Tietääkö joku muu teistä sen tunteen joka tulee rintaan kun oma lapsi töppää - taas?

Sydänalaa kuristaa ja tekisi mieli itkeä mutta kun se ei auta. Omat keinot on lopussa ja voimat myös. Open kanssa sovittiin seuraavista askeleista, ei siinä mitään ja mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut mutta tämä tunne. Lapseen sitä ei voi purkaa, mies ottaa asian niin raskaasti, että joudun häntäkin kannattelemaan, ystävät ei oikein ymmärrä mistä on kysymys. Haluaisin vaan tämän tunteen pois jotta jaksaisin taas auttaa lasta eteenpäin.