Kurittoman kakaran kasvattaminen, onko se aina tällaista?!

Poika on 3.5-vuotias. Ollut aina ns. helppo lapsi, uskonut puolesta sanasta eli paljon ei ole tarvinnut komentaa. Ei pahempia uhmia, ainakaan raivareiden muodossa.

No nyt on tyyppi ruvennut vissiin hakemaan rajojaan. Ei edelleenkään saa mitään itku-potku-raivareita, vaan pyydettäessä/komennettaessa nauraa, lähtee karkuun, jatkaa luvattomuuksia tekemistä ym. Tuntuu, ettei kiellot mene perille, jollei uhkaa jollain (lelut jäähylle, ei luvattua jätskiä tms). Ja nyt oikeastaan edellä mainitutkaan eivät tehoa, joten ekaa kertaa kokeltiin jäähyä (toimi ainakin tällä kertaa hyvin).

Onko niin, että kasvatuksessa on aikoja, jolloin ainoat tehoavat keinot ovat uhkailu ja ehkä lahjonta? Ettei sanaa uskota? Joskus "kilahdan" tosissaan ja huudan pää punaisena. Silloin lapsi kyllä pelästyy ja alkaa totella, mutta en pelolla haluaisi kasvattaa myöskään.

Huoh, neuvokaas esikoisen äitiä, joka on ilmeisesti päässyt tähän asti liian helpolla... ;)