Yksin kotona olleet lapset pelastuivat viime hetkellä Helsingissä
Pelastuslaitoksen mukaan vaikuttaa siltä, että palo on saanut alkunsa terassilla poltetusta ulkotulesta.
Lapset pelastautuivat paritalon tulipalosta lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä Helsingissä. Neljä 6-14-vuotiasta lasta oli nukkumassa, kun yksi lapsista heräsi tulipalon aiheuttamiin ääniin.
Lasten makuuhuoneen ikkuna oli mennyt rikki palon voimasta. Lapsi havaitsi liekit ja herätti muut.
Tämän jälkeen lapset soittivat hätäkeskukseen. Päivystävän palomestarin mukaan lasten selviytyminen oli muutamasta minuutista kiinni. Lapset olivat yksin kotona.
Pelastuslaitoksen mukaan vaikuttaa siltä, että palo on saanut alkunsa terassilla poltetusta ulkotulesta. Poliisi kuitenkin tutkii syttymissyytä.
Liekit olivat levinneet terassilta rakennuksen puuverhoiluun.
Pelastuslaitos sai pysäytettyä palon etenemisen, ja rakennuksen molemmat asunnot kärsivät ainoastaan savuvahinkoja.
Kukaan ei loukkaantunut palossa lasten nopean toiminnan ansiosta.
Lähde: STT / Iltasanomat
Kommentit (16)
Missä oli lasten vanhemmat?
Loppuvuodesta syntynyt ekaluokkalainen on vielä 6 vuotias ja ei saa enää hoitopaikkaa vaikka vanhemmat ovat vuorotöissä. Tätä se arki meilläkin on. Onneksi ollaan tähän asti saatu aina jonkun koulukaverin luokse yöksi kun molemmilla yövuoro.
surmata lapsiaan =(.
Missäköhän päin Helsinkiä tuo tapahtui?
Ravintohan on elintärkeää etenkin la-su öisin.
Kyllä se vaan niin yleensä menee että ulkotuli on liian lähellä puuseinää ja kovassa tuulessa liekki yltää siihen seinään ja sytyttää sen.
Ei tuollaisia ulkotulia saisi terassilla polttaa muutenkaan.
Ei tuollaisia ulkotulia saisi terassilla polttaa muutenkaan.
Onko 6-14 -vuotiaat lapset asytyttäneet ne ulkotulet? Vai sytyttikö vanhemmat ulkotulet ja jättivät sen sitten vartioimatta lähtiessään ravintolaan? Molemmat ajatukset puistattavat.
ja sitten vaan jätetty palamaan..eikä missään ole sanottu että vanhemmat olivat ravintolassa
yksin kotiin yöksi.
Mielest äni aivan liian nuoria.
Onneksi joku heistä heräsi tilanteeseen.
Itse en tuon ikäisiä jättäisi yksin omien menojen vuoksi, mutta työ on eri asia.
Meillä on sellainen tilanne, että molemmat teemme vuorotyötä. Olemme molemmat yrittäneet vuorollamme hakea päivätyötä, mutta ei ole vielä onnistanut. Työttömyys % on meidän pitäjässä korkea ja sitten, jos työmatkana menee reilusti yli tunti, niin siitä se lasten yksinolo vasta lisääntyykin. Nyt minun työmatka on vajaa 10min.
Meillä siis väistämättä koululaiset ovat välillä keskenään öisinkin. Ovat siis 7, 8, 10 ja 14v. Nuorin ekaluokalla, vanhin kasilla.
Näitä yksin yötä oloja tulee onneksi aika harvoin, mutta kyllä mulla itellä aina ne hieman pelottaa. Toistaiseksi kaikki on mennyt tosi hyvin ja meillä menee vuorot niin, että mies kerkeää pienemmät koululaiset laittaa nukkumaan, ennen kuin lähtee yövuoroon, esikoinen menee sitten sen jälkeen sänkyynsä.
Kerran syyskuussa kuopus oli tullut mahatautiin ja oksentanut sänkyyn, kun nukkuivat keskenään. Silloin oli mennyt herättämään esikoisen, kuten on sovittu ja esikoinen soitti mulle töihin. Hienosti olivat kerenneet sen 30min aikana, mikä mulla kesti tulla (piti hoitaa itselle sijainen ennen kuin pääsin lähtemään) laittaa petivaatteet pyykkikoneen eteen läjään ja kuopukselle puhtaat vaatteet & oksusankon.
Ei tämä idelaalitilanne ole, ei todellakaan. Mutta olen puhunut asiasta sosiaalityöntekijän kanssa ja hän on sanonut, että asia on ok koska emme töillemme mitään voi. Tänä vuonna, siis elokuusta alkaen, meillä on ollut onneksi vain 3 yötä, jolloin ovat olleet keskenään ja noista yksi vajaa, eli mies meni töihin vasta 2.00. (yleensä 22.15 alkaa yövuoro)
Onneksi joku heistä heräsi tilanteeseen.
Onnellinen loppu ja se on tietysti tärkeintä, enkä vielä uskalla lähteä spekuloimaan lasten yksinolemista, kun ei tietoa sen enempää ole.
Mutta asian vierestä. Usein on tullut mieleen niistä tapauksista, joissa pieniä lapsi on löydetty harhailemasta kadulta yöllä ( kun hänet on jätetty yksin ja itse lähdetty baariin), että eikö aikuiselle tulee mieleen tämä tulipalon mahdollisuus? Jos lapsi olisi nukkunut omassa sängyssään ja olisi tullut tulipalo, olisiko hän herännyt ja päässyt vielä poistumaan kotoa.
noiksi pakollisiksi öiksi?
Jotain aikuista? Mun mielestäni on vastuutonta jättää noin pienet yöksi kotiin yksi - saati tuon esikoisen vastuulle.
Jos noita öitä on ollut tänä syksynä vain 3, niin ei olisi varmaan ollut edes taloudellinen katastrofikaan.
Pystyisitkö antamaan itsellesi anteeksi, jos jotakin tapahtuisi lapsillesi?
Juuri tämän takia juttelin sosiaalityöntekijän kanssa, koska menin kysymään, onko yhteiskunnalla tarjota mitään (maksullistakaan) apua tällaisella tilanteessa. Puhuimme asiasta n. 45min jonka lopputulemana sos.työntekijä sanoi, että hänen mielestään lapset voivat olla keskenään yötyön ajan, JOS kaikille lapsille se tuntuu sopivan. Olen kysellyt lapsilta ja he aina sanovat, että asia on ok.
Jossain määrin olen myös sitä mieltä, että teini-ikäisiltä PITÄISIKIN vaatia nykyään enemmän vastuuta. En tarkoita, että juuri tässä muodossa, mutta ihan liikaa kuulee näitä "se on vielä lapsi itsekin". Jos on ihan lapsi 17v11kk ja sitten ykskaks pitäisikin olla aikuinen ja ottaa vastuu kaikesta, niin hullulta kuulostaa. Pikkuhiljaa totutellaan vastuuseen, on minun mielipiteeni. Meillä esim. 14v on oma kani ja hän hoitaa sen kokonaan yksin. Teimme asian selväksi, kun kani otettiin vajaa vuosi sitten ja hyvin on mennyt.
Olipa neuvokkaita lapsia!!