Koiraharrastukset näyttävät olevan kovin ryppyotsaista touhua

Totta, siksi minullakin loppui koiran kanssa harrastaminen, kun ei jaksettu koirani kanssa ottaa hommaa niin vakavasti. Ollaan sitten keskenämme omassa pihassa harrastettu temppuilua ja makupalojen etsintää, mutta ei se sama ole kuin joku kiva porukka. 

Näinhän se vähän on. Mm. agility ja toko on nykyään ihan vakavaa urheilua ja niissä kilpailevat panostavat lajeihinsa tosissaan, treenaavat useita kertoja viikossa ja monesti vielä usean koiran kanssa. Hommataan ammattivalmentajia, käydään leireillä, kansainvälisissä kisoissa ym. Kilparyhmiin ei pääse hupiharrastajat ja hupiharrastajille taas ei riitä innokkaita vetäjiä eikä treeniaikoja/-paikkoja. Sama pätee tietysti lähes kaikkiin harrastuksiin nykypäivänä. Ei ole lapsenkaan mahdollista käydä esim. pelaamassa futista kerran viikossa ja sählyä kerran viikossa huvikseen, kyllä treenit on vähintään sen 2-3 krt/viikko ja turnaukset/pelit päälle. Tai soittaa musiikkia omaksi ilokseen - kyllä kuuluu treenata kunnianhimoisesti tunti-pari päivässä, käydä tunneilla, teoriatunneilla, orkesteriharjoituksissa jne. , niinkuin nyt olisi tavoitteena ammattimuusikon ura tai mikään musiikin tutkinto. Jostain syystä näin vaan on. Kivasta ajankulusta tulee päämäärätietoinen vakavahenkinen mitaleihin tai tutkintoon johtava suoritus.

Luulisi, että edes rahalla saa mitä haluaa eli treenikerran kerran viikossa. Mutta seurat toimivat pääosin vapaaehtoispohjalta ja ketään tosiharrastajaa/-kilpailijaa ei kiinnosta kuluttaa aikaansa näihin kertaviikkoisiin hupiharrastajiin. Ehkä tässä olisi kuitenkin seuroillekin tulomahdollisuus: voisi ostaa sen määrän perustreenejä kuin haluaa. Tietyissä yksityisissä seuroissa tämä onkin mahdollista.

Tämä on tavallaan totta. Agilityn taso on lajina Suomessa kova, ja sitä harrastavat kilpailijat panostaa koiriinsa ja omien taitojensa kehittämiseen. Mä en ole sieltä intohimoisimmasta päästä, mutta kyllä mulla tavoitteet on ja suunnitelmat niiden toteuttamiseen. Treenaan tosin keskimäärin joka toinen viikko, enkä missään ohjatussa ryhmässä, vaan suunnittelen itse treenit. Rehellisesti on sanottava, että mulla ois agilitykouluttajana annettavaa mutta ei mulla ole kiinnostusta kouluttaa huvin vuoksi harjottelevia koirakoita. En ole muuten mitenkään kilpailuhenkinen ja kaikkea muuta harrastan huvin vuoksi, mutta koiria en viitsisi pelkän huvin vuoksi harrastelun takia alkaa opettaa. En omia enkä varsinkaan muiden. 

Tuo on kyllä totta. Etenkään isommilla paikkakunnilla ei pääse harjoituksiin kuin ne joilla suuret tavoitteet koska halukkaita olisi niin paljon.

Täällä meillä pikku kunnassa pääsevät kaikki halukkaat. Tosin näillä hupiharrastajilla tuntuu olevan se ajatus että tullaan silloin kun sattuu viitsimään eikä ilmoiteta jos ei pääse. Sitä paitsi kyllä hupiharrastajanakin voi ottaa tavoitteita. Kouluttajana tuntuu ikävältä kun samoja juttuja jankataan kuukaudesta toiseen kun käydään niin harvoin ettei koira edisty. Ohjaajallekin varmasti jää tylsä tunne kun ei päästä radanpätkää koskaan kunnolla tekemään kun koira ei osaa. Ihan perusluoksetulo on usein näillä kateissa.

Minulla siis ekan koiran kanssa semmoista mukavaa menoa ja tavoitteet hiukan aina nousivat kerrastaan. Suurin tavoite oli kolmosiin nousu ja sinne on nyt päästy. Sen kanssa ei harjotella mitään hirmu ohjauskuvioita vaan ihan huviksi juoksennellaan. Koiran tavoite saavutettu 7v iässä pari vuotta sitten.

TOisella ollut hu0mattavasti tavoitteellisempaa ja tulee olemaankin..siinä koirassa potentiaalia. Koira 4v ja nyt kolmosissa.

NUorin 3v ja semmoinen tytönhupakko että ihan vaan huvikseen opettelen nyt sille esteitä eli otan vanhemman harkkoihin mukaan jotain tekemään. Nyt vasta putki, este ja puomi menty. Tavoitteena ehkä joskus möllit ja ykköset.

Täällä ainakin on sekä agilityseuroja (joihin pääseminen on haastavampaa -> tosikkomaista treenausta ja tavoitteita) mutta myös koirakouluja, jotka järjestävät ihan agilityn alkeista kursseja kehittyneemmillekkin, eikä sielä meno kyllä ole totista!