Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset nauttivat toisen epäonnesta?
17.01.2014 |
Tai vähintäänkin ovat vahingoniloisia?
Tänään taas kerran kouluaikainen kaverini tapaamisemme aikana keskittyi lähinnä toisten asioiden vatvomiseen ja innoissaan siinä oikein "kihisi", kun joku tuttu oli jäänyt työttömäksi ("oikein sille!"), naapuri oli saanut keskenmenon ("miksi jätti lastenteon niin myöhäiseksi, oma vika") ja että siskollensa tulossa avioero ("mitä mä sanoin, ei siitä mitään olisi tullut") jne ...
Kuuntelin tätä kahvilassa tunnin verran ja sanoin sitten, etten ihan oikeasti ole kiinnostunut muiden ihmisten henkilökohtaisista asioista. Tämä on siis ihan tyypillistä käyttäytymistä kaverilleni.
Meni hiljaiseksi ja totesi vähän ajan päästä, että onkin tästä lähdettävä kotiin ruoanlaittoon. Suuttui kunnolla, muttei mua haittaa. Haukkukoon tuttavansa jatkossa jollekulle muulle.
Kommentit (33)
Niinpä. Iloitaan jopa täysin tuntemattomien vaikeuksista. Taloussanomien uutiskommenteissa ilmeisen iäkkäät papparaiset ja saamattomat aikamiespojat repeävät riemusta joka kerta, kun tulee oikein pahoja irtisanomisuutisia. Sävy on sellainen, että siitäs saitte, senkin kokoomusta ja demareita äänestävät omakotiasujat ja Audi-kuskit. Kohta olette leipäjonossa ja kakaranne kerjuulla.
Jos harrastaisin säälimistä, nuo onnettomat kirjoittelijat olisivat hyvä kohde. Mutta kun en harrasta säälimistä, tyydyn viileään halveksuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kotoisin Kainuusta. Sielläpäin tuntuu olevan jonkinlainen geneettinen virhe joka antaa ihmisille toisen surusta samanlaisen euforisen tunteen kuin meille muille vaikkapa meidän oma rakastumisemme tai oman lapsen syntymä.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:19"]
On kotoisin Kainuusta. Sielläpäin tuntuu olevan jonkinlainen geneettinen virhe joka antaa ihmisille toisen surusta samanlaisen euforisen tunteen kuin meille muille vaikkapa meidän oma rakastumisemme tai oman lapsen syntymä.
[/quote]
Ei ole pelkästään Kainuussa vaan ihan koko Suomessa. Joskus näkee ihmisten ilmeitä, kun ne "ilouutiset" kerrotaan vastapuolelle... on ko. tyypeillä vaikea pidätellä hymyään.
Jos on itsellä paha olla itsensä kanssa, niin silloin sitä tuppaa olemaan ilkeä muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos itselläni menee oikein huonosti, niin kyllä minua jollain lailla vähän lohduttaa, jos jollain toisellakin menee huonosti. Vaikkei se itseä noin muuten mitenkään autakaan. Uskoisin, että jos tarpeeksi pitkään tulee pelkkiä vastoinkäymisiä niin ei sitä ainakaan jaksa muiden onnesta iloita.
Mä jään usein miettimään lähinnä tän juoruilijan motiiveja. Mikä on elämässä niin pielessä että jaksaa toisista lätistä pahantahtoisesti kerta toisensa jälkeen...
Ja millä oikeudella ne edes tollasta päästelee ilmoille toisten asioista. Miten ne muka just tietää paremmin?
Usein puolustelen pahanpuhumisen kohdetta tai vaihdan aihetta.
Jostain syystä nää pahanilmanlinnut ei kauheasti meikäläisen seurassa viihdy.
Harmi sinänsä, äärimmäisen mielenkiintoisia persoonia, kun yleensä sen verran ongelmaisia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken lisäksi nämä asiat, joista tämä kaverini puhuu, ovat usein hyvinkin henkilökohtaisia ja intiimejä. Luulisin, että asioista kertoneet ovat tehneet sen luottamuksella, eivätkä usko/pelkää, että niistä juoruillaan eteenpäin.
Ihmeen kauan kaverini (joka taitaa olla entinen) on juoruillut jäämättä kunnolla kiinni. Mutta uskon, että sekin päivä vielä koittaa.
