Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea ja tsemppiä nyt pliis! Istun yksin kotona,
03.08.2013 |
itkemässä masennuksessani taas. Meillä oli riitaisa päivä ja mies lähti pois.. Tietenkin sanoen ettei palaa ja niin edelleen, vaikkei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Hän vain vihastuu ihan täysin eikä rauhoitu kovin nopeasti!
Nyt olen niin säälittävä, että istun yksin kotona, koska en löytänyt itselleni seuraa enää näin myöhään ja murehdin sitä kuinka mies pilkkaa minua kavereilleen, menee baarin, ehkä iskee jonkun naisen :( Ei ehkä soitakaan huomenna, enkä tiedä milloin kuulen hänestä ja saan tietää onko tehnyt jotain peruuttamatonta.
Monesti minusta tuntuu että ero olisi paras, mutta kun hän lähtee oma olo on kauhea, etenkin yksin kotona. Yritin tsempata ja keksiä itselleni tekemistä ja olla ajattelematta tätä tilannetta, joka ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta ei. Tässä sitä istun.. :(
Kommentit (15)
aika aikaa kutakin. Mikään hetki ei kestä ikuisesti. Kyllä tilanne vielä muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin, ja yritä mietiskellä mitä tekisit jos ette enää olisi yhdessä, Harrastaisitko, matkustelisitko, opiskelisitko? Ja missä näkisit teidän esim. 10 vuoden kuluttua, voitko kuvitella teidät edelleen yhteen?
terv: nro 2
Olemme vain jumiutuneet tähän. Välillä menee oikein hyvin, ja olen erittäin kiintynyt häneen.. Vika ei ole vain hänessä, mutta ei vain minussakaan. Luottamusongelmat voivat olla jossain syvemmälläkin kuin hänestä johtuvissa syissä.
Sitten toisaalta taas olemme tosi erilaisia.. Olen miettinyt joskus mistä kaikesta jään paitsi jos olen hänen kanssaan ja silloin saan voimaa ajatella, että ero olisi oikea ratkaisu.
Mutta tiedättekö sen kirpaisun kun ajattelee sitä omaansa, johon on kaikesta huolimatta tosi kiintynyt, jonkun toisen kanssa? Ajattelen hänen ystäviään tutustumassa johonkin uuteen, ja he sanoisivat että hän on kivempi kuin minä olin. Nuo asiat kuristavat kurkkua ja saavat minut haluamaan parantaa tämän suhteen. Ja lisäksi, miehen hyvät puolet, joita rakastan.
En kestä epätietoisuutta, enkä yksinäisyyttä yhtään. Tuijottelen vain kelloa. Jos eroaisimme pelkään, että etenisin liian nopeasti johonkin suuntaan vain siksi koska en kestä ajatusta yksinäisyydestä.
Kamala ristiriitaolo koko ajan :(
ap
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 20:42"]
Ainiin, ja yritä mietiskellä mitä tekisit jos ette enää olisi yhdessä, Harrastaisitko, matkustelisitko, opiskelisitko? Ja missä näkisit teidän esim. 10 vuoden kuluttua, voitko kuvitella teidät edelleen yhteen?
terv: nro 2
[/quote]
Ok, kiitos tästä ajatuksesta.. Valitettavasti vastaus on, etten nauttisi yksin noista asioista mistään. Paitsi opiskelusta, jota jo nyt, tai oikeastaan osittain miehen ansiosta, voin tehdä.
Joskus haaveilen erilaisesta kumppanista, jonka kanssa voisin toteuttaa monia asioita eri tavoin, mutta ei mikään ole poissuljettua tämänkään kanssa.
10 vuoden kuluttua voisin kuvitella meidät yhdessä, mutta valitettavasti jos ei jokin iso asia muuttuisi, olisi ongelmatkin varmaan samat.. Ajoittain haaveilisin muusta. Nytkin jo mennyt monta vuotta näin.
ap
Älä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Kyse on sinusta. Oletko yhdessä miehen kanssa, joka välittää ja huolehtii sinusta ja arvostaa sinua? Jos et ole, niin mieti vaihtoehtoja. Sinun hyvinvointisi on tärkeintä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitäs mennä jonnekkin terapiaan tms. ja selvittää, mustä johtuu että et kestä olla yksin? Myös parisuhde-asioihin voisit saada apua.
