Seuroissa mieli maassa

aika kauan ennen kuin älysin lopettaa seuroissa käymisen.



Yksinkertainen ratkaisu, suosittelen.

Mulla vähän samanlaista. Pieni paikkakunta täällä pohjoisessa. Vl nuorisoa on

todella vähän. Oman ikäsiäni muutama, sitten jokunen

nuorempi. Ikävää on käydä seuroissa. Saarnaaja on melkein

aina sama. Hyvin surumielinen. Itkee paljon.

Palaan seuroista aina hyvin allapäin, masentuneena.

Heikolta tunnen jo itseni, vaikka olen hyvin nuori, allapäin,

tulevaisuus pelottaa, itsetunto viedään. Koulussakin tiedetään vl taustani, kavereita ei ole ja haukutaan surusilmäksi. Kohta en uskalla

käydä missään, koska tuijotetaan.

Johtuuko se sinulla siitä, ettet enää jaksaisi uskoa vai mistä?

Itse en ole käynyt enää pitkään pitkään aikaan. Täällä uudella paikkakunnalla en koskaan vaikka ollaan täällä jo muutama vuosi asuttu.

Uskon kyllä ihan samalla tavalla edelleen eikä seuroissa käymiselle mitään estettä niinkään ole. Sinne ei vain tule lähdettyä, koska puolisoni ei ole vl eikä siis seuroihinkaan lähde mukaan.

Hyvin on minulla usko pysynyt mukana matkassa ilman seurojakin. :)

Masennus on sairaus. hae apua.

mä flippaisin jossain seuroissa

Johtuuko se sinulla siitä, ettet enää jaksaisi uskoa vai mistä? Itse en ole käynyt enää pitkään pitkään aikaan. Täällä uudella paikkakunnalla en koskaan vaikka ollaan täällä jo muutama vuosi asuttu. Uskon kyllä ihan samalla tavalla edelleen eikä seuroissa käymiselle mitään estettä niinkään ole. Sinne ei vain tule lähdettyä, koska puolisoni ei ole vl eikä siis seuroihinkaan lähde mukaan. Hyvin on minulla usko pysynyt mukana matkassa ilman seurojakin. :)

Sitä sanotaan Raamatussa että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalansanan kautta... Itse kyllä koen että uskovaisella on hyväksi vaeltaa seurakunnassa ja silloin yhteys kotisiioniin on tärkeä. ja tarviihan sitä evankeliumin voimaa itelleen elikkä Jumalan snaan kuulossa käyminen on osa uskovaisen elämää. Ihan luonnollista mielestäni! t. vl

Voimia Taivaan Isältä, ei kannata jättää uskoa.

Muistakaa aina ,että usko on tärkein asia elämässä.

Ei ole koettelematonta uskoa.

Kyllä kaikki muuttuu vielä parhain päin :). Älkää antako sielunvihollisen väsyttää teitä vaan muistakaa ,että evankeliumin voimin me täällä tehdään matkaa kunnes pääsemme perille taivaan kotiin. Ja rukoilkaa Taivaan Isältä ystäviä hän kyllä siunaa niitä ajallaan.

kukaan noin ankeissa tilaisuuksissa edes käy?

Mulla vähän samanlaista. Pieni paikkakunta täällä pohjoisessa. Vl nuorisoa on todella vähän. Oman ikäsiäni muutama, sitten jokunen nuorempi. Ikävää on käydä seuroissa. Saarnaaja on melkein aina sama. Hyvin surumielinen. Itkee paljon. Palaan seuroista aina hyvin allapäin, masentuneena. Heikolta tunnen jo itseni, vaikka olen hyvin nuori, allapäin, tulevaisuus pelottaa, itsetunto viedään. Koulussakin tiedetään vl taustani, kavereita ei ole ja haukutaan surusilmäksi. Kohta en uskalla käydä missään, koska tuijotetaan.