Mutta kun varmaan puolet ihmisistä pitää jopa oikeutenaan puhua kavereiden asiat PUOLISOLLE; kun "ei se kerro eteenpäin"?! MIten tuollaisilta voi odottaa alkeellisintakaan sosiaalista tai eettistä tajua olla loistamatta tilanteissa, joissa saavat oikein paljastaa herkullisia juoruja läheisistään? Ehkäpä kokevat sitten epäonnistujien rinnalla loistavansa menestyjinä. Heillä on mennyt jokin perusteellinen palanen kehityksessä pileen jo ihan alkumetreillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:25"]
No, jos itselläni menee oikein huonosti, niin kyllä minua jollain lailla vähän lohduttaa, jos jollain toisellakin menee huonosti. Vaikkei se itseä noin muuten mitenkään autakaan. Uskoisin, että jos tarpeeksi pitkään tulee pelkkiä vastoinkäymisiä niin ei sitä ainakaan jaksa muiden onnesta iloita.
[/quote]
Miksi sinusta on tullut tuollainen? Meillä empatiakykyisillä se taas menee niin että toivomme ettei ainakaan kukaan toinen kärsi kuten me.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:38"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:25"]
No, jos itselläni menee oikein huonosti, niin kyllä minua jollain lailla vähän lohduttaa, jos jollain toisellakin menee huonosti. Vaikkei se itseä noin muuten mitenkään autakaan. Uskoisin, että jos tarpeeksi pitkään tulee pelkkiä vastoinkäymisiä niin ei sitä ainakaan jaksa muiden onnesta iloita.
[/quote]
Miksi sinusta on tullut tuollainen? Meillä empatiakykyisillä se taas menee niin että toivomme ettei ainakaan kukaan toinen kärsi kuten me.
[/quote]
Jaa-a, en tiedä liittyykö se siihen, että minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi, teininä eräs sukulainen teki samoin, vanhemmat oli raivoavia alkoholisteja, koulussa kiusattiin, viimeiset kymmenen vuotta olen sairastellut psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia em. traumoista johtuen ja vaikka olen laukannut kymmenillä terapeuteilla ja lääkäreillä niin en voi yhtään paremmin, lienee vain liian paljon tullut paskaa niskaan 18 ekan vuoden aikana, jolloin oli pakko vain tunkea kaikki asiat sisälleen. Ei nuo mainitsemani jutut enää varsinaisesti mitään tunteita tosin herätä, ei mikään muukaan. En sitten tiedä missä välissä empatiakykyni on lakannut toimimasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:38"]
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:25"]
No, jos itselläni menee oikein huonosti, niin kyllä minua jollain lailla vähän lohduttaa, jos jollain toisellakin menee huonosti. Vaikkei se itseä noin muuten mitenkään autakaan. Uskoisin, että jos tarpeeksi pitkään tulee pelkkiä vastoinkäymisiä niin ei sitä ainakaan jaksa muiden onnesta iloita.
[/quote]
Miksi sinusta on tullut tuollainen? Meillä empatiakykyisillä se taas menee niin että toivomme ettei ainakaan kukaan toinen kärsi kuten me.
[/quote]
Nykyään kuuluu korostaa muiden puolesta iloitsemista, eikä pientäkään katkeruuden tai kateuden siementä saa olla. Tällaiseen täydelliseen pyhyyteen on kyllä hieman vaikea uskoa...
Eikö silloin voi tietoisesti pistää leipäläpensä kiinni, kun on tunnekyvytön mutta tietää tekevänsä väärin? Suu kiinni vaan, ettei paha leviä muihinkin ihmisiin. Eihän HIV-potilaatkaan levitä tahallaan tautiaan muihin ihmisiin, varsinkaan lapsiin. Ei siitä sen terveemmäksi tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 16:50"]
Eikö silloin voi tietoisesti pistää leipäläpensä kiinni, kun on tunnekyvytön mutta tietää tekevänsä väärin? Suu kiinni vaan, ettei paha leviä muihinkin ihmisiin. Eihän HIV-potilaatkaan levitä tahallaan tautiaan muihin ihmisiin, varsinkaan lapsiin. Ei siitä sen terveemmäksi tule.
[/quote]
Mikä paha? Jos sanoo jollekin, että "Olipa Martalla rumanvärinen paita", niin ei siihen kukaan kuole. First world problem. Pahaa on jos jalat irtoaa miinaräjähdyksessä ja sissit tappaa vanhemmat ja myy jonnekin seksiorjaksi.
Ehkä tämä pahanpuhuminen ja vahingoniloisuus on tosiaankin tapa purkaa kateutta ko. henkilöitä kohtaan tai muuten vain oksentaa ulos sisäistä katkeruutta.
