Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi kehitysvammaiselta vaaditaan enemmän kuin ei-kehitysvammaiselta?

Vierailija
25.08.2013 |

Muistan, kun kerran tunsin yhen 25-26v ikäisen ihmisen, jolla oli semmoinen mielipide ja luulo, että jos ihmisellä on Downin syndrooma, niin silloin muka pääsee töihin tuosta vaan, kun "Downit on niin kaikille ystävällisiä.". Niin ne ovat, mutta minä olen itse omin silmin nähnyt ja kuullut downeilta itseltään, että kun he ovat kysyneet töihin kauppaan tai päiväkotiin, niin heille on suoraan sanottu:"Emme ota vammaisia töihin." ja Down-henkilöt on antaneet muitten tehtäväksi kysyä heille työtä. Siis ammattilaisten tehtäväksi. Downit kykenevät tekemään töitä ainakin ohjatusti ja he tulevat toimeen ihmisten kanssa ja ovat ystävällisiä, se on ihan totta. Mutta yhteiskunnan ja ihmisten asenteet heitä kohtaan ovat huonoja. Tämä ei ole niitten Downien syy, että asenteet heitä kohtaan on huonoja vaan niitten syrjijöitten itsensä syy. Ainakin tällä paikkakunnalla on hyvin pitkälti niin, että Downeja ei ole tavallisissa työpaikoissa kovinkaan paljon vaan pääsääntöisesti toimintakeskuksissa. Muilla paikkakunnilla ja ulkomailla myös Down-ihmisiä on enemmän tavallisissa työpaikoissa. Ihmettelen miksi eräs terveydenhuoltoalan ammattilainen on voinut heittää niin huolettomasti ilmoille noin lapsellisen ja paikkaansa pitämättömän kommentin? Toki ihannetila olisi, että Downit työskentelisivät tavallisilla työpaikoilla ja sitä minäkin toivon, mutta on ihmisiä jotka on niin asennevammaisia etteivät suostu ottamaan vammaisia töihin ja sanovat sen suoraan vammaiselle itselleenkin myös.



Toinen aika typerä kommentti ja asenne on se, että kun vaikka kaksi nuorta Down-miestä tappelevat samasta tyttöystävästä, niin tuo sama terveydenhuollon ammattilainen noin kaksi vuotta sitten sanoi, että hän sanoo niille Downeille: "Te olette aikuisia jo eikä aikuiset tappele enää tyttöystävistä." Minusta tuo on liikaa vaadittu kehitysvammaisilta. Se, että sekä ilo että myös kiukku ilmenee voimakkaasti, kuuluu Downin syndrooma taudinkuvaan ja vammaisen henkilön kohdalla aikuisuutta on vaikea määritellä eikä kaikilta osin varsinkaan miespuoliset downit edes saavuta kaikilta osin samaa aikuisuuden tasoa kuin terveet miehet. Yleensä viimeistään armeija tekee pojista miehiä, mutta Down-pojat eivät armeijaan pääse eli heillä ei ole tuota aikuistamiskoulua niinkuin muilla miehillä on. Minä olen tämänkin itse nähnyt omin silmin, että tuota vanhemmatkin Downit ja naispuolisetkin saattavat kiukutella, kerjätä huomiota ja tapella kavereistaankin jo. Vaikka ovatkin aikuisia. Mutta ei ole oikein heille suoraan sanoa sitä että "oletpa lapsellinen" vaan on ymmärrettävä että voimakkaat tunteet kuuluu siihen sairauteen. Toki heiltäkin pitää odottaa hyvää käytöstä, mutta asioista kannattaa mieluiten puhua ryhmän kanssa yleisellä tasolla jos downeja kuuluu ryhmään, jossa tuollaista käytöstä ilmenee. Minusta ei tarvitse liikaa vaatia heiltä samaa kuin muilta, koska ihmiset ymmärtää sen että jos Down joskus käyttäytyy poikkeavasti, se kuuluu siihen sairauteen ja on heille normaalia. Kun minäkään en aina kykene täysin hallitsemaan voimakkaita tunteitani niin miksi vaatia joltakin Downilta enemmän kuin minulta kun Down käsittääkseni on minua vaikeammin vammainen? Eikä minultakaan aina vaadita täydellistä aikuisen käytöstä kun ymmärretään että minä en siihen kykene kaikissa tilanteissa.

