Antakaa vain silloin, kuin voitte antaa pyyteettömästi.

Ellei sitten takoituksena ole alunperin vaihtokauppa tms.

Tarina omasta elämästä. Olen yksinhuoltaja ja töissä. Omasta vapaasta tahdostani olen valinnut, että olen osittaisella hoitovapaalla. Tällöin on tulot tietenkin hieman pienemmät. Stressitaso kuitenkin matalampi ja perhe voi paljon paremmin, kun meillä on enemmän yhteistä vapaa-aikaa. Yhdessä on isompien lapsien kanssa päätetty ns. huvittelurahoista, että mihin nämä laitetaan. Yleensä lapset ovat mieluummin halunneet laittaa rahat harrastuksiin kuin esim. huvipuistokäynteihin. Huvipuistossa tai vastaavissa käydään noin kerran kahdessa vuodessa.

Yhdelle ystävälleni on tässä vuosien mittaan tullut surku meidän köyhemmästä elintasosta. Hän on ehdotellut ties mitä huvipuisto- kylpylä ym reissua. Olen sitten monesti ilmoittanut, että meillä ei riitä rahat noin moniin maksullisiin huvituksiin. Se mikä on ollut erityisen mukavaa lapsista, on se, että ovat päässeet tämän ystävän luokse yökylään ilman minua. Yökyläilyt ovat aina tapahtuneet tuon ystävän pyynnöstä. Joillakin (ei kaikilla) yökyläilyillä on vain ilmoittanut lapsille, että nyt mennään Lintsille, Heurekaan, Korkeasaareen, Hoploppiin ym. huvituksiin, mitä pääkaupunkiseudulla on. Rahaa ei ole suostunut lapsilta ottamaan tai minulta jälkikäteen. On kuulemma ollut lahja ja hän on itse nauttinut lasten seurasta.

Tänä juhannuksena tuli yhteisten ystävien mökillä tämä ystävä ehdotti, että vaihtaisin työpaikkaa, jotta saisin täydet työtunnit. Kerroin sitten hänelle, että ihan on oma valinta tehdä osittaista työaikaa perheen parhaaksi.

Tästähän tuo ystävä kimmastui. Olen kuulemma luuseri ja toisten hyväksikäyttäjä. Hän on hyvästä sydämestään tarjonnut maksullisia hauskuuksia lapsilleni, koska nämä eivät ole niitä muuten saaneet. On kuulemma säälinyt minua ja lapsia, kun saan pientä osa-aikaista palkkaani. Sanoi myös, että minulla ei ole mitään moraalia, kun kerran voisin työtä tehdä enemmän, mutta en kuitenkaan tee.

sen verran oli minulla järkeä tuossa tilanteessa, että kysyin, että olenko ensinnäkin pyytänyt, että hän kustantaisi lapsilleni jotain? Toiseksi kysyin, että ovatko lapseni valittaneet tai pyytäneet jotain? Vastaus oli että ei. Kuitenkin jatkoi, että luuseriutta on joka tapauksessa se, että ei tee töitä niin paljon kuin voisi.

Loppuajan ei sitten puhunut minulle mitään. Tuhahteli vain, kun kulki ohitse.