Lähipiirissäni on myös tällainen nainen, jolle tuottaa suunnatonta vaikeutta keskustella asioista ilman ilkeyttä - olen tietoisesti seurannut, kuinka kauan menee aikaa ennenkuin pahanpuhuminen alkaa... n. 10-15 min. Tämä hlö on kateuden perikuva ja jonkinlainen narsistinen persoona.
Pahanpuhuminen muuten jatkuu hänellä myös netissä, lehtien palstoilla ym. Haluaa nujertaa kohteensa tällä ja sanoa viimeisen sanan.
17, samanlaine ihminen tulee mieleen omastakin lähipiiristä ja hänkin vaikuttaa suoraan sanottuna persoonallisuushäiriöiseltä. Aina kauhea teatteri meneillään, kovaan ääneen pitää saada olla huomion keskipiste ja luetella kuinka on saanut aikaan sitä ja tätä ja sitten häntä pitää kehua. Kun tulee kyse muiden ihmisten asioista, katoaa kuin jonnekin kulpaan eikä kuuöe yhtään mitään. Ei kuuntele, katselee pitkin seiniä ja jatkaa sitten taas tomista asioistaan kuin mitään ei olisi välissä tapahtunutkaan. Kaikkein mehevimmillän ja onnellisimmillaan on, kun saa kertoa juoruja naapureista alkaen.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 17:02"]
Ehkä tämä pahanpuhuminen ja vahingoniloisuus on tosiaankin tapa purkaa kateutta ko. henkilöitä kohtaan tai muuten vain oksentaa ulos sisäistä katkeruutta.
Lähipiirissäni on myös tällainen nainen, jolle tuottaa suunnatonta vaikeutta keskustella asioista ilman ilkeyttä - olen tietoisesti seurannut, kuinka kauan menee aikaa ennenkuin pahanpuhuminen alkaa... n. 10-15 min. Tämä hlö on kateuden perikuva ja jonkinlainen narsistinen persoona.
Pahanpuhuminen muuten jatkuu hänellä myös netissä, lehtien palstoilla ym. Haluaa nujertaa kohteensa tällä ja sanoa viimeisen sanan.
[/quote]
Minulla joskus on kyllä pieni kateuden tunne sisälläni, kun joku puolivahingossa saa jotain, mihin itse olen panostanut älyttömästi. Saatan myös kokea jonkinlaista katkeruutta, jos kerta toisensa jälkeen epäonnistun jossain asiassa, esimerkiksi jään kymmenen kertaa peräkkäin kakkoseksi työnhaussa.
Pidän kuitenkin suuni kiinni, enkä pilaa toisten iloa. Tunteita ei voi eikä tarvitse tukahduttaa - eikä varsinkaan kieltää niiden olemassaoloa - mutta sanomisia voi kontrolloida.
Eikös sitä sanota, että vahingonilo on parasta iloa. Moneen suomalaiseen on sisäänrakennettu ja geeneissä peritty vahingonilo ja toisen epäonnesta nauttiminen. On paljon vaikeampi iloita toisen menestyksestä.
Minullakin oli lähipiirissäni ihminen, nyt jo edesmennyt, joka ei kestänyt toisten menestystä. Jos hänelle kertoi vaikka jotain hauskaa juttua tuttavien lapsista, niin naama synkkeni ja puheenaihe vaihtui vilkkaasti. Sama tapahtui, jos kertoi jonkun pärjänneen hyvin työssä tai opinnoissaan. Jotenkin tuntui, että hän kuvitteli, että jos kehutaan muita, niin se on samalla negatiivinen arviointi hänestä itsestään tai hänen lapsistaan. Eli heikko itsetunto on useimmiten pohjalla. Surullista. Tällaiset ihmiset eivät koe koskaan vilpitöntä iloa.
Tiedän tämän ihmistyypin. Jutusteltaessa ei mene kauaa kun aletaan ruotimaan negatiivisesti jotakin ihmistä ja oikein mässäillään toisen epäonnistumisilla. Onko se jotenkin inhimillistä tuntea niin? Pystyvätkö nämä ihmiset iloita toisen onnistumisesta ollenkaan? Joku psykologiaa tunteva voisi varmaan avata tätä kuviota enemmän.
Nämä kateelliset kommunistit olen jo ajan myötä jättänyt pois kaveripiiristäni. Tokihan kaikilla ihmisillä on vikoja, mutta näille on kaikenlainen muu elämäntapa kuin oma kadehdittavaa ja jotenkin kummallista