Elämä tuntuu liian rankalle!

voimia sinulle.

tunteen. Toivottavasti joskus helpottaa. Pelkään mennä töihin, kun niin heikko vointi..

ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle.



Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä.



Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä.



Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli.



Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa.



Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

Et ole loinen.

Aika moni muukin puurtaja ja itsensä työnantajalle likoon laittanut on samassa tilanteessa.

Näitä työnantajia ja työyhteisöjä on paljon jossa ihmis- "muurahaispuurtajat" loppupelissä sairastuvat .

Ihmisestä vedetään kaikki irti.

ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle.

Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä.

Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä.

Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli.

Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa.

Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

Ammattitaitoiselle lääkärille ennen kuin sairastut vakavammin.

Et ole loinen.

Aika moni muukin puurtaja ja itsensä työnantajalle likoon laittanut on samassa tilanteessa.

Näitä työnantajia ja työyhteisöjä on paljon jossa ihmis- "muurahaispuurtajat" loppupelissä sairastuvat .

Ihmisestä vedetään kaikki irti.

ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle.

Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä.

Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä.

Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli.

Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa.

Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

tai miten huoasit sen itse?

ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle. Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä. Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä. Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli. Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa. Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

että ois hauskempaa olla vain kotona viikkotolkulla, ehkä viikko menisi mutta sitten tulisi hulluksi. Rakastan työtäni ja kaipaan sinne.

tai miten huoasit sen itse?

ja kuvittelin/oletin tuon olevan aivan normaalia. Eihän työssä olemisen kuulu tuntua kivalle tai edes mielekkäälle. Vuosia pelkäsin, kärsin unettomuudesta ja kotona olin aina hermot kireällä. Elämä oli suorittamista ja työelämä vei minusta kaiken. Kuitenkin kävin töissä, koska jokainen kunnollinen ihminen tekee töitä vaikka hampaat irvessä. Menin aina vain heikompaan kuntoon, viimeiset vuodet tein töitä lääkkeiden voimin. Yritin ja yritin, jaksoin ja jaksoin. En nähnyt tilaani ja miten olisikaan, kun töitä on tässä maassa tehtävä, jotta saa elätettyä itsensä ja perheensä. Töitä jotta saa ostettua tuota ja tuota sekä sitä ja tätä. Jossain vaiheessa sitä vain putosi tai vajosi masennukseen, joka vuosien aikana paheni sekä syveni aina psyykoosiin saakka. Ikävä kyllä tuota psykoositilaa eivät huomanneet ulkopuoliset enkä minä itsekään aluksi ymmärtänyt mikä minulla oli. Tapaukseni on varmasti harvinainen, mutta halusin vain tuoda esille tämänkin puolen, ettei aina tarvitse venyä ja joustaa. Mitä minulle nyt kuuluu? Sairaslomalla olen ja parin viikon kuluttua laitan menemään kuntoutustukihakemuksen. Minusta tuli loinen, mutta pidän kuitenkin mielenterveyttä niin tärkeänä asiana etten sitä enää turmele työllä.

sairaslomalla ollessani olen lukenut ja tutkinut asioita paljon. Ihmettelin aikoinaan mm sitä miksei minulle maistu ruoka ja painoni putosi kevään aikana 20kg.

Psykoosi on jotain niin merkillisen kummallista ettei siihen löydy sanoja. päälinmäinen tunne tai muisto tuolta ajalta on pelko ja käsitys siitä, että elää jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, jossa kaikki tavallaan vääristyy aistihavantoja myöten. Vihollisia joka paikassa, sisäinen levottomuus ja rauhattomuus.

Nyt vieläkin on päiviä jolloin tunnen luisuvani tuonne jonnekin.. muttei enää niin täysillä ja pahasti.

Psykoosin aikana nimittäin kohtaa ne pahimmat pelkonsa ja ne käydään tuolloin "läpi". Kokemuksena mieltä avartava, mutta todella pelottava.

Paha masennus on vielä jäljellä, mutta uskon että olen menossa kohti parempaa aikaa.