Asutko pohjoisessa? Luulisin että just sieltä löytyisi vl kavereita enemmän kuin mitä täällä etelässä on. Täällä on usein yksinäistä.

Johtuuko se sinulla siitä, ettet enää jaksaisi uskoa vai mistä? Itse en ole käynyt enää pitkään pitkään aikaan. Täällä uudella paikkakunnalla en koskaan vaikka ollaan täällä jo muutama vuosi asuttu. Uskon kyllä ihan samalla tavalla edelleen eikä seuroissa käymiselle mitään estettä niinkään ole. Sinne ei vain tule lähdettyä, koska puolisoni ei ole vl eikä siis seuroihinkaan lähde mukaan. Hyvin on minulla usko pysynyt mukana matkassa ilman seurojakin. :)

Sitä sanotaan Raamatussa että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalansanan kautta... Itse kyllä koen että uskovaisella on hyväksi vaeltaa seurakunnassa ja silloin yhteys kotisiioniin on tärkeä. ja tarviihan sitä evankeliumin voimaa itelleen elikkä Jumalan snaan kuulossa käyminen on osa uskovaisen elämää. Ihan luonnollista mielestäni! t. vl

Entäs ne sairaat tai vanhat, jotka eivät vain enää pääse tai jaksa seuroihin lähteä?

Seurat toki ovat usein tärkeitä uskovaiselle, mutta ei siellä kenenkään ole pakko käydä. Se, että ei enää seuroissa käy, ei kerro vielä mitään ihmisen uskon tilasta. Seuroja voi vaikka kuunnella radiostakin/netistä.

Ei kristinusko (tai mikään muukaan maailmanuskonto) mikään seuraleikki ole, jossa ollaan mukana jonkun oman 'fiiliksen' takia. Tai älyllisesti rehelliselle ja sydäntään kuuntelevalle ihmiselle sen ei sitä pitäisi olla.



Jos raamatun sekavat ja naisvihamieliset pronssikautiset jorinat ja oman elämän syvimmän merkityksen etsiminen niistä ei kiinnosta, et ole mitenkään yksin ajatuksinesi.



Tuosta olosta siis tarvitse mitään häpeää tuntea. Päinvastoin, se tarkoittaa vain sitä, että olet matkalla oikeaan suuntaan.

Tulin juuri seuroista. Siellä käynti on tullut mulle jotenkin aina vain ahdistavammaksi. iltakylässä ja muuten uskovaisten kanssa on enimmäkseen hyvä olla mutta seuroissa tuntuu että menee mieli ihan maahan. Masentaa. Ja se mitä puhuja puhuu ei jaksa kiinnostaa, siis sillä lailla oikeasti,omakohtaisesti. En muita milloin tämä tunne alkoi, sitä on ollut jo pidemmän aikaa. Onkohan muita jotka olis kokenut jotain samaa?

Ilmoittaudun "samaa kokeneeksi". Mulla oli vuosia semmmosta että aina kun palasin seuroista niin tuntui olo kurjalta. Mietin stiä että mikähän siinä oli ja rupesin ottamaan selvää että mikä kristinusko on. Luin raamattua.

Siitä minulle alkoi selvitä että seuroissa käymisessä on kyse ihan muusta kuin kristinuskosta. Ainakaan mulle se ei uskomista vahvistanut vaan murensi.

Jätin käymättä seuroissa ja vieraannutin itseni vl liikkeen tavoista ajatella uskon asioista. Luin paljon Lutheria, ja se helpotti. Nyt elämä on tasapainossa uskonasioiden ja muunkin suhteen. osa vl ystävistä hylkäsi mutta eivät kaikki.

Ja sain uusia ystäviä tilalle.

Voimia ja hyvää kevättä sinulle avaaja!

ovat julkaisseet kirjoituksia kokemuksistaan esim. täällä:



http://freepathways.wordpress.com/2012/03/15/nettikeskustelu-yllatti/



http://elamaayhteisossa.blogspot.fi/