Mitä luulet mitä tunteita kokisit jos lapsesi ollessa kolmekymppinen...

Syyllisyys varmaan suurimpana. Kyllä sitä helposti syyttää itseään lapsensa vastoinkäymisistä oli sille syyllisyydelle mitään todellisuuspohjaa eli ei.

Syyllisyys varmaan suurimpana. Kyllä sitä helposti syyttää itseään lapsensa vastoinkäymisistä oli sille syyllisyydelle mitään todellisuuspohjaa eli ei.

Itse varmaan myös kokisin näin. Miettisin mitä olen tehnyt väärin ja itselläni varmasti olisi jopa psyykkistä oirehdintaa tuon takia. Yrittäisin varmasti myös tsempata lastani vaikka aikuien oliskin kaikin tavoin; hankkimaan sosiaalista elämää, harrastamaan liikuntaa ja pikkuhiljaa myös työpaikkaa.

Mutta uskon, että jos lapsen hyvinvoinnista huolehtii pienestä pitäen (kaverit, tunteiden käsittely, liikunta ja harrastukset, koulu) lapselle ei vain kävisi noin.

Entä mitä miettisit, jos lapsi olisi elämäänsä kuitenkin tyytyväinen noin?

t.ap

Miksi pitäisi tuntea häpeää tai syyllisyyttä? Minä olen antanu lapselleni pohjan, hän itse päättää miten elämäänsä elää :)

Mutta alkaisin proaktiivisesti tunkea ja pakottaa tätä lasta harrastuksiin ja työnhakuun. Järjestäisin oikean elämän maistiaisia esim autokaupassa, että "tuollaiset voisit ostaa kahden vuoden päästä, jos hankkisit nopeasti ammatin, eikö olisi hauskaa?"



Jos vastaus olisi, että ei kiinnosta niin sitten aina järeämmät aseet käyttöön. Lopulta "hylkääminen" omaan asuntoon, joka hankittaisiin aluksi vaikka soskusta.

Syyllisyys varmaan suurimpana. Kyllä sitä helposti syyttää itseään lapsensa vastoinkäymisistä oli sille syyllisyydelle mitään todellisuuspohjaa eli ei.

Itse varmaan myös kokisin näin. Miettisin mitä olen tehnyt väärin ja itselläni varmasti olisi jopa psyykkistä oirehdintaa tuon takia. Yrittäisin varmasti myös tsempata lastani vaikka aikuien oliskin kaikin tavoin; hankkimaan sosiaalista elämää, harrastamaan liikuntaa ja pikkuhiljaa myös työpaikkaa.

Mutta uskon, että jos lapsen hyvinvoinnista huolehtii pienestä pitäen (kaverit, tunteiden käsittely, liikunta ja harrastukset, koulu) lapselle ei vain kävisi noin.

Entä mitä miettisit, jos lapsi olisi elämäänsä kuitenkin tyytyväinen noin?

t.ap

Mun mielestä se lapsi olisi joenkin vajaa, jos ottaen huomioon nykyajan ihanteet, hän olisi elämäänsä tyytyväinen luuserina ja varmaan veisin tutkimuksiin.

Näkisin silloin hänessä vielä jotain potentiaalia, jos haluaisi muutosta tuollaiseen ns.elämäänsä..

Miksi pitäisi tuntea häpeää tai syyllisyyttä? Minä olen antanu lapselleni pohjan, hän itse päättää miten elämäänsä elää :)

Entä jos et olisi jostain syystä pystynyt tai osannut lapsena ja nuorena hänelle antaa sitä pohjaa? Lapsi olis introvertti perusluonteeltaan, etkä olisi osannu sitä kannustaa hankkimaan kavereita, urheilemaan, opettanu sosiaalisia taitoja ja kaikkea mitä näitä nyt on, minkä sanotaan ehkäisevän syrjäytymistä.

Eikö sillon pitäiskin tuntea jotain syyllisyyttä jos lapsi ei oo päässyt jaloileen?

tuollainen aikanaan. En tiedä, mitä ajattelisin, varmaan pitäisin hänestä edelleen huolta, jos siihen ei itse pystyisi.



Syyllisyyttä ja häpeää tuskin tuntisin.

2 tuollaista ressukkaa - tukka pystyssä, ihan tokkuraisina ja siivottomina pelaamassa viimeisiä rahojaan kokistölkit kourissa.



Tunsin lähinnä pahoinvointia ja myötähäpeää - onneksi omat lapseni (29 ja 31) ovat päässeet hienosti jaloilleen ja käyvät töissä ja nauttivat elämästä itse hankituilla tuloillaan.

2 tuollaista ressukkaa - tukka pystyssä, ihan tokkuraisina ja siivottomina pelaamassa viimeisiä rahojaan kokistölkit kourissa.

Tunsin lähinnä pahoinvointia ja myötähäpeää - onneksi omat lapseni (29 ja 31) ovat päässeet hienosti jaloilleen ja käyvät töissä ja nauttivat elämästä itse hankituilla tuloillaan.

Eihän ne ollut ap:n kuvailemia("sosiaalisia kontakteja ei olisi kodin ulkopuolelle, elämänsä pyörisi vain kotonasi neljän seinän sisällä"), kerran julkiselle paikalle oli uskaltautuneet ja kaksin, muuten vain ehkä syrjäytyneitä.

Miksi pitäisi tuntea häpeää tai syyllisyyttä? Minä olen antanu lapselleni pohjan, hän itse päättää miten elämäänsä elää :)

Entä jos et olisi jostain syystä pystynyt tai osannut lapsena ja nuorena hänelle antaa sitä pohjaa? Lapsi olis introvertti perusluonteeltaan, etkä olisi osannu sitä kannustaa hankkimaan kavereita, urheilemaan, opettanu sosiaalisia taitoja ja kaikkea mitä näitä nyt on, minkä sanotaan ehkäisevän syrjäytymistä.

Eikö sillon pitäiskin tuntea jotain syyllisyyttä jos lapsi ei oo päässyt jaloileen?

Minä varmasti kokisin joka tapauksessa syyllisyyttä, olisin sitten tehnyt "virheitä" lapsuudessa/nuoruudessa tai en. Tosin se ero, että syyllisyys varmasti olisi sietämätöntä lainauksen kirjoittajan esimerkin kaltaisessa tilanteessa.

t.ap

Ensialkuun, jos oma rahatilanteeni sallisi, antaisin lapselle 5000e käteen ja käskisin hankkia oman kodin ja elämän. Jos rahaa ei olisi ottaisin yhteyttä sosiaalitoimistoon ja sitä kautta alkaisin järjestellä lapselle omaa kotia jne. Eikö sosiaalitoimistosta varaton saa juuri asumiseen rahallista tukea?

Luulisi, että olisin noin 28 vuotta aikaisemmin havainnut, että jotain pitäisi tehdä. Harva muuttuu yhdessä yössä syrjäytyneeksi, kyllä sitä ennen on pitkä polku kuljettuna.