Kysymys villien poikalapsien äideille:

Hyvä, että olet itse herännyt ajattelemaan, että kaikki ei ole kohdillaan. Minkä ikäisiä poikasi ovat?

Minkäikäisiä teidän sankarit ovat?

Täällä on myös kaksi poikaa(7v ja 5v)  ja kovasti tutunkuulloista on meno. Kasvatettu on meillä myös säntillisesti joten kurin puutteesta ei ole kysymys. Energiaa on vain valtava määrä ja mielikuvitusta myös.

Välillä meinaa pää todellakin hajota.

Enpäs tiiä. Ehkä niillä ei ole mielekästä tekemistä?

Meillä oli aikanaan kolme villiä pikkupoikaa. Ne kasvatettiin näin: jos alettiin riidellä jostain esineestä, se esine heti takavarikoon. Aamuisin piti leikkiä omassa huoneessa kolme tuntia että äidillä oli omaa aikaa. Silloin eivät juuri koskaan riidelleet, kun ulos ei saanut tulla. Aamuruuan jälkeen oltiin kolme tuntia kotikoulua. Meillä oli montessoritavaroita. Rauha pysyi. Tehtiin yhdessä ruoka ja mentiin kolmeksi tunniksi ulos riehumaan. Sitten taas syömään. Illalla oli helvetti irti kunnes keksin että mennään kolme tuntia aikaisemmin sänkyyn. Luin heille sängyssä romaaneja kaikki illat, kunnes vähintään kaksi heistä nukahti.

Meillä oltiin siis kotihoidossa. Kouluaikana ei enää ongelmia juuri ollut.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2013 klo 17:45"]

Enpäs tiiä. Ehkä niillä ei ole mielekästä tekemistä?

Meillä oli aikanaan kolme villiä pikkupoikaa. Ne kasvatettiin näin: jos alettiin riidellä jostain esineestä, se esine heti takavarikoon. Aamuisin piti leikkiä omassa huoneessa kolme tuntia että äidillä oli omaa aikaa. Silloin eivät juuri koskaan riidelleet, kun ulos ei saanut tulla. Aamuruuan jälkeen oltiin kolme tuntia kotikoulua. Meillä oli montessoritavaroita. Rauha pysyi. Tehtiin yhdessä ruoka ja mentiin kolmeksi tunniksi ulos riehumaan. Sitten taas syömään. Illalla oli helvetti irti kunnes keksin että mennään kolme tuntia aikaisemmin sänkyyn. Luin heille sängyssä romaaneja kaikki illat, kunnes vähintään kaksi heistä nukahti.

Meillä oltiin siis kotihoidossa. Kouluaikana ei enää ongelmia juuri ollut.

[/quote]

Minkä ikäisiä? Ajattelin vaan että 3 tuntia kuulostaa aika hurjan pitkältä ajalta pysytellä huoneessaan ilman poistumislupaa :o

Urheilevat kyllä joka päivä, joten sen suhteen pitäisi kyllä olla kanavia purkaa energiaa. Eikä ongelmaa ole kuin silloin kun ovat keskenään. Silloin tämä on ihan hirveää.

Mun tekisi mieli toisinaan pakata kassi ja lähteä pois tästä apinatalosta.

ap

Tuollaistahan se on. Minulla on vain yksi tuollainen villikko, nelivuotias. Menovaihde on ollut päällä nelikuisesta, kun oppi ryömimään, eikä vauhti ole ainakaan hidastunut :) Meillä kuitenkin pojan pikkusisko on melko rauhallinen tapaus, joten poika ei yksinään saa sellaista metakkaa aikaiseksi kuin varmaan saisi, jos olisi toinen samanlainen riehuja kaverina.

Olen tottunut meteliin. Joskus kun kavereitani käy kylässä, he saattavat huomauttaa minulle korviinsa sattuvan, vaikka itse en ole huomannut yhtään mitään. Toisaalta, olen saanut tinnituksen, joten ihan ilman vaurioita en ole tästä selvinnyt.

Me oltiin ihan samanlaisia siskoni kanssa. Ajan kanssa opittiin leikkiä ja tulla toimeen mutta vasta teininä.

Kanavoi se energia johonkin. Hajota ja hallitse. Molemmat eri huoneisiin, jos tulee nahistelua. Iso purkki säästämistä varten esim. i padia tai muuta vastaavaa varten. Rahaa tulee purkkiin jokaisesta hyvinsujuneesta päivästä, jos yhden varoituksen jälkeen riehunta jatkuu, lähtee purkista rahaa.

