Addiktiot ovat ihmisen tapa sopeutua juurettomuuteen ja sosiaaliseen tyhjiöön?

Mitä mieltä olette hesarin kolumnista?

http://www.hs.fi/tiede/Kolumni+Addiktiot+ovat+korvikkeita+hengen+k%C3%B6yhyydelle/a1392605099085?ref=hs-art-new-4&sivu=1

Kolumnissa sivutaan tutkimuksia joissa sanotaan mm. näin:

"

Heroiinin vaikutuksia tutkittiin tieteen metodein 1920-luvulta 1960-luvulle, minkä jälkeen heroiinista tuli laitonta ja tutkimukset lopetettiin. Tutustuin näihin varhaisiin tutkimuksiin hiljattain, ja suhteessa siihen, mitä olen heroiinista lukenut ja kuullut, tuloksissa oli paljon nieltävää.

Parhaiten toteutetut kokeet suoritettiin Harvardin lääketieteellisessä koulussa 1960-luvun alussa. Niissä terveille vapaaehtoisille annettiin heroiinia, morfiinia tai vaihtoehtoisesti plaseboa siten, että edes tutkijat eivät tienneet, mikä ryhmä sai mitäkin ainetta ennen kuin tulokset oli analysoitu.

Tulokset olivat johdonmukaiset kautta linjan. Suurin osa ihmisistä ei raportoinut saavansa heroiinista tai morfiinista minkäänlaista mielihyvää. Ne, jotka kokivat jonkinlaista mielihyvää, eivät maininneet mitään poikkeuksellisesta euforiasta.

Tavallisimmin raportoituja oireita olivat väsymys, sumuinen olo, huimaus, kutina ja pahoinvointi.

Olisiko euforian puute voinut johtua liian pienestä annostuksesta? Tuskin. Sveitsiläiset tutkijat selvittivät asiaa harvinaisessa tutkimuksessa vuonna 2001. Siinä vapaaehtoisille annettiin korkeita annoksia ensin morfiinia, sitten heroiinia. Eräs tutkimuksen löydöksistä oli se, miten heikko näiden aineiden euforiaa aiheuttava vaikutus oli – ja että annoskoon nostaminen vähensi euforian tunnetta.

Entäpä jos tulokset johtuivat siitä, että ensimmäinen kerta ei aiheuta euforiaa? Tutkijat ovat kysyneet itseltään saman kysymyksen ja selvittäneet sitäkin.

Kaksi vapaaehtoista, jotka ottivat heroiinia useana päivänä peräkkäin, kuvasivat kokemusta British Medical Journalissa vuonna 1969 seuraavasti: "Heroiini ei tuota minkäänlaista iloa. Nämä seitsemän päivää ovat olleet pelkkää synkkää kärsimystä.""

"

Tutkijat ovat kuvanneet myös lukuisia tapauksia, joissa markkinoilla ollut heroiini on ollut niin heikkoa, ettei sillä ole voinut olla plaseboa kummempaa vaikutusta. Silti heroinistit ovat jatkaneet sen käyttöä kuin se olisi aitoa tavaraa. Jos totuus on käynyt ilmi, he ovat olleet hyvin noloja.

Heroiinista mainittakoon vielä kiintoisa yksityiskohta Zürichista. Siellä kaupunki sallii heroinistien tulla sairaalaan hakemaan päivittäinen annoksensa ilmaiseksi, jotta heidän ei tarvitse tehdä rikoksia ostaakseen saman katukaupasta.

Moni onkin saanut klinikalta apua, mutta vielä useampi jättää mahdollisuuden käyttämättä – ja tiedättekö miksi? Yksi syy on siinä, että sairaalan loisteputkien alla – vailla kaikkea nistimytologiaa ja omaa kollektiivia – aineessa ei ole sitä potkua, mitä he odottavat."