 

 

 

Olen huomannut olevan hyvinkin tavallista, että niissä käytöspiirteissä jotka minun kohdalla ilman muuta hyväksytään ja jotka on minulle ok ja joihin suhtaudutaan minun kohdalla jopa huumorilla, niin jos kehitysvammaiset toimii niin, niin heidän käsketään kasvaa aikuisiksi? En ole mitenkään edes diagnosoitu kehitysvammaiseksi.

 

 

 

Onko minun tilani vaikeampi kuin kehitysvamma ja olen ko ehkä hyvin vaikeasti vammainen?

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
26.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo kaikki downit ei ole samanlaisia.

Vierailija
2/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hölmösti sanottu, mutta ei kannata antaa tuollaisen vaivata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään työtahti on monella työpaikalla niin kiivass, ettei kukaan ehdi ohjata ja tukea kehitysvammaista työntekijää. Varmasti jotain tehtäviä löytyisikin, mutta kohtaavatko työpaikat ja tekijät? 

Maailmassa on varmasti maita, joissa downit ovat yleisesti töissä, jos ovat sellaisella tasolla, että kykemevät töihin, mutta paljon enemmän maita, joissa heidät on unohdettu laitoksiin tekemään ei mitään.

Vierailija
4/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään on valitettavasti monella alalla löytää töitä ihan kaikkien.

Vierailija
5/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 18:28"]

 "Downit on niin kaikille ystävällisiä.". Niin ne ovat,

 Downit kykenevät tekemään töitä ainakin ohjatusti ja he tulevat toimeen ihmisten kanssa ja ovat ystävällisiä, se on ihan totta

[/quote]

kyllä niitä downejakin on joka lähtöö, kuka on ystävällinen ja kuka ei. niitäkin on monen tasoisia, kaikki ei pysty edes syömään ilman ohjausta, saati sitten työskentelemään edes ohjatusti

Vierailija
6/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän mistä puhun, kun minua kohdeltiin nuorempana just noin, eli vaadittiin aikuisen käytöstä enemmän kuin kyvyt riittivät ja sen lisäksi eräs henkilö oletti minun olevan huippulahjakas vain siksi kun minulla on Aspergerin syndrooma. Eikä uskonut minun tarvitsevan mitään tukitoimia ja elämänlaatuni oli huono silloin. Ihmistä saatetsaan ihan diagnoosista riippumatta kohdella diagnoosin perusteella huonosti, olipa diagnoosi mikä vain. Ensin pitäisi oppia tuntemaan ihminen yksilönä ja muistaa se, että diagnoosi on vain viitteellinen ja suuntaa antava ja minkä tahansa diagnoosin omaavalla on omat syynsä miksi käytös ei aina suju normien mukaan.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapselliseksi moittiminen on huono tapa saada ihminen käyttäytymään hyvin, olipa diagnoosi tai ei diagnoosia mistä tahansa. Minusta pitäisi pohtia laajemmin aina syitä miksi joku mahdollisesti toimii niinkuin toimii, onko syynä paha olo, joku kriisi, aiemmat huonot kokemukset ihmisistä vai mikä? ja onko mahdollista että jos käytös menee yli äyräiden, saada siihen jotakin hoitoa tai terapiaa että tilanne rauhoittuisi? tai sairaslomaa jos käytöstä ilmenee koulussa tai töissä?

 

 

 

Miksi nimittelette ihmisiä lapselliseksi? mikä on pointti ja motiivi nimitellä ihmisiä lapselliseksi? Auttaako se asiaa eteenpäin? Minua pikemminkin vain huononsi ja pahenti tilannetta kun sanottiin lapselliseksi. Vain typerys nimittelee lapselliseksi muita ihmisiä.

 

 

Kerran tällä paikkakunnalla oli tuollaisia menetelmiä, eli diagnoosien perusteella luokittelua ja lapselliseksi haukkumista käyttävä mies joka osoittautuikin lääkkeiden ja viinan sekakäyttäjäksi ja jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.

 

 

Ettehän halua alentua noin tyhmän ihmisen asteelle?

Vierailija
8/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

se henkilö joka tuolla tavalla suhtautui Downeihin, on oikeasti Downien kiusaaja ja syrjijä ja hänen käytös on rasismia ja syrjintää Downin syndroomaisia kohtaan ja jos ne Downit jotka hänen tuttuja silloin olivat, lukevat tätä, niin tietäkää, että se nainen joka teitä silloin ohjasi ja auttoi, on oikeasti paha ihminen joka huijasi ja petti teidät. Hän ei ollut teille todellinen ystävä vaan hän oli valeystävä joka oikeasti vihasi teitä mutta esittää ystävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 18:28"]

Muistan, kun kerran tunsin yhen 25-26v ikäisen ihmisen, jolla oli semmoinen mielipide ja luulo, että jos ihmisellä on Downin syndrooma, niin silloin muka pääsee töihin tuosta vaan, kun "Downit on niin kaikille ystävällisiä.". Niin ne ovat, mutta minä olen itse omin silmin nähnyt ja kuullut downeilta itseltään, että kun he ovat kysyneet töihin kauppaan tai päiväkotiin, niin heille on suoraan sanottu:"Emme ota vammaisia töihin." ja Down-henkilöt on antaneet muitten tehtäväksi kysyä heille työtä. Siis ammattilaisten tehtäväksi. Downit kykenevät tekemään töitä ainakin ohjatusti ja he tulevat toimeen ihmisten kanssa ja ovat ystävällisiä, se on ihan totta. Mutta yhteiskunnan ja ihmisten asenteet heitä kohtaan ovat huonoja. Tämä ei ole niitten Downien syy, että asenteet heitä kohtaan on huonoja vaan niitten syrjijöitten itsensä syy. Ainakin tällä paikkakunnalla on hyvin pitkälti niin, että Downeja ei ole tavallisissa työpaikoissa kovinkaan paljon vaan pääsääntöisesti toimintakeskuksissa. Muilla paikkakunnilla ja ulkomailla myös Down-ihmisiä on enemmän tavallisissa työpaikoissa. Ihmettelen miksi eräs terveydenhuoltoalan ammattilainen on voinut heittää niin huolettomasti ilmoille noin lapsellisen ja paikkaansa pitämättömän kommentin? Toki ihannetila olisi, että Downit työskentelisivät tavallisilla työpaikoilla ja sitä minäkin toivon, mutta on ihmisiä jotka on niin asennevammaisia etteivät suostu ottamaan vammaisia töihin ja sanovat sen suoraan vammaiselle itselleenkin myös.



Toinen aika typerä kommentti ja asenne on se, että kun vaikka kaksi nuorta Down-miestä tappelevat samasta tyttöystävästä, niin tuo sama terveydenhuollon ammattilainen noin kaksi vuotta sitten sanoi, että hän sanoo niille Downeille: "Te olette aikuisia jo eikä aikuiset tappele enää tyttöystävistä." Minusta tuo on liikaa vaadittu kehitysvammaisilta. Se, että sekä ilo että myös kiukku ilmenee voimakkaasti, kuuluu Downin syndrooma taudinkuvaan ja vammaisen henkilön kohdalla aikuisuutta on vaikea määritellä eikä kaikilta osin varsinkaan miespuoliset downit edes saavuta kaikilta osin samaa aikuisuuden tasoa kuin terveet miehet. Yleensä viimeistään armeija tekee pojista miehiä, mutta Down-pojat eivät armeijaan pääse eli heillä ei ole tuota aikuistamiskoulua niinkuin muilla miehillä on. Minä olen tämänkin itse nähnyt omin silmin, että tuota vanhemmatkin Downit ja naispuolisetkin saattavat kiukutella, kerjätä huomiota ja tapella kavereistaankin jo. Vaikka ovatkin aikuisia. Mutta ei ole oikein heille suoraan sanoa sitä että "oletpa lapsellinen" vaan on ymmärrettävä että voimakkaat tunteet kuuluu siihen sairauteen. Toki heiltäkin pitää odottaa hyvää käytöstä, mutta asioista kannattaa mieluiten puhua ryhmän kanssa yleisellä tasolla jos downeja kuuluu ryhmään, jossa tuollaista käytöstä ilmenee. Minusta ei tarvitse liikaa vaatia heiltä samaa kuin muilta, koska ihmiset ymmärtää sen että jos Down joskus käyttäytyy poikkeavasti, se kuuluu siihen sairauteen ja on heille normaalia. Kun minäkään en aina kykene täysin hallitsemaan voimakkaita tunteitani niin miksi vaatia joltakin Downilta enemmän kuin minulta kun Down käsittääkseni on minua vaikeammin vammainen? Eikä minultakaan aina vaadita täydellistä aikuisen käytöstä kun ymmärretään että minä en siihen kykene kaikissa tilanteissa.

 

 

 

Olen huomannut olevan hyvinkin tavallista, että niissä käytöspiirteissä jotka minun kohdalla ilman muuta hyväksytään ja jotka on minulle ok ja joihin suhtaudutaan minun kohdalla jopa huumorilla, niin jos kehitysvammaiset toimii niin, niin heidän käsketään kasvaa aikuisiksi? En ole mitenkään edes diagnosoitu kehitysvammaiseksi.

 

 

 

Onko minun tilani vaikeampi kuin kehitysvamma ja olen ko ehkä hyvin vaikeasti vammainen?

[/quote]

 

Työnantaja haluaa mahdollisimman hyvät työntekijät. En näe mitään skenaariota missä vammainen voisi olla paras työntekijä

Vierailija
10/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika hurjia juttuja taas, vaikka joukossa ihan hyviä pointteja onkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vaadita enempää.

Työt, joihin downit pystyvät, on pääosin Suomessa lopetettu.

Yleensähän te downien parhaat ystävät muuten olette sitä mieltä, etteivät downit ole sairaita, heillä on vain geeneistä johtuvia ominaisuuksia.

 

Vierailija
12/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksityisellä puolella ymmärrettävää, mutta kunnat voisivat mahdollisimman paljon työllistää vammaisia. Ehkä näin onkin, en yhtään tunne asiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minuun itseeni suhtauduttiin samoin kuin noihin downeihin tuossa silloin kun olin noin 20-vuotias. ei toiminut minun kohdalla yhtään. huomattiin että oon liian sairas tuollaiseen ja alettiin muita menetelmiä käyttää ja hyvä niin. diagnoosini ei edes ole down vaan minulla on muita diagnooseja. että näin.

 

 

 

mutta sen haluan tietää, että saako lapselliseksi nimittely ihmisiä oikeasti muuttamaan käytöstään? aikuistuuko ihminen kun käsketään aikuistua?

 

 

minä tarvitsen ainakin pitemmät prosessit siihen jos halutaan saada minusta aikuinen ja pitkäjänteisempää työotetta. mikään pika-aikuistaminen ei onnistu.

 

 

ihmettelen että voiko todellakin vammainen henkilö pika-aikuistua käskystä heti sillä sekunnilla?

 

 

lapselliseksi nimittely on tietääkseni pika-aikuistamista.

Vierailija
14/14 |
25.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuistumista tulee elämänkokemuksen myötä. minulle ainakin tuli. en aikuistunut kun käskettiin aikuistua eli ei toimi mikään pika-aikuistus, ei rahkeet riitä siihen. elämänkokemus muokkaa ihmistä aikuiseksi vähitellen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kaksi