Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saa perseen ylös, ulos ja pihalle?

Vierailija
28.08.2013 |

Moi.

 

Oon siis 16-vuotias juuri lukion aloittanut nuori ihminen. Lapsena olin aina pisin, ja minulle sanottiin, että on okei olla pullukampi, kuin muut. Kävi sitten niin, että muut kasvoi minut kiinni (ja ohikin), mutta mulla (ja ilmeisesti huoltajallani) jäi päähän se, että kun olen muutenkin isompi, niin on ok syödä muidenkin edestä.

 

Liikuntaa en ole ikinä harrastanut. Pienempänä kävin lasten liikunnan ihmemaissa tms. tapahtumissa. Pyöräilin kesäisin, kuten kaikki lapset, mutta ns. ylimääräistä liikuntaa en ole harrastanut.

 

Äitini kuoli, kun olin 5lk ja voisin sanoa, että siitä lihomiseni lähti. Kiusaamista oli päiväkodista aina yläasteelle saakka, minun koostani lähinnä.

Yösyöpön vikaakin minulla on. Aamulla eikä oikein lounaallakaan ole nälkä. Ja vaikka olisi, en kehtaa esimerkiksi koulussa syödä paljoa, koska hävettää. Se kostautuu sitten kotona ahmimisella.

 

Kaikki liikunta, jota harrastan on joko satunnaisesti lenkkeilyä (n. kerran kuussa, jos sitäkään), mutta koiran kanssa käyn joka päivä lenkeillä ja niistä kertyy n. 30-60min. Riippuen siitä, että onko minun vuoroni tai että onko kiire...
Kunnon liikuntakamppeet multa löytyy. On juoksuun/kävelyyn sopivat kengät ja vaatteet. Kuntosalikamppeetkin olisi, jos vain kehtaisi käydä siellä.

 

Suurin ongelmani on se, että minua hävettää. Hävettää olla oma itseni, olin sitten yksin kotona tai keskellä ihmisjoukkoa. Tämän vuoksi minulle on todella vaikeata mennä esim. kuntosalille tai lenkkipolulle. 
Tiedän, että se on typerää ajatella noin. Ei kukaan sinne kuntosalille tai lenkkipolulle tule minua tuijottelemaan. Silti ajattelen, että muut ajattelevat, että mitäs toikin läski tulee tänne. 
Kaverin kanssa olis varmaan helpompi mennä, mutta kun ei niitäkään nyt oikein satu olemaan. 

 

Toinen ongelma on se, että jos en nyt ja heti pysty juoksemaan sitä maratoonia, niin luovutan. Enkä oikein tiedä, että miten kaikki tämä pitäisi aloittaa.

 

Ehkäpä ruokavaliostakin jotain voisi sanoa...

 

Laitetaanpa vaikka tämän päivän ruuat

 

Aamupala - ei mitään

Lounas (n. kello 11) - ruisleipä (juusto, margariini) ja trippi

Välipala (n. kello 16:30) - nuudelit, croissantti, mehua lantranttuna mehuun

Päivällinen (n. kello 18:00) - pastaa tomaattikastikkeessa

"Iltapala" (n. klo 20:30) - nuudeleita

 

Hedelmiä ja vihanneksia syön melkein joka päivä. Ruoan teen yleensä minä (tarkoitan siis mikroruokaa ja eineksia tai esim. nuudeleita). Huoltajani (isoäitini) on kolmivuorotöissä, ja ostaa ns. helppoa ruokaa kotiin, jota minun ja siskoni on helppo valmistaa. Joskus hän saattaa tuoda kebabbia tai pizzaa, kun pääsee töistä klo 21.

 

Ja aina, jos pyydän, että tuo karkkia, sipsiä, limsaa tms. kotiin, niin hän tuo. Joskus tuo ilman, että pyytäisi.

 

En "kehtaisi" alkaa puhumaan mistään dieeteistä, tai pyytää häntä tuomaan terveellisempää ruokaa kotiin.. :/ Hävettää..

 

Mittoja vielä selkeyttämään tilannetta

 

Paino: 78-82kg (heittelee noiden välillä)

Pituus: 168cm

Ja se ikä tosiaankin 16 vuotta.

 

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
28.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on tosi ravintoköyhä ruokavalio, jossa ei ole oikeastaan yhtään proteiinia. No, sehän aiheuttaa nälkää ja ahmimista. Ruokavalio kuntoon, se on isoin osa painonhallintaa! En tiedä kuka teillä käy kaupassa, mutta nuudelit ja croissantit pois, tilalle oikeaa ruokaa. Kalaa, broileria, naudanlihaa... Hyvä että kuitenkin syöt kasviksia! Esim. tonnikala/kana/fetasalaatti on helppo tehdä, kun salaatti uppoaa. :)

 

Voisitko käydä terkan kanssa juttelemassa ruokavaliostasi? Voisit vaikka pyytää häneltä jotain esitteitä, jotka näyttäisit mummollesi.

 

Vierailija
2/10 |
28.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä sanoisin että kaiken a ja o on se, että tekee jotain liikuntaa mistä tykkää. Salillakin on vaikka minkä kokoista ja se on mulle harrastus numero yksi. Olen itse aikanaan parikymppisenä laihduttanut koosta 44 kokoon 36, nyttemmin olen koon 38 paikkeilla. Kannattaisi kirjautua vaikka Kiloklubiin, sieltä saisit vähän vinkkiä syömisiin ja vertaistukea ja on vielä ilmainenkin. Sinne kun kirjaa sapuskat niin näkee itse ihan selvästi missä menee metsään. Ja kaikki liikunta on hyvästä, alota vaikka pidentämällä kävelylenkkejä, talvella voi hiihtää, käy uimassa, salilla, jumpissa jne. Oma laji löytyy sieltä joukosta kyllä.