Meillä sujuu parhaiten se, että lapset laitetaan pihalle, kun kierrokset nousevat. 

Kyse ei muuten ole vain villeista pojista, siskoni kaksi tyttöä ovat ihan samanlaisia keskenään ja sisko kutsuukin kylään kavereita tai serkkuja, jotta rauha säilyy maassa.

Meillä kans kaksi poikaa, 7- ja 4-vuotiaat. Ihan sama meininki! :( Kasvatettu on niin maan pirusti, mutta mitään ei uskota. Koulussa ja kerhossa ovat tahoillaan kumpikin kilttejä ja rauhallisia kuin mitkäkin enkelilapset, mutta kotona keskenään meno on heilläkin niin hirveetä, että olen ap:n tavoin miettinyt, etten kestä enää yhtään... Onneksi ei olla näköjään ainoita!

Lopeta sokerin ja lisäaineiden syöttäminen.

Meillä kolme poikaa. Vanhin jo 14v ja nuorin 8v ja edelleen samanlaista :(. Odottelen että esikoinen aikuistuisi sen verran ettei nälvisi tai ärsyttäisi pikkuveljiään, mutta taidan toivoa turhaan... Joskus oon niin loppu, että purskahdan itkuun. Joskus taas kurkkuun koskee komentamisesta kuuroille korville. Rangaistukset on rajuja, kieltoa/takavarikkoa sille tavaralle/asialle mikä on kenellekin sillä hetkellä tärkein (nyt se on esikoiselle puhelin, keskimmäiselle kaverit, nuorimmaiselle karkkipäivä).

Tosiaan, jotkut vitamiinien puutokset saavat lapsiin liki ahdh-piirteitä. Just luin tutkimuksesta jossa monivitamiini pilleri autoi keskittymiseen jo kolmessa tunnissa... Koitankin ettiä sen linkin..

Linkki

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=1139

Minulla on kaksi poikaa, tosin pieniä vielä (2 ja 4) mutta meno on ihan samanlaista kuin mitä ap kuvaili. Ei minusta tässä ole mitään epänormaalia. Tällaisia pienet pojat on. Siksihän niitä pitää äidin niin kovasti rakastaa, kun ei niitä kukaan muu jaksa kolmea sekuntia kauempaa. ;)

Pojat on kotihoidossa ja ollaan ulkona kaikki mahdolliset ajat. Meillä on onneksi iso piha täynnä lapsia, joten molemmille löytyy kavereita, ja silloin vähän vähemmän tappelevat keskenään. Kun ollaan sisällä, lapset katsovat pikkukakkosta tallennuksena, ja sen aikaa ovat hiljaa. Sitten pistän molemmat joko takaisin pihalle tai päikkäreille/yöunille.

Ei mulla tosiaan pää kestäisikään näiden kanssa sisätiloissa. Eikä aina kestä ulkotiloissakaan, mutta siellä sentään on sata kertaa helpompaa. Saas nähdä sitten, mikä on tilanne muutaman vuoden päästä, kun lapset on isompia ja varmaan vieläkin äänekkämpiä  ja hanakampia tappelemaan.

Heitä se pleikkari pellolle koko huushollista. Ryhdy johdonmukaiseksi äläkä vaihda metodeja. Sinä päätät, että ryhdyt pomoksi ja lapset eivät saa missään tilanteessa pomon roolia.

---

Ja ala käymään lasten kanssa kerran viikossa, sunnuntai-aamuisin, kirkossa. Siis siinä tylsässä messussa, joka kestää kaksi tuntia. Lapset tarvitsevat arvoja, armoa, rakkautta ja tylsyyden siedätyshoitoa. Nykyelämä on liian hektistä, ellei koskaan pysähdy miettimään, mikä on olennaista. Se pysähtyminen ja miettiminen tekee hyvää lapsillekin.

Kiva kuulla että on muitakin. Ja ei kai tätä ymmärrä muu kuin samanluontoiset lapset omaava. Ja ihanasti sanottu että siksi äidin pitää pieniä poikia rakastaa paljon kun muut ei kestä yli 3 sekuntia :) No tämä on totta, ja kyllä niitä rakastankin.

