Hävetti kaupassa vauvanruokien kanssa
Kävin tänään kaupassa ja ajattelin samalla ostaa muutamia valmiita piltti, bona yms. vauvanruokia. Huomasin, että siellä oli muutamia ruokia, joita harvoin itse valmistamme kotona, joten otin sellaisiakin. Lopulta purkkeja oli jo aika paljon. Minua hävetti seistä siinä ruokaosastolla tutkimassa ja valitsemassa purkkeja. Hävetti myös kassalla, kun takanani tuli toinen nainen vaunujen kanssa. Ajattelin, että kaikki ajattelevat minun olevan huono äiti. Oikeasti syötän vauvallemme, 7kk, kotiruokaa useimmiten. Reissussa piltit on käteviä ja jos kotiin ei ole tullut ostettua maustamatonta lihaa. Tai perunat on loppu tms. Teki kaupassa mieli sanoa kaikille ketkä katsoivat, että oikeasti meillä syödään ihan hyvin. Tunnenko turhaan syyllisyyttä? Olenko ainoa, joka ajattelee, että purkkiruoka olisi jotenkin huonompaa? Ainakin jos minä sitä ostan. Miten pääsisin yli tunteesta, että olen huono äiti, kun välillä tarjoan muutakin kuin itsetehtyä ruokaa?
Kommentit (27)
Minuakin aluksi ahdisti purkkiruoat - en tiedä mikä niissä, varmaan se kun ei ole tuoretta, tai siis ajatus Kuukausia siellä purkissa lilluneesta lihasta ellotti ihan hirveästi. Sitten aloimme reissata kesän aikana aika paljon, ja näillä reissuilla sai sitten vauva purkkiruokaa. Minulla kesti tosi kauan valita "sopiva" niiden purnukoiden joukosta aluksi :D. Mutta siis se ajatus auttoi että monet antavat pelkkää purkkiruokaa eikä siitä ole mitään haittaa :) joten ei pidä tuntea syyllisyyttä, jos joskus meilläkin annetaan siis :)
Minuakin aluksi ahdisti purkkiruoat - en tiedä mikä niissä, varmaan se kun ei ole tuoretta, tai siis ajatus Kuukausia siellä purkissa lilluneesta lihasta ellotti ihan hirveästi. Sitten aloimme reissata kesän aikana aika paljon, ja näillä reissuilla sai sitten vauva purkkiruokaa. Minulla kesti tosi kauan valita "sopiva" niiden purnukoiden joukosta aluksi :D. Mutta siis se ajatus auttoi että monet antavat pelkkää purkkiruokaa eikä siitä ole mitään haittaa :) joten ei pidä tuntea syyllisyyttä, jos joskus meilläkin annetaan siis :)
Ymmärrän ap! Mua hävettää ostaa reissuille vauvan vaippoja ja tekisi mieli selitellä kaupassa muille että tavallisesti meillä on kestoja. Arvaas mitä? Ketään ei oikeasti kiinnosta,mitä ostat.
Mua välillä vähän "nolottaa" ostaa niitä hedelmäsoseita ja olutta samalla reissulla... Eikä mulla ole edes vauvaa...
Minua ahdistaa niin hirrrrveesti se, että kaikki tietävät isäni ja äitini harrastaneen seksiä kun näkevät minut!
Olisiko vertaistukiryhmää jossain?
Nimim: Nyt kaipaan jaxuhaleja.
No mutta mua hävettää ostaa vessapaperia ja ikää 41v!!!
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 14:53"]
Minua ahdistaa niin hirrrrveesti se, että kaikki tietävät isäni ja äitini harrastaneen seksiä kun näkevät minut!
Olisiko vertaistukiryhmää jossain?
Nimim: Nyt kaipaan jaxuhaleja.
[/quote]
Voi, mä ymmärrän ihan täysin! Mullon sama ongelma, voin liikkua vain öisin kun muut ei näe. Hävettää niin paljon, etten voi katsoa edes peiliin enkä kehtaa mennä itseni kans saunaan*voimahalit*
hahaa, mutta minäpä ruokin kaksoseni 1-vuotiaaksi asti kokonaan kaupan ruuilla, eli korvikkeella ja niillä purkkiruuilla. Arvaa, paljonko mulla oli niitä kärryssä, kun kerran viikossa hain satsin lähimarketista. Eikä nolottanut yhtään! En muutenkaan nolostele omia valintojani, jotka eivät muille kuulu.