Yhteisolon pitais olla hauskaa ja vaikkei aina niin oliskaan niin ei tuollainen kakaramainen kaytos sovi parisuhteeseen.
Nayttaa mies vain hakevan syita joiden nojalla paasee kavereiden kanssa baariin ja melkoisen raukkamaisella tavalla.. tosimies kysyisi rohkeasti, tai ehdottaisi "jos menisin tanaan kavereita tapaamaan niin tehtaisiinko huomenna jotain kivaa yhdessa?"
Onko teilla yhteisia harrastuksia, ajatuksia tai jotain mika pitaa teidat yhdessa? Jos ei ole ja yhdessa on kurjaa niin suosittelen eroamista ennen kuin siita tulee liian vaikeaa (lapset jne..).
Terveisin,
- eras mies joka bongasi taman vahingossa etsiessaan uunilohen paistamisajalle vahvistusta..
PS: hyvaa kesaa kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaako sinua ajatus siitä, että tänä iltana miehesi luultavasti työntyy johonkin ihanaan parikymppiseen ja saattaa löytää elämänsä rakkauden?
Kiitos ajatuksista :)
Meillä on kyllä monia asioita joita tykätään yhdessäkin tehdä.. Mutta sitten asiat menevät jotenkin pilalle jostain pikkuasiasta, joka paisuu.. tänäänkin sanoin, että jos mies olisi lähtenyt meidän kanssa ulos ja tapaamaan tuttavia, kuten pyysin, niin ei varmaan olisi ollut ongelmaa hänen lähdössään. Mutta kun koko päivä meni huonosti niin minäkin vielä riidan keskellä vastustin hänen lähtöään, jolloin sitten silti karkasi.. Vikaa on minussakin.
Hän arvostaa minua usein, mutta sitten hetkessä kaikki katoaa, mies ikään kuin menee ihan yli vihassaan ja unohtaa kaiken hyvän ja uhoaa ettei enää millään ole mitään väliä. Siksi juuri pelkään että tekee jotain peruuttamatonta, koska ei ymmärrä että ehkä taas huomenna tai ylihuomenna ajatteleekin toisin :(
Ja silit tämän kaiken keskellä.. ehkä se ero juuri olisikin oikea ratkaisu. Ehkä minua varten on vielä joku, jonka kanssa olemme toisillemme luodut. Näin tahtoisin ajatella..
Minuun iskee myös pelko ettenkö enää koskaan löydä ketään, mutta olen ihan markkinakelpoinen ja vielä hetken alle kolmekymppinen.. ehkä vielä olisi aikaa löytää joku jonka kanssa voisi tehdä kaikki ne asiat joista haaveilen. Emme ole naimisissakaan... enkä tiedä miten se tämän nykyisen kanssa etenisi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on sitoutumiskammoinen ja sinä läheisriippuvainen (seuraa oltava joka ilta, yksinvietetty rento viikonloppuilta mahdottomuus?). Ette sovi yhteen.
Kyllä myönnän olevani jollain tapaa läheisriippuvainen, ja silti osittain samaan aikaan niin epävarma suhteesta, että itsekin varmaan pelkäisin sitoutua. Mies sitoutuisi kyllä varmaan... ilman näitä "pimeitä hetkiä", jotka voivat pilata kaiken.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tunteiden mustavalkoisuus ja se, ettet luota, kuulostaa tutulta menneisyydestä. Epävakaan persoonallisuuden (borderline personality disorder. BPD) piirteitä ainakin.
Kannattaa katsoa asioita silmiin, nyt.
t. yksi, joka tuli aivan yhtäkkiä ja ennakkovaroituksetta jätetyksi rakastavasta, intohimoisesta ja läheisestä suhteesta
14, miten selvisit? Mikä oli vaikeinta?