Emme syötä lisäaineita, eineksiä emme syö, teen itse ruuat ja käytän todella vähän lisäaineiksi luokiteltavia aineksia. Vitamiineja syövät päivittäin, samoin hivenaineita.

Ja kuten sanottu, ei ne sekaisin ole, koska erikseen käyttäytyvät hyvin ja ovat mallikelpoisia. Päiväkodistakin aina kerrotaan kuinka sovitteleva ja leppoisa asenne. Mutta keskenään mopo karkaa. Kai se on parempi niin päin. Luulisin.

ap

16; asun alueella jolla on paljon lestadiolaisia. Ja ne pojat on ihan samanlaisia villikoita kuin muidenkin lapset. Ei siinä ole messut kummoneet yhtään mihinkään sitä biologista tosiasiaa, että pojilla on paljon energiaa, ja heillä on luontainen tarve kokeilla voimiaan.

Mulla on ap veljiä, jotka olivat rehellisesti sanottuna kuin lauma vähäpäisiä simpansseja, kunnes saivat jostain aivot tuossa parinkympin kieppeillä (anteeksi velipojat, mutta tuo oli rehellisin kuvaus mitä teistä keksin :) . Kun tajusin, että mulla on tässä kaksi pientä poikaa, joita yrittää kasvattaa tuntui että miten mä ikinä selviän näiden kanssa, koska muistan niin elävästi millaisia pienet pojat on. Mulla on varmaan rima näiden suhteen ihan liian alhaalla monessa asiassa, enkä ole kauaa vielä äiti ollutkaan, mutta toistaiseksi tämä on ollut ihan sellaista millaista odotin. Yllätyksenä on lähinnä tullut se, kuinka hurjan suloisiakin nämä ovat, kaikessa vilkkaudessaan.

Kaikki tämä kasvattaminen on sen verran työlästä, että usein toivoisin että minulla olisi joku supermamma kaverina, jolta kysyä neuvoja. Minun poikani eivät ole ilkeitä, eivät riko tavaroita eivätkä kiusaa, ovat vaan niin älyttömän energisiä ja jalat kantaa vaikka järki ei. Isompi käy avoimen päiväkodin kerhossa, ja saa siellä vaan kiitosta hyvästä käytöksestä. Kun avaan päiväkodin oven, ja lapsi kirmaa kerhosta pihalle mölisten ja hyppien mietin että onkohan niillä siellä kerhossa joku väärinkäsitys. ;)

15

Minulla on 10- ja kohta 6-vuotiaat pojat, jotka ovat perustemperamentiltaan melko rauhallisia, ja kerhosta ja eskarista ja ekaluokalta on tullut palautetta, että harkitsevia ja tyyniä ovat. Tokaluokalla alkoi esikoisella koulussa meno yltyä, mutta ei erityisen villi ole vieläkään. Mutta keskenään ovat tosiaan kuin älyvapaat apinat :((( Kaikki kyläilyt sun muut ovat tuskaa, kun eivät pysy aloillaan vaan alkavat töykkiä toisiaan kylkeen ja mölistä. Ulkoilevat kyllä joo, ja jossain määrin se auttaakin. Mutta mielestäni jossain tulee se vaihe, että se ulkona säntäily vain pahentaa ongelmaa. Eivät ymmärrä lopettaa, kun väsyvät, ja meno käy kahta kaistapäisemmäksi. Ja jotenkin tuntuu, että elämään kuuluu muutakin kuin jalkapalloa... Esikoinen etenkin on vielä toisaalta aika "älykkö" luonteenlaatu, mutta kun veli on paikalla, ei pysty keskittymään mihinkään. Ja lopuksi täytyy vielä sanoa, että ovat toisilleen ihan hirveän rakkaat!

Ihan sama täällä.meidän pojat on 11 ja 9, koulusta tulee tosi hyvää palautetta, varsinkin nuorempi on tosi mallioppilas, isompikin tosi ok. Ja ihan tuo sama juttu että kaksistaan ovat ihan kauheita, kavereiden kanssa tosi ok. Kyllähän se rasittaa kun kotona on jatkuvasti hirvee meno päällä, mutta en tosiaankaan ala patologisoimaan energisten veljesten käyttäytymistä. Niin ja kasvatettu on niin maan perusteellisesti, liikuntaa harrastetaan päivittäin, ajoissa mennään nukkumaan jne jne... ei tätä voi tajuty muut kuin kahden tai useamman pojan äiti.