Miksi en ole suosittu kaverina, ystävänä enkä edes facebookissa? :´(

Täytyy myöntää, että mä tykkään ystävistä, joilla on mielipiteitä ja "juoruja". Ei tarvi juoruta pahaa ystävistä vaan juoruta päivän uutisaiheita ja päivitellä niitä yhdessä. Päivitellä yhdessä kunnan toimintaa ym. Toi, että et utele, on ehkä myös yksi syy. Pitäisi olla aktiivinen keskustelija ja silloin myös kysellään asioita. Mistä päin olet kotoisin? Tunnetko sen ja sen? Ootteko olleet pitkään naimisissa? Minkä ikäinen lapsesi on? jne tavallista jutustelua. Toinen tuntee, että haluat tutustua ja olet kiinnostunut.



Mä koen kiusalliseksi olla hiljaisten seurassa. En keksi enää juteltavaa, jos toinen ei juttele ja kysele. Enkä tosiaan sitten pyydä että tavataan uudestaan. Mutta se ei tarkoita, että pitäisin ihmistä mitenkään huonona.



Kuten sanottua, mä ainakin hyvien ystävien kanssa juoruilen ja utelen.

Minulla on päinvastainen tilanne. Aina kun laitan jotain fb: hen n. 20-50 tykkää. Mulla on vähän yli sata kaveria. Itse en taas koe olevani mikään rakastettava ystävä. Olen aika omissa oloissa viihtyvä, mutta seurassa osaan olla kyllä seurallinen. En silti ole mitään paras ystävä ainesta. Fb ei kerro totuutta..

ovatko ne pöyhkeileviä? jokapäiväisiä tapahtumia tyyliin "nyt salille ja illalla saunaan" tai "siivouspäivä"? Päivityksiä taaperosi kehityksen virstanpylväistä? Niitä ei kukaan jaksa.

En ole facebookissa. Minulla on yksi läheinen ystävä ja se riittää.



veispuukki on ihan pelletouhua

aivan ihana, mutta pelkään että jää vähän ulkopuoliseksi. Ei ole tyrkky, eikä osaa tuoda itseään "tarpeeksi" esille. Omaa aktiivisuutta olen häneelle toivonut enemmän.

Tuntuu, että muut saa ystäviä aikuisiälläkin, minä kelpaan vaan hyvän päivän tutuksi. Fb:ssa en juurikaan enää käy, tuli aina niin paha mieli kun luki tuttujen tyttöjen illoista, työporukan pikkujouluista ym. mihin mua ei kutsuttu. Ksikki muut hoitovapaalaiset kyllä kutsutaan työpaikan juttuihin mutta mut on ilmeisesti unohdettu. Eipä paljon kiinnostais mennä sinne takaisin :(



Mä olen myös aika ujo, mutta juttelen kyllä jos joku tulee mulle puhumaan. Olen yleensä hyväntuulinen ja tykkään heittää vitsiä. En ole utelias, toki kyselen asioita hyvän maun rajoissa mutta en utele tai juoruile. En tiedä mistä kiikastaa, mut en vaan kelpaa kuin miehelleni.

en tuo itseäni esille koskaan, en yksinkertaisesti osaa eikä se sovi luonteeseeni ollenkaan. Taustailen ja seurailen kyllä mielenkiinnolla sivusta toisten, aktiivisten keskustelua ym toimintaa hyväksyvästi. Itse en vain ole sellainen..

Lohduttavaa kuulla, että on muitakin kuin minä, jotka kärsivät tällaisesta, vaikkakin ikävää kuitenkin :(

Asun Oulun seutuvilla.

ap

En kylläkään ole feisbuukissa, mutta tykkäämiset lienevät pitkälle politiikkaa ja suhdetoimintaa: you scratch my back, I scratch yours.



ja ystävien määrä lienee suurin sellaisilla, joilla on paljon puhuttavaa, eli tarkoittaa sinun tapauksessa että juuri se juoruamattomuus vähentää mahdollisten tuttujen määrää.



ei niillä ole paljon ystäviä joilla on tykkäämisiä paljon. ne tykkäävät jotain saadakseen tai koska muutkin tykkäävät jostain tietystä.

minunkin jättää tuo Facebook pois... mieheni on fiksu eikä koskaan liittynytkään sinne. Nyt kun on vuosia siellä ollut, on vaikeaa pysyä poissa.

ap

Arkuus ja ujous ovat asioita, jotka on mulle toisinaan pirun hankala käsitellä. Nimenomaan koen, että se on mun ongelma, ei vastapuolen.