Minulla on varmaan jotain ongelmia, jotka juurikin keskittyvät parisuhteeseen, muu elämä on melko ok. Yritän rauhottua ja keskittyä muuhun, mutta se on vaikeaa. Ajatukset heittelehtii siitä, että laitan jonkin viestin ja pyydän omaa osuuttani riidasta anteeksi siihen, etten enää haluakaan häntä lainkaan takaisin. Mutta koska tilanne on jo tuttu, tiedän että haluan hänet takaisin ja varmaan viimeistään huomenna soitan tai viestin ja kyselen että mitä on tehnyt ja missä.. Sitten mies on varmaan välinpitämätön ja vihainen vieläkin, ja sittne minä itken ja mies ehkä säälii ja tulee ja sitten palaa hetkessä normaaliksi.. tai sitten esitän välinpitämätöntä tai saan jostain voimaa hetken ja hän ei palaa moneen päivään. En varmaan edes ansaitse mitään, en vain tiedä miten tästä voi edetä..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurinpiirtein näin: oikultasein.wordpress.com
Hirveä angsti ja romahdus, ajattelin että kuolen siihen paikkaan. Meillä ei koskaan mennyt oikeastaan edes huonosti tai emme riidelleet, mutta toisaalta suhteessa oli mantiteteellistä välimatkaa ja kaikkea säätöä ulkopuolelta. Joka tapauksessa tunteet olivat isoja ja olin ihan riippuvainen (ja niin toinenkin oli). Puolessa vuodessa siirryimme tilanteesta "Olet ainoa hyvä asia elämässäni" tilanteeseen, jossa mies vain otti ja lähti, eikä aluksi suostunut edes puhumaan asiasta. J aolimme siis yhdessä vajaat neljä vuotta.
Nyt alan olla voiton puolella, kova ikävä on välillä vieläkin, sillä suhteessa oli paljon ainutlaatuista ja hyvää ja verrattoman ihanaa. Ja paljon toiveita ja unelmia, olisin oikeasti halunnut jakaa elämäni hänen kanssaan ja kuvittelin rakkautemme voittavan kaiken (joo, tiedetään).
Toisaalta hengitän nyt vapaammin, minulle itsellenikin on viimein tilaa ja etäältä tajuan, ettei suhde jossa joutuu pidättelemään henkeään, olemaan aina parhaimmillaan ja loputtomasti kannustamaan, tukemaan ja olemaan samaa mieltä ja jossa toisen tavoitteet ja tunteet ovat aina tärkeämpiä kuin minun, ehkä kuitenkaan ole se, mitä haluan. Silti erotessa tuntui, että mies on joka solussani, että koko olemukseni on kiinnittynyt häneen enkä koskaan voi selvitä.
Mutta mustavalkoisuus siis sisältää ison riskin: se, mikä on yhdellä hetkellä parasta, voi seuraavassa olla mitätöntä. "Sinä olet minulle voimavara, ilman sinua en jaksaisi." - "Sinusta on tullut taakka, jätän sinut." (Ja oma käytökseni ei ollut muuttunut tässä välissä.) Tähän piirteeseen kuuluu usein myös taipumus unohtaa, miltä tuntui vaikkapa muutama kuukausi aiemmin - vain vallalla olevalla tunteella on merkitystä. Tuntui ihan käsittämättömältä, ettei 3,5 vuotta rakkautta painanut mitään siinä kohdassa, kun toisesta ensimmäistä kertaa tuntui, että välimatka on liikaa.
Aloitin blogin vuodattaakseni ahdistustani (suorastaan hävettää tuo vellominen), ja on siellä ihan objektiivistakin pohdintaa. Tekee mieli sanoa, että juokse, tyttö, juokse, mutta lähteminen vaatii kyllä valtavasti voimia. Varsinkin jos on taipumusta lähesiriippuvuuteen, kuten minulla ainakin on.
Miksi olet tuommoisessa suhteessa missä pitää pelätä miehen iskevän suutuspäissään toisen tai ei ilmoittele itsestään useampaan päivään? Käy kaupassa hakemassa herkkuja ja istu sohvalle katsomaan leffaa. Älä petä itseäsi, sun täytyy selvittää missä teidän suhde menee. Ero voi tuntua kamalalta mutta joskus se on parempi.