Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli koiran lopettamisesta
30.07.2013 |
Jouduimme lopettamaan aran koiramme agressiivisuuden vuoksi muutama kuukausi sitten. Koira oli omille ihmisilleen todella ihana, mutta suojeli meitä liikaa ja puri muutaman kerran eri ihmisiä. Lopettamispäätös tehtiin yllättävän ja melko pahan puremisen jälkeen. En pääse itse yli tästä. Itku tulee päivittäin monta kertaa, valtavasti hyviä muistoja ja vaikkakin oli agressiivinen koira oli tosi rakas ja sitä on valtava ikävä. Koira oli minulle kuin lapsi, olin hoitanut sitä pennusta saakka. Paljon mietin myös mýitä tein väärin kun en saanut koirasta yhteiskuntakelvollista. Olin kuiten kokenut koirien kanssa, yli 30 vuotta minulla on ollut koira. Miten olette päässeet surusta yli? En kaipaa hyvä kun lopetit viestejä vaan tukea surun selättämiseen.
Kommentit (21)
Ei siihen auta kuin aika. Ajan mittaan surut ja itkut hellittävät ja ne muuttuvat muistoiksi.
Meidän koiravanhus jouduttiin lopettamaan 3 v sitten sairauden takia.
Mulla on sitä ikävä vieläkin, lähes päivittäin, mutta en enää sillätavoin sure.
Jäljellä on paljon hyviä muistoja, valokuvat ja ukkelin kaulapanta .
No hitto, nyt mua kyllä alkaa itkettää :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos lohdutuksesta ja anteeksi kirjoitusvirheet, kirjoitin niin tunteella. Näinhän se on, aika helpottaa, tunnen vain itseni niin petturiksi ja halpamaiseksi ihmiseksi, kun koira luottavaisena ja iloisena meni kanssani eläinlääkärille lopetuspiikille.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 18:24"]
Kiitos lohdutuksesta ja anteeksi kirjoitusvirheet, kirjoitin niin tunteella. Näinhän se on, aika helpottaa, tunnen vain itseni niin petturiksi ja halpamaiseksi ihmiseksi, kun koira luottavaisena ja iloisena meni kanssani eläinlääkärille lopetuspiikille.
[/quote]
Näin meilläkin, koira tuli luottavaisena mukaan eläinlääkärille, hyvä niin. Se vasta olisikin ollut kamalaa jos sen olisi joutunut raahaamaan sinne väkisin.
Mä lohduttaudun myös sillä, että koiralla oli mukana omat rakkaat ihmiset, kun se nukahti viimeisen kerran. Se kävi nopeasti, eikä koira kärsinyt yhtään. Nukahti vaan rauhallisesti.
T. 3
Muakin alkoi itkettämään kun luin tätä ketjua.. koiran menettäminen on raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan sureminen auttaa.Itke kun itkettää.Minulla ei tosin ollut koiraa vaan kissa.Jouduin viemään sen lopettavaksi sairauden vuoksi viime syksynä.Seuranani se oli ollut 20v.Ihan päivittäin se on vieläkin mielessä.Nyt surua on tullut " korjaamaan" uusi kissanpentu.Toivon sinulle ja perheellesi jaksamista ja iso hali.Ehkä jonakin päivänä sinäkin pystyt hankkimaan " sydämmenkorjaajan" niin, että surusi helpottuu.
Lemmikin menettäminen on raskasta jo ilman tuota mainitsemaasi "lisämaustetta". Mutta niinkuin muutkin ovat sanoneet, vain aika auttaa. Itket kun itkettää, ja vähitellen myös nuo petturuustunteet katoavat. Huh, itse olen niin huono luopumaan ja olen itkenyt silmät päästäni koiran ja kissan takia. En vain yhtä iltaa, vaan useamman kuukauden ajan. Voimia sulle, suru ottaa aikansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille, olette ihania!! Lohduttavaa, että muutkin surevat paljon. Halauksin, ap
Otan osaa, ap. Minäkin kokenut koiraihminen, mutta nyt kotona on vaikea tapaus, erilainen kuin koskaan aiemmin. Ihana, suloinen, fiksukin. Mutta myös arvaamaton ja yltiönopea reaktioissaan. En tiedä, saanko siitä yhteiskuntakelpoista vai päädytäänkö lopulta lopettamiseen. En kylläkään tiedä miten kestän jos siihen päädytään.
Mutta lohdutukseksi sanoisin, että surussa auttaa vain sureminen. Edellistä koiravanhusta surin tosi pitkään, mutta kyllä se sitten helpottaa. Nyt en enää sure, olen vain iloinen, että meillä on ollut niin mukava koira. Toki on helpompaa luopua vanhasta ja sairaasta, kuin yhteisuntakevlottomasta rakkaasta koirasta. Ja kuule, myös uuden pennun ottaminen auttaa sittenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kiitos lohdutuksesta. Vanhasta koirasta luopuminen on myös koettu. Tämä arka koira oli se surun lohduttaja ja mäin kävi. Neljän vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, meillä on takana ihan samanlainen tarina, joten tiedän mistä puhut. Otan osaa ja toivon voimia! Meillä traagisista tapahtumista on puolitoista vuotta ja edelleen välillä tulee todella raskaita hetkiä, jolloin miehen kanssa vollotamme silmämme punaisiksi. Aika kuitenkin helpottaa ja surun hetkiä näyttää tulevan harvemmin ja harvemmin. Ensimmäiset kuukaudet olivat raskaita ja itku oli päivittäistä. Elämä kuitenkin jatkuu ja päätimme ottaa uuden pennun, mikä toi elämäämme väkisinkin uutta iloa ja valoa.