Meidän lapset ovat eräästä naapuruston perheestä löytäneet kaverit. Vanhemmat siinä perheessä ovat ujoja ja arkoja.



Eilen nähtiin esim. luistinradalla, niin heidän kanssaan tulee ennen pitkää kiusallinen olo. Sitä tulee automaattisesti mentyä tuttujen ihmisten luo, mutta sitten ne ei niinkuin puhukaan mitään.



Tai puhuu, jos kyselen.. sitten tulee itselle fiilis, että mä pidän jotain kolmannen asteen kuulustelua, vaikka kyselen vaan päivästä tms.



Pidän välillä jotain älämölöä yllä ja heidän perheen isäntä joskus jotain heittää väliinkin. Ovat mukavia ja selkeesti huumorintajuisiakin ihmisiä.



Tytär useinkin puhuu, että mulla on paljonkin samoja juttuja sen perheen äidin kanssa. Tykätään hevistä, ollaan eläinrakkaita (eläimet onkin se satunnaisen jutustelun aihe), kasvissyöjiä jne. ja oltiin kotiäitenä pidempään kuin laki sallii.



Ollaan tunnettu jo seitsemän vuotta ja tosiaan viikottain nähdään. eli aikaa meillä on ollut tutustua, ja silti yhä ollaan hyvänpäivän tuttuja.



Perheen isän kanssa mä aina sovin kaikki lasten yökyläilyt, kumman vuoro heittää muksuja leffaan, uimaan, keilaamaan, megazonessa käyvät paljon jne. Äiti ei tule koskaan ovelle tai vastaa puhelimeen, kun olen käynyt/soittanut.



Voihan se olla puhtaasti niinkin, ettei ne vaan pidä musta. :D Enkä mä nyt oikeesti ole ihan mahdoton räpätäti, etteikö muut saisi suunvuoroa. Pari ystävää kehuu aina, että mulla on parhaat korvat. :)



FB jutut älä mieti niin tarkasti. Mä olen huomannut, että mullakin FB kavereina on tuttavia, jotka ovat jo unohtaneet facebookin olemassa olon. Sitten on muutama aktiivinen, jotka todella sitten tykkää kaikesta mitä vaan seinälläni julkaisen. Sitten niitä satunnaisia kulkureita, jotka kommaa silloin tällöin, niitä on vähän.



Olen huomannut sillä olevan merkitystä, että mihin aikaan päivästä päivityksen tekee. Iltapäivä on mun kaveristossa vilkkainta aikaa. (eilen jopa 10 tykkäs ja viisi kommas, tooodella harvinaista!) Yöllä facebookkailen eniten, se on muuten hiljaista aikaa.



Kyllä noin kiva varmasti ystäviä löytää jossain vaiheessa. Onhan sulla aina meidät AV kaverit! :)

en tuo itseäni esille koskaan, en yksinkertaisesti osaa eikä se sovi luonteeseeni ollenkaan. Taustailen ja seurailen kyllä mielenkiinnolla sivusta toisten, aktiivisten keskustelua ym toimintaa hyväksyvästi. Itse en vain ole sellainen..

Lohduttavaa kuulla, että on muitakin kuin minä, jotka kärsivät tällaisesta, vaikkakin ikävää kuitenkin :(

Asun Oulun seutuvilla.

ap

myös yksi samanlainen :) Minäkin asun Oulun seudulla. Onko sinulla lapsia?

Meille on myös tuttuja, joiden kanssa ollaan oltu tuttuja jo vuosia, mut se ei vaan sitte ole edennyt sen kummemmin mihinkään hyvän päivän tuttavuutta pidemmälle. Ja jotenki tuntuis hassulleki näin pitkän ajan jälkeen nyt enää viritellä mitään tuttavaperhesysteemiä, kun ei siihen vuosia aikaisemminkaan ole kelvannut. Olen myös enemmän seurailija, en osaa korostaa itseäni yhtään. Small talkia en osaa, joten kiusalliaet hiljaisuudet ovat arkipäivää. Joskus voi juttua tulla enemmän, että voin ihan jutella kuin kuka tahansa suulaampi ihminen, mut joskus juttua ei keksi millään ja silloin tulee hiljaisia hetkiä jos toinenkaan ei keksi mitään aihetta.



T.6