 

Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
28.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.08.2013 klo 21:31"]

Sulla on tosi ravintoköyhä ruokavalio, jossa ei ole oikeastaan yhtään proteiinia. No, sehän aiheuttaa nälkää ja ahmimista. Ruokavalio kuntoon, se on isoin osa painonhallintaa! En tiedä kuka teillä käy kaupassa, mutta nuudelit ja croissantit pois, tilalle oikeaa ruokaa. Kalaa, broileria, naudanlihaa... Hyvä että kuitenkin syöt kasviksia! Esim. tonnikala/kana/fetasalaatti on helppo tehdä, kun salaatti uppoaa. :)

 

Voisitko käydä terkan kanssa juttelemassa ruokavaliostasi? Voisit vaikka pyytää häneltä jotain esitteitä, jotka näyttäisit mummollesi.

 

[/quote]

 

Kalaa en voi syödä, ja jos kotona kokataan ruuaksi esim. kanaa se on jotain kaupan kamalaa valmiiksi marinoitua. :/ Ja lisukkeena tietenkin, noh, mitäs muutakaan kuin ranskalaisia.

 

Kiitos kuitenkin sinulle. Terkan tarkastus tässä edessä, että jos vaikka uskaltais ottaa puheeksi. Ysiluokan tarkastuksessa sanoi, että kun painoa oli tullut se +11kg niin, että jos samaa tahtia jatkuu, niin ei hyvin käy.

 

Vierailija
4/10 |
28.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alotetaan siitä, että syöt tosi väärin, persekin voi pysyä penkissä, jos syöt fiksummin... Mutta eipä sillä, liikunta on jees, jos mistään tykkäät, aloita siitä,

 

Ja syö fiksummin!

Vierailija
5/10 |
28.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruokavaliossasi löytyy korjattavaa.

Mutta yksi hyvä vinkki siihen, miten saa itsensä lenkille minulta löytyy...

Hanki koira! On ihan pakko lähteä ulos. Ei auta tekosyyt, vaikka räntää tulisi vaakatasossa:) Monesti väsyttää ja sitä ajattelee käyvänsä vain ihan pienen koiran kusetuskierroksen, mutta huomaakin tehneensä reilun tunnin lenkin.

Olen itse elänyt elämästäni ilman koiraa kolme vuotta ja silloin minustakin alkoi kehittyä huomaamattani sohvaperuna. Lenkkeily on super paljon hauskempaa koiran kanssa, kuin ilman sitä.

Vierailija
6/10 |
29.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on koira.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
29.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän toi paino nyt kovin paha ole, ehdin jo viestiäsi lukiessa luulla että painat 150kg.

 

Olet niin nuori, että saat ylimääräiset kilot tiputettua tosi nopsaan oikeanlaisella ruokavaliolla. Kroppa palautuu myös ihan erilailla kuin vanhemmalla ihmisellä, ei jää roikkuvaa ihoa. Ja olet jo niin vanha, että osaat itsekin laittaa terveellistä ruokaa.

 

Tsemppiä! Aloita nyt ja ensi kesänä kuljet rannalla biksuissa :)

Vierailija
8/10 |
29.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen sitä mieltä, että ensimmäiseksi pitäisi saada muutos ruoka-asiaan. Liikunta on hyvä lisä, mutta korjaa yksi asia kerrallaan, muuten tulee liian iso urakka.
Jos lähtisit siitä, että syöt vain ruoka-aikoina ja sopivan kokoisia annoksia. Jos pystyt vaikuttamaan asiaan, niin huolehdi, ettei kotiin osteta mitään turhia mössöjä vaan tavallista, terveellistä ruokaa.

Älä ole itsellesi liian ankara. Olet ihan ok tyyppi sellaisena kuin olet. Paino on terveyden kannalta tärkeä asia, mutta ei määrittele sinun arvoasi ihmisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
29.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just nyt on hyvä aika mennä kuntosalille, kun siellä on kaikki muutkin pulskat hävittämässä kesäkilojaan. Luuletko että siellä on vain laihoja malleja,  ei todellakaan!

Miksi annat mummosi hoitaa kaupassakäynnin? Ettekö voi käydä vaikka yhdessä, niin voit antaa hänelle vinkkiä mitä haluaisit syödä niiden leipien ja croissanttien tilalla. Pakkanen täyteen erilaisia vihannessekoituksia, niin aina on mistä ottaa.

Eikö nykyään ole kouluissa kotitaloutta, missä oppisi edes vähän ruuanlaittoa? Helppo olisi valmistaa wokkeja, keittoja, salaatteja yms. Joku kokkauskurssi voisi olla hyvä harrastus. Mummokin olisi varmasti iloinen jos kotona odottaisi lämmin ruoka töistä tultua jonkun einesvalmisteen sijaan.

 

Tee koiran kanssa pitkiä lenkkejä, tutustukaa uusiin maastoihin ja menkää välillä tosi reippaasti pelkän laahustamisen sijaan.

Kansanopiston jumpissa käy kaikennäköistä ja ikäistä porukkaa. Siellä olisi matala kynnys aloittaa säännöllinen liikunta, eikä maksa kovin paljon.

Vierailija
10/10 |
29.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän neljä