Koiraa on edelleen tajuton ikävä, mutta sen kanssa kyllä pärjää. Kannattaa itkeä niin paljon kuin itkettää. Se auttaa.
Toivon sinulle jaksamista ja lähetän haleja. ♥
Olen saanut teiltä tosi paljon. Tuhannet kiitokset tuestanne. En olisi uskonut, että täällä on näin paljon upeita ja sydämellisiä ihmisiä. Olen itkenyt viestejä lukiessani, välillä on pitänyt mennä vessaan pyyhkimään kyyneleet mieheltä salassa.. hän kun on päässyt vähän paremmin yli ja en halua häntä rasittaa ainaisilla kyynelilläni. Kiitos ja iso hali. Toivoa on olemassa. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa koiravanhusta on ikävä joka päivä. Aina kun näen saman rodun edustajan saman värisenä, pulssi nousee ja itku meinaa tulla. Mulle tulee kuitenkin silloin myös hyvä olo kun mietin kuinka hyvän elämän meidän koira sai elää ja kuinka paljon sitä rakastettiin - puhumattakaan siitä, kuinka se rakasti omia perheenjäseniään. Me olimme hänen kanssaan viimeisellä hetkellä ja minä sain kunnian syleillä häntä. En vaihtaisi mihinkään niitä muistoja, jotka mulla on mun parhaasta kaverista. Kun aika koittaa uudelle koiralle, aion pitää mielessäni vanhan ystäväni ja käyttää niitä oppeja, jotka hän minulle opetti. :)
Kyllä minullakin meni monia kuukausia äärettömän rakkaan, suht nuoren mutta sairaan koiran lopettamisen jälkeen siihen suremiseen, ihan samoilla oireilla mitä sinulla on. Alkuun asiaa ei unohtanut hetkeksikään, ja vähitellen sitten tuli niitä hetkiä että huomasi pystyvänsä keskittymään muuhunkin. Ja varmasti asiaa pahentaa se, että olet joutunut luopumaan koirasta tavallaan kesken kaiken, kun sillä olisi ollut vielä elämää ja terveyttäkin jäljellä ilman tuota aggreongelma. Mutta olet tehnyt oikean päätöksen, ja koira itse ei siitä enää mitään tiedä eikä kärsi.
Itsellä tänään edessä uurnan haku, tämän koiran lopetus oli edellistä helpompi (vaikka vaikeaahan se aina on!) koska koira oli jo iäkäs ja sairas. Mutta vaikeita paikkoja nämä on, ole armollinen itsellesi. Voimia toipumiseen!
Minusta tuo kynttilän polttaminen koiran muistolle on kaunista, ei missään tapauksessa typerää. Koira on perheenjäsen ja sitä on oikeus surra. Ei kukaan voi sanoa mikä on oikea kohde surutyölle ja mikä ei. Voimia kaikille koiransa menettäneille.
Harvoin koiran käytöshäiriöt johtuvat koirasta itsestään, vaan hihnan toisesta päästä. Valitettavasti.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 14:57"]
Harvoin koiran käytöshäiriöt johtuvat koirasta itsestään, vaan hihnan toisesta päästä. Valitettavasti.
[/quote]
Mikä olikaan tarkoituksesi, kun halusit jakaa tämän tiedon juuri tässä ketjussa?
Voin kertoa, että kyllä ollaan vietetty unettomia öitä ja itketty ja syyllistetty itseämme siitä, että koira puri. Mietitty ja kelattu ja vatvottu sitä, mikä meni pieleen ja mitä teimme väärin ja mitä olisimme voineet tehdä toisin. Kiitos vielä kerran, että kävit muistuttamassa. t. yksi ketjuun aiemmin kirjoittaneista
Täällä on ollut uskomattoman hienoja ihmisiä lohduttamassa. Kiitos teille ja voimia myös muille surutyöhön. Emme selkeästikään ole yksi.
17. Uurnan hakeminen on varmasti kova paikka. Itse en siihen pystynyt, otimme joukkotuhkauksen.
t. Ap
Suru ottaa aikansa, ei sille mitään voi. Kestää helposti vuodenkin, ettei enää kuule koiran tassujen rapinaa tai unissaan kuvittele kuulevansa, kuinka koira tuhisee sängyn vieressä.
Vuoden päästä jo helpottaa, kun olet saanut rakennettua uusia rutiineja, ja todennäköisestihän sulla on jo uusi koirakin siinä vaiheessa katsottuna. Kyllä se siitä. :)