoteini ja vaikka muutama semikaveri olikin tietysti jäi paljon kokematta läheisten kavereiden puutteen takia. En kuitenkaan menisi ajassa takaisinkaan, vaikka voisinkin. Minusta tuli semmoinen "pärjään kyllä itsekin ilman muita"-tyyppi ja siitä on ollut haittaa, kun en ole oikein osannut luottaa ihmisiin. Elämä voi pahimmillaan olla aika raskasta kantaa, jos teinistä kasvaa sellainen ylivahva en tarvi ketään-tyyppi ja sitten voi jäädä sen vahvuutensa vangiksi. Mä oon joutunut toteamaan, että ihminen tarvitsee ihmistä, yksin on vaikeampi selvitä. Sosiaalisempana on hieman helpompaa saada mm. työpaikka. Kuulostaa varmaan ärsyttävältä, mutta näin olen sen todennut.

Ihminen on sosiaalinen eläin ja tarvitsee seuraa

kaikki eivät ole sosiaalisia ja sellaiseksi ei voi pakottaa. Eri asia on jos nuori haluaisi kavereita eikä niitä saa.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 21:25"]kaikki eivät ole sosiaalisia ja sellaiseksi ei voi pakottaa. Eri asia on jos nuori haluaisi kavereita eikä niitä saa.

[/quote]

Kaikki ovat sosiaalisia, vaihteluväli vain on suurta. Vertaisryhmän kanssa toimeentuloa on hyvä harjoitella, kukaan ihminen ei ole saari.

Itse olin koulukiusattu ja yksinäinen, mutta selitin itselleni ja muille, etten edes kaipaa seuraa. Tämä johtui osittain jo ihan siitä, etten uskonut samanhenkistä seuraa ainakaan ikäisistäni löytyvän

En oo mäkään mikään sosiaalinen, viihdyn tosi hyvin yksin, mutta kaipaan silti joskus kavereita elämääni. Kyllä se vähän haittaa, kun ei oo ketään kelle puhua tai kenen kanssa lähteä tosta vaan vaikka syömään. Onneks mulla sentään on läheiset välit äitiin ja sisaruksiin, muuten varmaan hajoais pää. Näin niinkun 15v teinin näkökulmasta.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 21:25"]

kaikki eivät ole sosiaalisia ja sellaiseksi ei voi pakottaa. Eri asia on jos nuori haluaisi kavereita eikä niitä saa.

[/quote]

4 vastaa: Olet oikeassa, mutta kuten tuossa sanoin, jossain vaiheessa se yksinäisyys voi kääntyä itseään vastaan ja muuttua vankilaksi, jossa virheellisesti oletetaan, ettei tarvita ketään ja että pärjätään yksinkin. Kuitenkin myöhemmin ns. aikuiselämässä pitäisi pärjätä muidenkin kanssa ja oppia luottamaan ihmisiin. En ole edelleenkään sosiaalinen, mutta olen oppinut kuitenkin sen verran, että pärjään esim. työtä tai kämppää hakiessa ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Osaan hieman small talkia, enkä jää ihan tuppisuuksi. Se on parantanut itsetuntoa.

Koska nuoren kasvuun kuuluu vaihe, jossa irrottaudutaan vanhemmista ja kaverit muokkaavat paljon omaa käsitystä itsestä, itsetuntoa ja persoonallisuutta. Kaverit auttavat nuoren löytämään itseään.

Nauru pidentää ikää, sanotaan. Yksin nauraminen ei ole sama kuin hyvässä porukassa nauraminen.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 21:17"]

Minä olin yksin hyvin viihtyvä erakkoteini ja vaikka muutama semikaveri olikin tietysti jäi paljon kokematta läheisten kavereiden puutteen takia. En kuitenkaan menisi ajassa takaisinkaan, vaikka voisinkin. Minusta tuli semmoinen "pärjään kyllä itsekin ilman muita"-tyyppi ja siitä on ollut haittaa, kun en ole oikein osannut luottaa ihmisiin. Elämä voi pahimmillaan olla aika raskasta kantaa, jos teinistä kasvaa sellainen ylivahva en tarvi ketään-tyyppi ja sitten voi jäädä sen vahvuutensa vangiksi. Mä oon joutunut toteamaan, että ihminen tarvitsee ihmistä, yksin on vaikeampi selvitä. Sosiaalisempana on hieman helpompaa saada mm. työpaikka. Kuulostaa varmaan ärsyttävältä, mutta näin olen sen todennut.

[/quote]

Samoja kokemuksia. Vaikka kuinka viihtyisi yksin, niin sosiaalisten taitojen kehittyminen vaatii muiden ihmisten seuraa, ja nykypäivänä niitä sosiaalisia taitoja arvostetaan melkeinpä kaiken muun edelle esim. työnhaussa. Minullakin on ollut vaikeuksia tuntea itseäni osaksi työyhteisöä ja ylipäätään saada töitä, koska en oikein osaa osallistua luontevasti keskusteluihin ja tuoda persoonaani esille. Tunnen aina itseni enemmän tai vähemmän ulkopuoliseksi.

Jos koulussa jätetään yksin, niin eipä siinä ole paljon vaihtoehtoja teinillä. Että ruvetako sosiaaliseksi vai ei.