Jaa, ei mua oo vaan nolottanut koskaan ja meillä molemmat ovat pääsääntöisesti saaneet purkkimuonaa (laiskat vanhemmat....). Ja vaippoinakin aina kertiksiä....niin ja äidinkorvikkeeseenkin ovat lapset joutuneet tyytymään.
maalaa kyltti puseron selkämykseen: "Siis oikeesti hei, minä kyllä valmistan lapselleni kotiruokaa. Ostoskärryn tuotteet on mt-ongelmaosen naapurin lapsille."
tiedän tunteen :) mulle kerran kommentoitiinkin kassajonossa, että taitaa vauva syödä paljon purkkiruokaa, kun ostoskori oli täynnä purkkeja... vauva pääsääntöisesti söi itsetehtyä ruokaa, mutta olin ostamassa koko kesän ajaksi purkkiruokia mukaan otettavaksi, tehtiin paljon päivretkiä ja oltiin mökillä, jossa ei aina ollut mahdollista tehdä helposti vauvalle omaa ruokaa. Joten purkkeja oli aika läjä :)
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 14:57"]
hahaa, mutta minäpä ruokin kaksoseni 1-vuotiaaksi asti kokonaan kaupan ruuilla, eli korvikkeella ja niillä purkkiruuilla. Arvaa, paljonko mulla oli niitä kärryssä, kun kerran viikossa hain satsin lähimarketista. Eikä nolottanut yhtään! En muutenkaan nolostele omia valintojani, jotka eivät muille kuulu.
[/quote]
no minua ei ainakaan häirinnyt purkkiruokien ostamisessa mikään nolostus-aspekti tai se että joku muka näkisi ja tuomitsisi, vaan se, että se ei ihan järjelläkään ajateltuna voi olla yhtä hyvää kuin tuore ruoka. Enhän minä itsekään syö monta kuukautta purkissa lillunutta ruokaa. -kolmonen
Mua nolottaa ostaa kuukautissuojia ja ikää 38. Siksi käytänkin suojien sijaan ties mitä vessapaperivirityksiä. Ap, et ole oudon nolotuksesi kanssa siis yksin.
Nolottaa kyllä jos ostaa ison kasan. Jos ostaa vain muutaman, se menee poikkeustilanteen piikkiin. Mutta ihan oikeasti kummeksun ihmisiä, jotka antavat vain ja ainoastaan purkkiruokaa. Imetyksestä kyllä vouhkataan ja halveksutaan kun joku antaa korviketta, se kun ei ole vauvan parhaaksi. Sitten samat äidit ei kuitenkaan jaksa itse tehdä tuoretta ruokaa pidemmän päälle, vaan antaa niitä vauvan eineksiä surutta. Kumma kun ei enää se paras mahdollinen kiinnosta kun pitäisikin itse tehdä...
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 14:59"]
maalaa kyltti puseron selkämykseen: "Siis oikeesti hei, minä kyllä valmistan lapselleni kotiruokaa. Ostoskärryn tuotteet on mt-ongelmaosen naapurin lapsille."
[/quote]
Mä teetän itselleni tuollaisen t-paidan. Ja myös yhden, jossa lukee: "Nämä vaipat tulevat ripuliin sairastuneen vauvalle tilapäiskäyttöön - muuten meillä toki kestoillaan!" Ja vielä tämän laitan esikoisen kanssa liikkeellä ollessani: "Tuo tuossa --> ei ole toyboyni vaan poikani!"
Tekstipaidoista pelastus!
Ja sitten vielä ihmetellään ja vihataan kun ei suomalainen "perusnainen" kelpaa. Mitä ihmettä te pelkäätte ja häpeätte? Oletteko te paperista ja sokerista kaikki?
Siis ajatukseni olikin se, että minua hävetti niitä ostaa, koska eivät ole yhtä "hyviä" kuin itse tehty. Kukaan muu ei varmasti ajatellut ostoksistani mitään vaan itse luulin ja kuvittelin että nyt muut tuomitsevat minut..
Ps. Käytetään kestoja kotona ja kertsejä reissuissa, niitä ei nolota ostaa.
ap
Muakin hävetti. Mulla oli hyvä tarkoitus tehdä itse kaikki ruuat ja pakastella nättejä sosekuutioita. Mutta toi meidän vauva oli supernirso ja mikään ruoka ei kelvannut, niin pikkuhiljaa valuin täysin einesmössöihin. Ne oli niin helppoja, ja ajattelin, että se nyt on yks ja sama syökö sen ruokalusikallisen sitä vai tätä. Omatuntoani lievitin ostamalla hippiä ja semperiä, eli siis luomua. Ja niitä varten piti mennä cittariin, jossa ei muuten niin käy, niin kasat oli sen mukaiset.. Sitten vuoden ikäisenä alkoi yhtäkkiä ruoka maittaa ja onkin syönyt siitä lähin samaa ruokaa kuin vanhempansakin. Nyt ostan vaan reissussa pilttejä ja ihan hyvällä omatunnolla.
Minnuu ei ainakaan oo hävettänyt ostaa kasaa soseita kaupasta, vaikka olen lapseton :D Aivan normaaliahan niitä on ostaa, sama kuin kaikkea muutakin. Jos jotain häiritsee, se on sen häpeä. Enkä pahemmin ole kummastellut muidenkaan ostoksia, vaikka välillä on joku mies yksisteen ostanut laatikollisen korvikemaitoa, tuli vain mieleen että hyvä kun ostaa lapselleen sapuskaa :)
Muakin hävettää ostaa vauvanruokaa, vaippoja, lastenvaatteita enkä ikinä esiinny lasteni kanssa koska hävettää ihan hirveesti. Meinaan, jos kaikki huomaa että mulla on lapsia
niin nehän myös tietää että olen tehnyt "SITÄ".