Terapiaa vain

Kirjoitan tämän vain ”terapiamielessä”. Nyt kun on omia lapsia, niin tulee mietittyä paljon omaa lapsuutta. Tekee hyvää saada asia pois mielestä (vaikkakin vain näin keskustelupalstalla…). Saa kommentoida tai jättää kommentoimatta ?

Lapsuuteni oli surkea. Asuin alkoholisti-isän ja veljeni kanssa. Kerran saimme veljen kanssa luvan syödä kuivakakkua olohuoneessa ”kunhan vain ei sotketa!”. No, tietenkin siinä kävi niin, että kaadoin lautasen lattialle. Veljeni (4v) huusi heti isälle, että nyt tippui kakku lattialle. Minä kiireesti lattialle makaamaan ja nuolemaan kakunmurusia pois. Isä tulee vihaisena paikalle, ja huutaen vetää minut hiuksista seisomaan. Itken. Lattia on jo melkein muruttomaksi nuoltu ja aivan kuolassa. Taisi tuolla kertaa isäkin heltyä, enkä sitten saanutkaan muuta rangaistusta kuin kipeän päänahan hiuksista vetämisen takia.

Tämä tapaus on vain yksi monien muistojeni joukossa. Ettehän vain pahoinpitele lasta, ei fyysisesti eikä henkisesti. Pienet lapset ovat niin viattomia. Heitä tulee rakastaa, halata ja suukotella.



Lisbet