"

Eläinkokeissa koe-eläimillä on vapaa pääsy niin sanottuun skinnerin boksiin, jossa eläin voi itse käydä hakemassa päivittäisen annoksensa tutkittavaa huumetta.

Tutkijat lukevat boksin seinässä olevasta mittarista, kuinka innokkaasti rotta on käynyt huumaamassa itseään, ja päättelevät sen pohjalta, miten pahasti se on addiktoitunut. Havainto saa vahvistuksensa aivojen anatomisesta tutkimuksesta.

Kanadalainen huumausainetutkija Bruce Alexander oli ensimmäisiä, jotka alkoivat epäillä, että addiktio saattaisi olla sivutuote koe-eläinten surkeasta elämästä.

Kuvittele, että olet sosiaalinen rotta, ja sinut eristetään lajikumppaneistasi. Sinut pannaan läpinäkyvään häkkiin, jossa ei ole virikkeitä saati sen vertaa sahanpurua, että sen alle voisi kaivautua piiloon. Sen päälle lisätään vielä kivuliaat tutkimusoperaatiot; verinäytteet, kokeet ja kanyylit. Alkaako morfiini tai heroiini yhtäkkiä kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta?"

"

Alexander ja kollegat panivat pystyyn klassisen kokeen, joka tunnetaan nimellä Rat Park Experiment. Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta, ja siellä oli sammalta, oksia, maanalaisia käytäviä ja mahdollisuus kiipeillä. Rotat saivat elää omassa sosiaalisessa ryhmässään ja elää luonnollista elämää. Lisäksi niille oli jatkuvasti tarjolla erittäin voimakkaasti addiktoivaa morfiinia.

Tulokset osoittivat kaksi asiaa. Ensinnäkin, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan. Toiseksi, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin – he ruiskuttivat sitä pakolla joihinkin yksilöihin päivä toisensa jälkeen tai tekivät liuoksesta niin makeaa, ettei mikään rotta voinut sitä vastustaa – he eivät saaneet rotissa aikaan vakavaa addiktiota.

Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia."

"

Tämä kaava toistuu jokaisen Pohjois-Amerikan intiaaniheimon, Uuden-Seelannin maorien, Australian aboriginaalien ja Skandinavian ja Venäjän saamelaisten parissa. Kaikilla kansoilla on ollut kosolti tilaisuuksia addikoitua johonkin päihteeseen, mutta ongelmat laajamittaisen addiktion kanssa alkavat vasta kun yhteisöt tuhotaan ja ihmiset revitään juuriltaan.

Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.

Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan.

Peliaddiktit ovat jatkuvassa kontaktissa oman virtuaalisen yhteisönsä kanssa. Ne ovat pyrkimyksiä rakentaa oma yhteisö – miten puutteellinen tai risainen tahansa – sen yhteisön tilalle, mitä heillä ei koskaan ole ollut. Vanhalla ystävällä olikin tapana sanoa humalan noustessa: "Tuntuu kuin tulisi kotiin."

Tämä "kodin" tunne on tärkeä syy siinä, miksi addiktioista luopuminen on monille niin vaikeaa; siinä ihminen joutuu hylkäämään elämäntavan ja yhteisön, jonka hän on tuntenut omakseen, ja joka on hyväksynyt hänet. Miten hän koskaan pärjäisi sen ulkopuolella?"

"

Eivätkä juurettomuuden ongelmat koske vain huono-osaisia. Varakkaiden perheiden lapset voivat tuntea olevansa kykenemättömiä täyttämään heihin kohdistuvia odotuksia, ja he haluavat riuhtaista itsensä niistä irti.

Näille ihmisille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta kasvattaa juuria mihinkään yhteisöön, tai he katkaisivat ne itse. Sosiaaliselle eläimelle tällainen irtolaisuus tuottaa kuitenkin psyykkistä kipua. Oli se sitten alkoholi, heroiini tai uhkapeli mikä kivun vie pois – kivun katoaminen koukuttaa.

Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät."