Kyllä työttömyys on vieläkin arka paikka vaikka
viimeksi olin työtön lokakuussa 2010. Vieläkin tunnen halua puolustaa työttömiä, jotka yrittävät paljon. Ärsyttää, kun toiset luulevat olevansa niin erinomaisia kun eivät ole olleet työttöminä. On se töissä taas huomattu, että suurimmat mollaajat ovat oikeasti työntekijöinä ne kaikkein huonoimmat - mutta turha sitä on heille sanoa, kun eivät usko tai ymmärrä.
Kommentit (7)
Muakin ahdistaa työpaikalla työttömien mollaaminen. Olen nyt ollut jo päälle pari vuotta vakitöissä, mutta sitä ennen olin työtön, ja ihme kyllä firma siitä huolimatta palkkasi minut. Ei varmaan olisi palkannut, jos nämä kahvipöydän ääressä asiasta huutelevat olisivat saaneet päättää...
Varsinkin naiset karttavat työttömiä miehiä kuin ruttoa.
Olen ap:n kanssa samaa mieltä ja luultavasti vielä hullumaksi menee. Mediassa puhutaan paljon syrjäytymisestä, pitkäaikaistyöttömyydestä ja pätkätöistä. Mielestäni on hyvä, että asioita nostetaan esille mutta toisaalta tuntuu, että tämä yleinen keskustelu leimaa kaikki työttömät jollain tavalla syrjäytyneiksi b-luokan kansalaisiksi.
Kun jäät työttämäksi, niin joidenkin ihmisten silmissä välähtää sääli ja selkeästi näkee kuinka siellä jo onnitellaan itseään siitä, että on niin hyvä ettei ole menettänyt työtään. Eiväthän he voi olla mitään muuta kuin erinomaista ainesta, kun eivät koskaan ole saaneet potkuja ja työpaikkojen vaihtokin on ollut aina vaivatonta. Sitten kun on korottanut itsensä muiden yläpuolelle, niin sieltä voi sitten surutta arvostella ja haukkua.
Työttömyydestä myös puhutaan kuin se olisi parantumaton sairaus. No minä ja tuhannet muut lisäkseni ovat siitä parantuneet. Tiedän olevani töissäni hyvä, mutta en niin hyvä ettenkö usko että minä aina töitä saisin tai etten koskaan joutuisi työttömäksi. Välillä huvittaa kun alle kolmikymppiset kehuvat kuinka eivät koskaan ole olleet työttömiä - en voi olla silloin muistuttamatta, että osalla työttömistä on takanaan pitempi työura kuin mitä heillä ikää.
Kuulostat mukavalta ihmiseltä, ap.